Päiväkotiin en lapsiani laita – Testattu on!

Päiväkotiin en lapsiani laita – Testattu on!

Teksti Anna

Päiväkoti on monen lapsiperheen pelastus. Lapset saavat hoivaa, ammattilaisten kehittämää ohjattua tekemistä sekä saman ikäisten lasten seuraa. Mikä tärkeintä: päiväkoti mahdollistaa vanhempien opiskelut ja työssä käymisen – kaikilla ei ole mummi- ja kummireserviä käytössään.

Joissain perheissä vanhempi sisarus käy päiväkodissa, vaikka vanhempi hoitaa pikkusisarusta kotona. Tästä kiitos subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle, joka palautui täyteen mittaansa viime vuoden elokuussa. Meidän perheen kohdalla päiväkoti ei kuitenkaan tuntunut vaihtoehdolta. Kokeiltu on.

Esikoinen oli päiväkodissa 2-vuotiaasta 3,5-vuotiaaksi. Koko perhe muistelee kauhulla tuota 1,5 vuotta elämästämme. Eniten traumatisoitui herkkä äiti-ihminen, mutta ei Esikoisellakaan montaa kivaa muistoa päiväkodista tunnu löytyvän. Pikkusiskon syntyminen koitui Esikoisen pelastukseksi: äiti jäi kotiin vauvan kanssa, joten hänen päiväkotitaipaleensa oli taputeltu. Esikoinen siirtyi kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen tarjoamaan kerhoon ja sillä tiellä tallustetaan eskariin asti.

Päiväkoti on jo sanana melkoinen: ”päivän ajan koti”. Lastentarha, synonyymi menneiltä vuosilta, on vielä kamalampi. Perheemme tapauksessa kyse oli vielä vuoropäiväkodista. Ei siis päivän ajan koti, vaan ympäri vuorokauden. Ja sitähän se 2-vuotiaalle Esikoiselle valitettavasti oli. Hurjimmillaan vuorotyöläisten lapsi vietiin hoitoon klo 11 ennen vanhempien iltavuoroa ja haettiin seuraavana päivänä klo 16 iltavuoroa seuraavan aamuvuoron jälkeen. Rapiat 29 tuntia hoitoa putkeen, huhhuh!

Hoitopäivien pituudet ja määrä vaihtelivat viikoittain tosi paljon. Hoitoon mentiin klo 6, 11 tai 20.30. Hoidosta lähdettiin klo 11, 14, 16 tai 21.30. Minkäänlaista rytmiä ei päässyt syntymään. Järjestely tuntui kestämättömältä, mutta vanhempien oli käytävä töissä, jotta oli se ”oikea koti”, missä käydä kääntymässä.

Olen itse ollut opiskeluaikana parissa eri päiväkodissa työharjoittelussa. Tiedän siis hieman mistä puhun, kun sanon: ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää jokaiselle päivälle.

Raha sanelee, että lapsien määrässä pyritään maksimiin ja työntekijöiden määrässä tyydytään minimiin. Tehy:n sivuilta löytyvän laskurin mukaan nykyisillä mitoituksilla se tarkoittaa, että esimerkiksi yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa olla 14 täysipäiväistä ja 13 osa-aikaista (alle 5h/pv) lasta. Heitä varten on 3 aikuista. Melkoinen vastuu, kun varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on muutakin kuin pitää jokainen lapsi hengissä hoitopäivän ajan. Poikkeuksen tekee tietysti vuoropäiväkoti, jossa lapsi saattaa olla kahdestaan hoitajan kanssa viettämässä jouluaattoa. Siellä sitä kelpaa nauttia jakamattomasta huomiosta.

3 aikuista, 14 täysipäiväsitä ja 13 osa-aikaista hoitolasta

Päiväkodin kurinalainen rytmi, päivien ja ympäristön hektisyys sekä pitkät päivät uuvuttavat ketä tahansa. Työntekijöitä velvoitetaan jaksamaan noin 8 tuntia päivässä ja samanlaisia 8-10 tunnin päiviä puurtavat myös ne lapset, joiden vanhemmat tekevät töitä ”maanantaista perjantaihin, kasista neljään”. Voi olla pikkuisen väsynyttä huumoria perjantai-iltapäivisin niin hiekkalaatikolla kun kahvihuoneessakin. Onneksi heille on suotu edes vapaat viikonloput!

Tähän päiväkodin hulinaan en kuitenkaan halunnut Esikoista enää laittaa; en edes muutamaksi tunniksi päivässä niin sanotulle virikepaikalle. Meidän perheen kohdalla kotihoito yhdistettynä kerhoon on ollut paras mahdollinen ratkaisu. Kerho on ilmainen ja aivan kotimme naapurissa, paremmin ei voisi olla. Vuoden vaihteessa kaksi vuotta täyttänyt Pikkusisko sai kerhopaikan samasta kerhosta Esikoisen kanssa ja koronarajoitusten vuoksi kerhossa häärii kolme aikuista seitsemän lapsen kanssa. Suhdeluku kuulostaa inhimilliseltä.

Kun Pikkusisko täyttää ensi jouluna kolme vuotta, päiväkotipohdinnat saavat jatkoa. Loputtomiin ei voi uusia pikkusiskojakaan hankkia, jotta vanhemmat lapset pääsisivät päiväkotipinteestä. Jos toinen vanhemmista tekisi pelkkää aamuvuoroa ja toinen pelkkää iltavuoroa, hoitopäivän pituus pysyisi alle 5 tunnissa. Silloin ei kyllä tapaisi puolisoaan ikinä, mutta voiko ruuhkavuosille asettaa niin korkeaa tavoitetta?

Anna

Olen 32-vuotias lappilaisella sydämellä varustettu kotiäiti, joka on juuri muuttanut perheineen Savosta Tampereelle. Monikulttuurista arkea ja juhlaa kanssani jakavat indonesialainen mieheni sekä kaksi tytärtämme. Rakastan leipomista ja pyykkien viikkausta, mutta imurille olen allerginen.