Kaikesta siitä sonnasta, millä korviani on kidutettu, olen onnistunut poimimaan muutaman helmen

Kaikesta siitä sonnasta, millä korviani on kidutettu, olen onnistunut poimimaan muutaman helmen
Kuva: Thomas Wolter

Teksti Riina K

Sanotaan, että lapsia koskevissa asioissa muiden neuvoja kannattaa kuunnella kriittisellä korvalla eikä kaikkea ottaa nielemättä tosissaan. Tämä on totta, meillä kaikilla on varmasti esimerkkejä neuvoista, jotka kirjaimellisesti noudatettuna vievät suoraan sinne altaan syvään päähän. Tahdon nyt kuitenkin jakaa muutaman elämänviisauden, joilla minua on onnekseni matkani aikana siunattu.

Rakkaus ei jakaudu, se kertaantuu.
Tämän lauseen sanoi minulle kerran poikani mummo, kolmen lapsen äiti, joka siis selvästikin tiesi mistä puhuu. Olen itsekin tämän huomannut. Sitä aikanaan pelkäsi miten sen rakkaan esikoisen käy kun taloon tulee toinen lapsi, mutta vanhemman pohjattomasta rakkauden kaivosta riittää kuin riittääkin kaavittavaa kaikille lapsille. Jokaisen lapsen syntymän kohdalla rakkaus on moninkertaistunut jokaista lasta kohtaan. Hyvänä päivänä siitä riittää ehkä jotain vielä puolisollekin.

Äiti ja isi eroavat vain toisistaan, eivät teistä lapsista.
Tämän lauseen sanoi minulle eräässä vaikeassa elämänvaiheessa oma isäni. Tätä lausetta olen valitettavasti itsekin joutunut soveltamaan käytännössä erottuamme esikoispoikani isän kanssa. Uskallan väittää, että olemme siinä kuitenkin onnistuneet, koska poikani ei ole menettänyt kumpaakaan vanhemmistaan ja välit molempiin ovat todella läheiset.

Olen poikani lähivanhempi, mutta hän näkee isäänsä silti viikottain; tämä jopa huolimatta siitä, että kuusi vuotta sitten muutimme kokonaan toiseen kaupunkiin. Olemme pitäneet kiinni poikamme oikeudesta molempiin vanhempiinsa ja jos kurjasta tilanteesta haluaa löytää jotain hyvää, niin sitten sen löytää siitä mitä kaikkea hän on tilanteesta saanut: omien biologisten vanhempiensa lisäksi isäpuolen, kaksi pikkusiskoa äidiltään (samalla saaden kuitenkin nauttia ainoan lapsen eduista isänsä kanssa), extra-mummon ja -papan ja extra-sukulaisia, jotka kaikki ovat aina kohdelleet häntä omanaan. Tämä hieman helpottaa oloani sen julman faktan kanssa, että valitettavasti poika ikävöi koko ajan jompaa kumpaa vanhemmistaan. Elämä menee välillä sellaisia risukkoja pitkin, ettei auta kuin purra hammasta ja polkea risukkoon oma polkunsa.

Elämän suurin saavutus ei ole se ettei koskaan kaadu, vaan se että jaksaa aina nousta.
Tämä on itseasiassa mietelause metallilevyssä, jonka löysin kirpparilta. Se on esillä olohuoneessa, tarpeeksi syrjässä ettei se ala ärsyttää, mutta kuitenkin sen verran näkyvillä että sen aina välillä huomaa. Lause itse puhukoon puolestaan.

Riina K

Olen kolmekymppinen kolmen lapsen äiti. Tahtoisin vanhempana olla kuin Muumimamma, mutta usein päädyn samaistumaan Niiskuneitiin: "Minä olen äiti ja äidinrakkauteni on ylitsevuotavaa, mutta nyt alan olla myös pahasti rasittunut äiti." Kyllä, rakastan Muumeja.