Aika kultaa muistot – Haikailua kotiäitiyden ja loputtoman “vapaa-ajan” perään

Aika kultaa muistot – Haikailua kotiäitiyden ja loputtoman “vapaa-ajan” perään
Kuva: Mahdiar Mahmoodi

Teksti Riina K

Palasin kaksi vuotta sitten työelämään neljän kotona vietetyn vuoden jälkeen. Pidän työpaikastani ja menen mielelläni töihin, mutta luonnollisesti vapaa-ajan merkitys on tämän kautta myös korostunut. Tätä kirjoittaessani olen harvinaisella arkivapaalla ja aloin miettiä, arvostinko tosiaan kotiäitiyttä tarpeeksi silloin aikanaan?

Olen aikaisemmin julkaissut kirjoituksen lapsiperheyksinäisyydestä, joka kotiäitiyttäni aikanaan varjosti. Se ei kuitenkaan ole ensimmäinen eikä ainoa asia, jonka tuosta ajasta muistan.

Muistan miten ihanaa oli herätä aamuisin lapsen tahtiin (olkoonkin että lapset saattoivat herätä mielestäni turhan aikaisin). Mieluummin sitä heräsi lapsen kuin herätyskellon ääneen. Pidin hitaista aamuista löyhine rutiineineen, aamukahvinjuontineen ja lastenohjelmineen. Pidin siitä, miten aamulla oli aikaa kurkistella ikkunasta ulos ja suunnitella tulevaa päivää. Tämä huolimatta siitä, että välillä seinät alkoivat kaatua päälle eikä esimerkiksi kotitöistä tullut oikein mitään (pienenä huomiona: kotimme on nykyään paljon siistimmässä kunnossa kuin niinä aikoina, vaikka aikaa tähän on huomattavasti vähemmän).

Välillä miehen tullessa töihin minua ahdisti niin paljon, että mies siltä seisomalta pakkasi meidät autoon ja vei kauppaan, kirpparille tai jonnekin. Aivan sama, kunhan sai vietyä minut ulkomaailmaan. Lapset istuivat autossa noihin aikoihin aivan liian paljon. Lisäksi tilanne oli huomattavan epäreilu miehelleni, joka kuitenkin painoi täyspitkää päivää vaihtuvilla työmailla ja olisi varmasti kaivannut enemmän lepoa ja ymmärrystä itselleenkin.

Tykkäsin olla aina paikalla lapsille. Olimme toisissamme kiinni liikkuva yksikkö ja minä olin aina paikalla kaiken tapahtuessa – oli kyse sitten niistä ensimmäisistä joistakin tai sitten hätätilanteista, joissa aina huudettiin ensimmäisenä äitiä paikalle. Jos sitten välillä tunsinkin oloni ulkopuoliseksi tai yksinäiseksi, niin ainakin minulla oli se varmaakin varmempi paikka maailmassa, se jossa olin tarpeellinen ja haluttu. Minulla oli aina sylissäni joku: jos ei yksi tai useampi kolmesta lapsesta, niin vähintäänkin kissa (tämä tosin ei ole muuttunut vieläkään).

Välillä nykyään mietin kuinka ihanaa olisi vain olla kotona ja nauttia elämästä. Olen aina ollut enemmän miljoonaperijätär- kuin duunari-tyyppiä. Nykyään tuon ajatuksen putkahtaessa mieleeni muistutan itseäni niistä ajoista, jolloin työpaikka oli minulle suurin mahdollinen unelma: olen nyt ensimmäistä kertaa vakaassa työpaikassa. Aikaisemmat työni ovat olleet määräaikaisuuksia, joiden jälkeen jatkosta ei ole ollut tietoa.

Keskimääräinen työnhakuaikani on ollut 8 kuukautta. Noina työttöminä aikoina olen kärsinyt ahdistuksesta, jopa masennuksesta, alemmuudentunteesta ja huonosta itsetunnosta niin paljon, että ilmoittaessani tyttöjäni päiväkotiin sekä minä että mieheni pelkäsimme ja ahdistelimme tulevaa työnhakurupeamaa. Voitte kuvitella ilon ja helpotuksen, kun työpaikka ensinnäkin löytyi ja kun se vielä kaiken kukkuraksi osoittautui maailman parhaaksi mahdolliseksi.

Joten: nautin tästä arkivapaasta. Nautin viikonloppuvapaista. Nautin lomista ja unelmoin silti (kaikkien työntekijöiden tavoin) enemmästä vapaa-ajasta. Nykyään, kun sekä vanhemmat että lapset ovat suurimman osan valveillaoloajastaan jossain muualla kuin kotona, myös yhdessäolo on muuttunut merkityksellisemmäksi eikä sitä pidä niin itsestäänselvyytenä.

Kliseistä on maailma rakennettu. Sinä kotona oleva vanhempi: nauti tästä ajasta, vaikka se välillä onkin haastavaa. Jonain päivänä liityt meihin, jotka muistelemme sitä lämmöllä ja kaipuulla.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Se salakavala riittämättömyyden tunne, jonka me kaikki tiedämme

“Muistinko kiittää, arvoa antaa, muistinko ottaa omaa aikaa?”

Riina K

Olen kolmekymppinen kolmen lapsen äiti. Tahtoisin vanhempana olla kuin Muumimamma, mutta usein päädyn samaistumaan Niiskuneitiin: "Minä olen äiti ja äidinrakkauteni on ylitsevuotavaa, mutta nyt alan olla myös pahasti rasittunut äiti." Kyllä, rakastan Muumeja.