Lapset yhdistävät ja erottavat aikuisia – Kymmenen äidin kokemuksia aiheesta

Lapset yhdistävät ja erottavat aikuisia – Kymmenen äidin kokemuksia aiheesta
Kuva: Jan Tinneberg

Teksti Jonna Sjögren

Aika- ajoin kahvipöydässä tulee ystävävanhempien kanssa puheeksi myös aikuinen välinen ystävyys. Lapsi, ja vanhemmaksi tuleminen. Nuo elämän isoimmat rajapyykit ovat vaikuttaneet aikuisten välisiin ystävyyssuhteisiin jokaisella.

Itse henkilökohtaisesti en tunne ainuttakaan, kenen ystäväpiiriä ei perheenlisäys olisi muokannut. Toisilla muutos on pelkästään positiivista, toisilla negatiivista, joillain siltä väliltä. Poikkeuksetta jokaisella on kuitenkin ollut jotain sanottavaa asian tiimoilta. Toiset ovat kokeneet hyvinkin kylmää käytöstä yllättäviltäkin suunnilta, toiset taas saaneet tukea ja myötäeläjiä onnellisen elämänmuutoksen johdosta. Aihe on mielestäni omalla tavallaan mielenkiintoinen, ja kysyinkin kokemuksia tuttavapiirini äideiltä. Kymmenen äitiä vastasi omilla kokemuksillaan. Vaikka pääasiassa kaikki kokivat suhtautumisen (onneksi) positiiviseksi, oli yksittäisten kokemusten kirjo oli melkoinen.

Kolme äitiä kymmenestä kokee äidiksi tulemisen vaikuttaneen ystävyyssuhteisiinsa pelkästään positiivisesti. Kaikki, myös lapsettomat ystävät, ovat osanneet suhtautua raskauteen myönteisesti, olla tukena, ymmärtää, ja kannustaa. Osalla ystäväpiiri tunsi tulevan äidin ilmeisen hyvin, ja oli aavistellutkin tulevan perheenlisäyksen jo etukäteen. Lapsen saannin myötä on ollut selvää, että perheellisen ihmisen lapsivapaa ei ole itsestään selvää, vaan vaatii suunnittelua, kompromisseja ja joustavuutta. Myös lastenhoitoapua on ollut tarjolla! Ihana tilanne, eikö? Vanhemmaksi tulemisen jälkeen tulee toki tutustuneeksi myös uusiin vanhempiin, joiden kanssa löytää yhteyden. Vertaistukea, yhteisiä harrastuksia, seuraa kahville ja leikkipuistoon.

Kuten jo mainittu, oli suurimmalla osalla pääasiallinen suhtautuminen positiivista. Ainakin aluksi. Valitettavan monella kuitenkin tuli vastaan tosiasia, että lapsen syntymän jälkeen kaveripiiri katosi, kuin Taika- Jimi. Raskausaikana vastaan tullut hehkutus, tarjotut apukädet, seura… Ne unohtuivat, eikä kukaan liiemmin uskaltautunut enää käymään. Surullista. Etenkin kun osa koki vahvasti, ettei kavereita ollut montaa ennen raskauttakaan.

Ensimmäinen lapsi, täysin uusi elämäntilanne, ja lisäksi hormonit laittavat kapuloita rattaisiin (ja rankasti). Kun tämän kaiken keskellä jää vielä totaalisen yksin, laittaa se mielen matalaakin alemmaksi. Eräs äiti koki, että ystävät soittelivat vauvakuulumisia ns. ”pakosta ja velvollisuudesta” ilman minkäänlaista aitoa kiinnostusta. Sanomattakin selvää, että se satuttaa. Onhan kyse kuitenkin uudesta ihmiselämästä, eikä uudempaan päivitetystä autosta.

Joskus taas ystävän ”varjona” on kipeämpi kokemus, joka vaikeuttaa sekä ystävän suhtautumista tuoreeseen vanhempaan, kuin tuoreen äidin käytöstä ystäväänsä kohtaan. Tällaisia kipeitä haavoja ovat mm. lapsettomuus tai lapsen menetys. Tässä tilanteessa ei juurikaan tule hehkutettua vauvaonnea. Kyseisen tilanteen kanssa painiskelevat kertovatkin kunnioittavansa ystävänsä surua, eivätkä halua pahentaa toisen epätoivoa ”hieromalla naamaan” omaa onnellisuuttaan.

Myös muilla (seitsemällä äidillä kymmenestä) oli kokemuksia siitä, että lapsi erkaannuttaa vanhoja ystäviä kauemmaksi. Ymmärrettävää tietyltä kannalta katsottuna, onhan muutos elämäntilanteessa valtava. Nämä äidit kokivat, että yhteinen puheenaihe alkoi pikkuhiljaa puuttua. Lapsettomia ei juurikaan kiinnosta puhua imettämisestä ja vaippaihottumasta. Lapsi taas on tuoreen äidin elämän keskikohta, eikä elämään juuri sillä hetkellä mahdu muuta.

Kaikki eivät jaksa vauvajuttuja kuunnella, se on selvää. Mutta ei myöskään päinvastoin voi vaatia kuuntelemaan juttuja pelkästään koirista, kissoista, hevosista, kanoista, autoista, käsitöistä, bilettämisestä, matkustamisesta, kukkien kasvattamisesta, pitsin nypläämisestä…. Mikä kenenkin elämän kohokohta on, tasapuolisuus tässäkin.

Täysin omaan luokkaansa voi luokitella ne mielipiteillään, neuvoillaan, ja ennakkoluuloillaan loistavat yksittäistapaukset, joita löytyy yllättävän monen tuttavapiiristä. Näitä helmiä löytyykin yllättävän monen läheisistä. Valitettavasti. Ne kerrat, kun kaveriporukan kanssa on vaikea saada sopimaan aikatauluja yhteen, ja ensimmäinen turhautuja on lapseton sinkku. Muiden kun on vaikea onnistua mahtumaan hänen täpötäyteen kalenteriinsa.

Kun lapseton pariskunta tulee kylään, vihjaiset lapsesi käyvän nukkumaan kahdeksalta, ja käyväsi samalla itsekin. Tähän pariskunta tokaisee, että he eivät todellakaan aio käydä silloin nukkumaan. Noh, kukapa sellaista odottaisikaan? Entäpä miksi sitä lasta pitää lähteä viemään vauvauintiin jo aamulla? Miksei vaan voisi rauhassa loikoilla ja nukkua pitkään?

Eräs äiti kertoo kerran ottaneensa vauvan mukaan. Vauva nukkui koko vierailun ajan sikeästi yläkerrassa, äidin aterioidessa itkuhälyttimen kanssa alhaalla. Kaikki meni loistavasti! Juhliin tullut pariskunta tosin oli hermoillut jo hyvissä ajoin etukäteen vauvan läsnäoloa. Pilaako se vauva nyt kaikilta koko illan?

Omaa luokkaansa ovat asiantuntijoiden neuvot, kuten ”hiljennä se”, ”pitäiskö sun nyt syöttää se”, tai neuvoista kallein ”tee sille jotain”. Ihmettelen suuresti, miten tällaiset vinkkipankit eivät vielä ole raivanneet tietään tähtiin kirjoittamalla lastenhoito- oppaita. Ehkä tässä olisi jollekin kustannusyhtiölle tärppi?

Jonna Sjögren

Jonna Sjögren

Kohta kolmekymppinen hoitoalan vuorotyöläinen. Valloittavan vauhtihirmun äiti, ikuisuusremoitsijan avopuoliso, sekä herkkyyttään sarkasmin taakse piilotteleva maailmantuskailija