Herää. Keitä kahvit. Valmista aamupala. Herätä lapset. Etsi toppahanskoja. Villasukat löytyvät sohvan alta. Kiire. Kahvi jäähtyi kuppiin, ei sitä ehdi juoda. Vie lapset päiväkotiin. Hemmetti, tänään on luistelua. Hae luistimet. Juokse töihin. Töissä deadlinet paukkuvat. Loputtomat palaverit estävät oikean työnteon. Kuuntele jaarittelua ja katso powerpointteja. Paidalla on hammastahnatahra. Fuck.
Lounastauko. Ei ehdi syödä banaania enempää. Kuppi kahvia. Pakko näpytellä raportteja. Näppäimistö sauhuaa. Ystävä laittaa viestiä, voitaisko nähdä? Ei ehdi, seuraava vapaa on ehkä huhtikuussa.
Taas palaveri. Jaadi-jaadi-jaa. Esimies kyselee, missä vaiheessa on taulukko alkaneen vuoden luvuista. Sydän lyö tyhjää. Mikä hiton taulukko? Ihan just valmis, valehtelet sujuvasti. Palaverin päätyttyä nakutat numeroita ja teet pylväsdiagrammeja. Kello tikittää yhtä aikaa orastavan päänsäryn kanssa. Mieli vaeltaa iltapäivän ostoslistassa sekä päivällisessä, jota tuskin ehdit syömään. Kai lapsilta jotain jämiä jää.
Päiväkotiin ehdit juuri ja juuri. Hoitaja vilkaisee kelloa. Otat sen vittuiluna ja pinnistät, ettet itkisi. Päivän ulkoilut hoituvat kotimatkalla. Kyselet lapsilta, kuinka päivä sujui. Kuuntelet sanan sieltä, sanan tuolta. Oikeasti mielessä on hiton taulukko.
Tee lapsille ruokaa. Äiti anna maitoa. No annan. Saanko leivän? Totta kai. Syökää nyt. Laita samalla pyykkikone pyörimään. Siivoa keittiö. Tuliko vatsat täyteen? Nuorimmaiselta jää hieman kasvissosekeittoa yli. Lusikoit sen kylmänä suuhusi samalla, kun täytät tiskikonetta. Saakelin taulukko. Soimaat itseäsi. Miten hitossa se unohtui?
Lapset leikkivät, valloittavat koko asunnon. Olohuoneen sohvan tyynyistä rakentui maja. Pidätät huokaisua niin, että päässä sumenee. Koitat olla läsnä. Nappaat someen kuvan iloisista lapsista. #feelsoblessed #lovemylife. Ovikello soi. Naapurin lapset pyytävät päästä leikkimään. Tänne vain! Päätä kivistää. Kai taulukon yölläkin voi tehdä. Ripustat pyykit kuivumaan ja samalla peset vessan.
Lopulta kodin täyttää hiljaisuus. Olohuoneen maja on siivottu pois. Viimeisen lelunkin sait palautettua omalle paikalleen. Keität teetä ja syöt voileivän. Ensimmäinen päivän ateria, minkä valmistit ihan vain itsellesi. Teenkin ehdit juomaan kuumana. Lastenhuoneen takaa kuuluu rauhallinen tuhina. Yön tunteina saat viimein nakuteltua viimeisetkin luvut taulukkoon. Sohvan alta pilkistää villasukka. Väsyneenä näpsäiset someen kuvan itsestäsi. #superwoman #imadeit #imasurvivor #workingmom #livingthedream #imsotired
Kolahtiko? Kuulostiko tutulta? Tulviiko päähän kilometrikaupalla tekosyitä ja sanoja, kuten mutku, sitku ja jos? Ei mulla ainakaan, enkä nyt vaan ehdi? Mitäs jos kuitenkin astuisit oman väsyneen uhriutumisesi ulkopuolelle ja katsoisit itseäsi syvälle silmiin? Jos itse olisit oma paras ystäväsi, mitä sanoisit?
Maslow’n mukaan ihmisellä on perustarpeita: riittävä määrä ravintoa ja lepoa, läheisyyttä, kuulluksi ja nähdyksi tulemista sekä itsensä toteuttamista. Aika simppeliä, eikö? Annatko itsellesi edes murto-osaa noista vai toteutatko päivä toisensa jälkeen muiden tarpeita?
Mitä sitten voisi tehdä? kysyt turhautuneena ja kiukustut. Ensinnäkin opettele sanomaan ei. Toiseksi pysähdy. Kukaan ulkopuolinen ei voi kertoa, mitä voisit tehdä toisin omassa arjessasi, vaan päätös lähtee Sinusta. Jos uupuneena et löydä karttaa itsesi luokse, on terapian aika. Myös life coacheista voi olla apua. Hyvä life coach toimii kompassina, auttaa löytämään ratkaisut ennen kuin olet siinä pisteessä, että löydät itsesi työpöytäsi alta sikiöasennosta itkemästä, jolloin pelkkä kartta ei enää riitä.
Sinulla on oikeus olla inhimillinen ihminen. Täyttää omat tarpeesi. Olla onnellinen. Muuta jotain. Muuta vaikka väkisin, mutta älä uhriudu.
Ei vielä kommentteja