Erilaisuus parisuhteessa – Plussa vai miinus?

Erilaisuus parisuhteessa – Plussa vai miinus?
Kuva: Shelby Deeter

Teksti Sari

Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Toisaalta taas liiallinen erilaisuus voi tehdä monista asioista vaikeita, pahimmassa tapauksessa erilaisuus voi erottaa.

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäisen kerran, hänen rauhallisuutensa ja jalat maassa -asenteensa tekivät minuun heti vaikutuksen. Hänen seurassaan oli alusta lähtien ihmeellisen turvallinen olo. Tuntui, että oma paikka oli löytynyt. Rauhallisuus ja turvallisuus ovat monen monta kertaa olleet kantavana voimana elämän heittäessä eteen jos jonkinnäköistä suota, josta on ollut ylös noustava. On hämmästyttävää, miten toinen voi pelkällä läsnäolollaan saada minulle aikaan tunteen, että tässä ei ole mitään hätää, kaikki selviää.

Itse elän enemmän tunteiden vuoristoradalla. Yhteen päivään saattaa mahtua melkoisia mäkiä, kiemuroita ja kiihtymisiä. Jokin pieni asia, esimerkiksi yksi ”väärä” sanavalinta, saattaa saada minut hetkessä kiihtymään nollasta sataan. Tunteet vievät enemmän kuin järki, koska en ole välttämättä edes ehtinyt ajattelemaan sitä, mikä tunnemylläkän aiheutti. Tämä eroavaisuus näkyy hyvin lasten kanssa toimiessa.

Puolisolla tuntuu olevan lehmän hermot omiini verrattuna. Tuntuu, että hän osaa lastenkin kanssa valita juuri ne oikeat sanat, joilla jokin konflikti tai kiukkukohtaus saadaan tasaantumaan. Itse todennäköisemmin lähden lapsen kiukkuun mukaan ja hermostun silloin, kun nimenomaan pitäisi pysyä rauhallisena. Olen jopa hieman kateellinen tästä taidosta. Siitä, kun olisi niin monena päiväkotiaamuna, kun mikään vaate ei käy ja kaikkeen on lähtökohtaisesti vastauksensa ”Ei” tai ”En halua”, ollut melkoisesti hyötyä, emmekä ehkä olisi niin paljoa myöhästyneet.

Luonteenpiirteissä siis rauhallisuus on selkeästi meidän eroavaisuus, mutta samalla suuri voimavara. Toinen, enemmän käytännöllisempi ero, liittyy järjestyksen ylläpitämiseen. Itsehän olen aina pitänyt itseäni perussiistinä ihmisenä. Jos tavarat ovat suunnilleen siellä missä niiden pitää olla, se riittää minulle. Puolisolle ei. Hän on meillä se, joka noukkii yksittäisiä sukkia lattialta lojumasta, kiikuttaa tavaroita paikoilleen ja pitää (lue: yrittää pitää) enemmän huolta siitä, että lasten huoneissa ei vallitse jatkuva kaaos. Hän laittaa kaappien ja lipastojen ovia ja laatikoita perässämme kiinni. (Miten aukinaiset laatikot voivat ärsyttää niin paljon?).

Minun vaatekaapissa paidat ovat huterissa pinoissa viikattuna vähän sinne päin, hänen vaatteensa ovat siistissä pinossa. Tulipa tuossa yhtenä päivänä esiin sekin, miten sinappipullo pitää laittaa kiinni… Näin vauva-arjen univajeen keskellä voisin sanoa, että puoliso toimii myös muistinjatkeenani. Välillä, kun tuntuu, että itse muistan hädin tuskin nimeäni, saati sitten minne laitoin tietyn paperin viime viikolla. Sanomatta on siis selvää, että minä olen suurpiirteisempi, hän tarkempi. Olemme tästä keskustelleet ja jossain määrin hän on joutunut periaatteistaan ja järjestelyn tarpeestaan luopumaan. Hän on huomannut, että minun kanssa ja etenkin nyt useamman lapsen perheessä, kaikki nyt vaan on välillä vähän sinne päin.

Puolustukseksi täytyy todeta, että minun äkkipikaisuudestani ja impulsiivisuudesta on hyötyäkin. Seurauksena on nimittäin se, että innostun helposti. Esimerkiksi viime kesänä sain päähäni, että nyt on lähdettävä lasten kanssa telttaretkelle yön yli. Muutama tunti meni, että sain sopivan teltan lainattua, tavarat pakattua ja paikan valittua, mutta niinpä mentiin. Tuona iltana näin kesän kauneimman auringonlaskun, ei siis turha reissu ollenkaan.

Oman kokemukseni mukaan samanlaisuutta pitää olla isoissa linjoissa. Pitää olla jossain määrin samanlainen arvomaailma, jotta onnistuneelle ja tasapainoiselle parisuhteelle ja perhe-elämälle on mahdollisuus. Kun perusta on kunnossa, suo se myös tilaa jokaiselle olla oma itsensä ja erilainen kuin toinen. Luulen, että sopiva kombinaatio erilaisuutta ja samanlaisuutta tekee arjestamme sujuvaa ja parisuhteesta tasapainoisen. Minä saan olla minä, hän saa olla hän ja yhdessä olemme ME. Enemmän kuin osien summa, kuten sanonta kuuluu.

Sari

Sari, 34. Uusperheen arjessa mukana mies ja 2-4 lasta. Vauhdikkaan ja toimeliaan arjen keskellä nautin metsästä, patikoimisesta, liikunnasta ja leipomisesta. Erityislapsen myötä nykyään enemmän hetkessä eläjä entisen sitku-elämän sijaan.