Avoin kirje bussiyhtiöille – ehdotus matkustusviihtyvyyden kehittämiseksi

Avoin kirje bussiyhtiöille – ehdotus matkustusviihtyvyyden kehittämiseksi
Kuva: Ant Rozetsky

Teksti Eveliina

Hyvät paikallisliikenteen liikennöitsijät,

kaikki me tiedämme, miksi ihminen yleisimmin nousee bussin kyytiin: päästäkseen paikasta A paikkaan B. Matkan taittaminen on usein välttämätöntä esimerkiksi töihin, kouluun, kyläilemään, harrastamaan tai asioimaan pääsemiseksi. Bussiin (tai omaan suuhuni paremmin istuvaan Nysseen) mahtuu monen moista matkustajaa kaikista ikäryhmistä: on keski-ikäisiä, nuoria, ikääntyneitä, koululaisia ja sitten myös niitä ihan pieniä lapsia. Niitä pieniä, joiden bussikäyttäytymisestä voimme aina aika ajoin lueskella paikallislehden mielipidepalstalta tai Facebookin kaupunkikohtaisista ryhmistä. Siitä, kuinka taas oli siellä bussissa se huutava lapsi. Siitä, kuinka sen huutajan äiti tai isä ei vaan saanut sitä hiljaiseksi ja meni koko matka pilalle ja kuulo lähti ja miten tuollaisetkin ihmiset oikein lisääntyvät, jos niiden lapset ei edes bussissa osaa käyttäytyä.

Tässä kohtaa voisi alkaa ruotia sitä, miten toisia ihmisiä arvostellaan sosiaalisessa mediassa tänä päivänä, että onko ok haukkua sen pienen lapsen vanhempi yhden bussimatkan perusteella epäpäteväksi. Se on kuitenkin ihan eri jutun paikka, sillä nyt haluan saada kiinnitettyä huomion siihen, miltä bussimatka ehkäpä sen pienen silmissä näyttäytyy ja kuinka matkustamisesta voitaisiin saada vähän helpompi kokemus monelle.

Bussissa pikkuiset istuvat yleensä aina vaunuissa, koska se on turvallisin paikka heille paikallisliikenteessä. Vaunuissa istuva lapsi näkee istumapaikaltaan joko harmaan seinän ja sen yläpuolella olevan ikkunan, jonka takana vilisee puiden latvoja ja kerrostaloja, tai sitten vaunujen ollessa toisin päin ovi-ikkunasta näkyvän maiseman ja muita matkustajia. Varmaan aika harvan lapsen mielestä näitä näkyjä katsellen aika menee kuin siivillä ja veikkaanpa, ettei kovin moni lapsi jaksaa keskittyä ikkunan takana nopeasti ohi sujahtavien maisemien katseluun montaa minuuttia pidempään.

Matkustan taaperoni kanssa usein noin puolen tunnin bussimatkan isovanhempien luo kyläilemään. Tällä matkalla lapsi ehtii kyllästyä aika monta kertaa, ja hän myös ilmoittaa sen useimmiten isoon ääneen äidin ja kanssamatkustajien riemuksi. Siinä sitten äiti-ihminen koittaa kiinnittää lapsen huomion milloin mihinkäkin bussissa näkyvään esineeseen ja selittää lapselle ummet ja lammet kaikenlaisista maailman asioista matkan teon jouduttamiseksi. Ja silti ne hermot menevät lapselta jossain vaiheessa.

Seuraa pohdintaa: sen sijaan, että lapsi tuijottelee sitä (usein) harmaata seinää bussin keskiosassa, voisiko siihen kiinnittää jonkin seinäalueen levyisen kuvan, jota lapsi voisi ajan kuluksi katsella? Kuvana voisi olla esimerkiksi jokin kyseiseen kaupunkiin liittyvä maisema, josta lapsi voisi vanhemman kanssa bongailla vaikkapa kulkuneuvoja, eläimiä tai muita tuttuja juttuja. Kuvat voitaisiin saada helposti kerättyä esimerkiksi piirustuskilpailun tuotoksina. Eri busseissa voisi olla eri kuvia, ja tietyn liikennöintiajan jälkeen kuvat voitaisiin vaihtaa autojen kesken päikseen. Tällöin pikku matkustaja saisi aina aika ajoin myös uutta ihmeteltävää. Bussimatkustamisen syvin olemus, pääsy paikasta A paikkaan B, voitaisiin monelle meistä saada mielekkäämmäksi varsin pienellä vaivalla. Olkaapa siis hyvät, idea on vapaa käytettäväksi!

Ystävällisin terveisin,

bussimatkustava äiti-ihminen taaperoineen

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Avoin kirje kylpylähotelleille

Avoin kirje kaikille pikkulasten vanhemmille – 55 syytä, miksi lapsesi ei nuku yöllä

Avoin kirje lääkeyhtiölle – Tapauskertomus lääkkeenannosta taaperolle

Eveliina Pukarinen

Olen 31-vuotias autottoman perheen äiti. Perheeseeni kuuluu lisäkseni aviomies, taapero sekä Kaisa-koira. Viihdyn metsässä ja polkupyörän selässä, rakastan suunnittelua sekä tehtyjen suunnitelmien soveltamista.