Haluaisin nähdä itseni päättäväisenä ja sitkeänä naisena. Voimakkaana Alfanaaraana, joka suojelee laumaansa, hoitaa pentunsa hyvin, eikä tarvitse urosta kuin paritteluun. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään totta.
Olen kyllä päättäväinen, mutta ehkä aikojen kuluessa olen oppinut joustamaan, ainakin joissain asioissa. Sen lisäksi olen täysin parisuhde-ihminen. Vaikka nuorena solmittu avioliitto päättyikin 10 yhteisen vuoden jälkeen, halusin silti uskoa rakkauteen ja toivoin löytäväni Sen Oman Ihmiseni. (Mielellään tosin vasta villin sinkkukesän jälkeen..)
Muutama sinkkukesä siinä sitten ehtikin vaihtua syksyyn ja sylin kaipuuseen. Ajattelin, että ehkä olisi aika antaa rakkaudelle mahdollisuus .. Ja annoinkin. Räpistelin epäonnisessa etäsuhteessa pari vuotta, kunnes sekin luku elämästä saatiin taputeltua ja suhde kuopattiin visusti. Tovin ihmeteltyäni päätin vielä kääntää viimeisenä oljenkortena teknologia-kortin ja ystäväni latasi puhelimeeni maagisen Tinderin.
Muutamien katastrofaalisten treffien (vakaasti olin alkuun tätäkin vastaan ja pian huomasin, että ihan syystä) jälkeen tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja päätin luovuttaa. Ehkä kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu pariutumaan. En missään tapauksessa halunnut enää tapailla ketään! Olisin vallan ehjä ja onnellinen yksin, ilman parisuhdetta. Elämäni olisi seesteistä ja tasaista puurtamista, ei salamoita, ilotulitusta ja tunteiden vuoristorataa, kuten se tähän asti oli ollut. Sitä paitsi olin niin ulkona nykyajan deittailumaailmasta, että päätin suosiolla jättäytyä tästä pelistä pois ja keskittyä töihini ja lapsiini. Hyvä päätös! Piti kolme kokonaista viikkoa.
Tämän jälkeen elämäni mullisti mies, joka oli kaikkea sitä mitä en missään nimessä halunnut; minua huomattavasti nuorempi, ammattiryhmästä, josta jokainen tuntemani mies oli ns. “pelimies” ja näennäisesti hän vielä työskenteli kanssani samassa työpaikassa (lieventävänä asianhaarana haluan mainita, että meillä ei sentään ollut sama työnantaja!). Olimme työskennelleet samassa työpaikassa jo pari vuotta ilman mitään flirttailuja, mutta kun eräänä päivänä törmäsin tähän vartijaan (kirjaimellisesti), ja kun tätä tapahtumaa sitten myöhemmin käytiin kahvitauolla läpi, tajusin, että olin täysin kykenemätön pitämään sinkkuuspäätöstäni..
Vaikka kuinka yritin pyristellä vastaan, tunteet veivät 100-0. Järkevänä ja vastuuntuntoisena ihmisenä ajattelin, että vaikka nyt itse syöksyisinkin ajatuksissani vaaleanpunaiseen hattaraan niin ainakin etenemme hitaasti ja varmasti, vuoden päästä esittelen hänet lapsille ja katsotaan sitä jatkoa sitten. Väärin! Puoli vuotta tapaamisestamme olin raskaana, vaikka lapsilukuni oli ollut jo täynnä ja meillä oli yhteinen osoite. Muutama hassu kuukausi päälle ja minä, naimisiin mennään kerran elämässä -mentaliteetilla varustettu järki-ihminen, olin juuri suostunut kosintaan ja suunnittelin häitä.
En vieläkään osaa selittää mitä niin erityistä siinä helmikuisessa torstai-illassa oli, mutta siinä hetkessä muuttui elämäni suunta täysin. Kutsuin hänet siis luokseni syömään kun Lisäosat olivat sattumalta Mummulassa. Ajattelin pelata varman päälle ja tein tortilloja. Kuka nyt ei tykkäisi tortilloista? Hän saapui valmiiseen pöytään ja kovin päättäväisesti söi kokonaisen tortillan.
Mietin, miten kukaan aikuinen mies voi tyytyä yhteen tortillaan, mutta totuus paljastuikin heti siinä puolisen vuotta myöhemmin; hän ei yhtään pidä paprikasta eikä tomaatista. Kurkku kelpaa pieninä annoksina, eikä hän kehdannut täyttää tortillaansa pelkällä lihalla. Vaikka siis tämä varma onnistuminen keittiön puolella ei ollutkaan menestys, loppuilta oli. Keskustelimme aamun pikkutunneille asti ja kun väsy alkoi painaa, ehdotin että hän jäisi yökylään. Herrasmiehenä hän kuitenkin kieltäytyi kutsusta ja sanoi tulevansa aamukahville kyllä mielellään.
Jäin hieman hölmistyneenä miettimään ja (yli)analysoimaan tilannetta. En oikeastaan ehtinyt edes päästä mihinkään lopputulokseen kun hän jo laittoi viestiä, että voisi pikkuhiljaa lähteä takaisin luokseni kahville. Kello oli kuusi aamulla. Pähkäilin vaihtoehtojen a) hän on hullu tai b) hän on todella ihastunut välillä ja onnekseni sain huomata että b-vastaus oli oikea. Hän saapui aamukahville, eikä oikeastaan koskaan enää lähtenyt. Paitsi tekemään vanhan asuntonsa muuttosiivouksen. Sain jälleen huomata, että päätökseni pitävät yhtä hyvin kuin keitto pysyy haarukassa.
