Meidän ruuhkavuodet on kovemmat kuin teidän

Meidän ruuhkavuodet on kovemmat kuin teidän
Kuva: Pixabay

Teksti Antti

VAROITUS: Teksti sisältää kirosanoja. Ei sovellu iltasaduksi tai loukkaantumisherkille lukijoille. Viestisisällöt on julkaistu sensuroimattomina ja lähettäjien luvalla.

Ruuhkavuodet osoittautuvat tutkimuksemme perusteella familistisen perhekäsityksen ja staattisen aikakäsityksen muovaamaksi ilmiöksi. Kyseessä on aikapulan ja kiireen kokemus. Kaikkea ei ehditä hoitaa niin nopeasti kuin halutaan. Tutkimusaineistossa ruuhkavuodet saavat negatiivisen latauksen juuri kiireen ja perheen yhteisen ajan vähyyden takia. Ruuhkavuodet ovat ajanjakso, jonka odotetaan loppuvan ja olevan nopeasti ohi.

Aineiston analyysi osoittaa myös, että odotettua ruuhkavuosiongelmaa ei ole, kun perheen aikaa osataan organisoida ja perhe kykenee neuvottelemaan ja rakentamaan kompromisseja.

Noora Kaartti & Pirjo Korvela: Aika- ja perhekäsitykset ruuhkavuosien määrittäjänä (2014)

Mitä ne ruuhkavuodet oikeasti ovat?

Akateeminen tutkielma tiivistää mielestäni hienosti ruuhkavuosien syvimmän olemuksen, mutta puhelinta selatessa löydän merkkejä siitä, että kaikkia lähipiirin ruuhkavuosien tuomia ongelmia ei voi välttämättä ratkaista kompromisseilla ja neuvottelemalla:

”Täällä siivottu tänä aamuna paskaa olohuoneen verhoista ja tästä tunnin päästä kuset sohvalla. Ei kai ihme, että välillä menee yli hilseen tää lapsiperhe-elämä. Nää oli siis 3-vuotiaan toimia. Voi vittu.”

Toisinaan lasten luovuus kukkii väärissä paikoissa lisäten kiireen ja stressin tuntua:

Tuttavani lapsi teki kuulemma kilparadan autoilleen. Piirsi tussilla sohvaan liikenneympyrät ja kaikki.

Jostain syystä erilaiset eritteet esiintyvät värittämässä lapsiperheen arkea:

”Voiko sitten jo vituttaa ihan avoimesti, kun siivoaa vuorokauden aikana kahdet pissat eri sängyistä, paskat sohvalta, lattialta ja matolta sekä tahallaan kaadetun täysinäisen mustikkakeiton lattialta…”

Kurjuuden kilpajuoksu

Yläpuolella esitetyt viestit on lähetetty puhtaasti päivittäisessä raportointimielessä, mutta olen huomannut että tällaiset avaukset johtavat usein eräänlaiseen kilpailuun siitä kenen arki on työläintä ja kamalinta. Keskustelupalstat, somejulkaisun kommenttiosiot tai yksityiset Whatsapp-ketjut täyttyvät viesteistä, joissa yritetään nokittaa toisen negatiiviset kokemukset omilla vastaavilla. Toisaalta ymmärrän tällaisen vertaistukitoiminnan ja totta puhuen toisten kokemukset eritteistä huonekaluissa saavat seinään heitetyt puurolusikat tuntumaan vähäisiltä.

Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) toisen ruuhkavuosilaisen paska päivä siis piristää omaani. Kovin usein nämä keskustelut kuitenkin kuulostavat päässäni ennemminkin Monty Pythonin Four Yorkshiremen -sketsiltä, jossa neljä miestä muistelee menneitä kilpaillen siitä, kenellä oli kaikkein karmein lapsuus:

Ruuhkavuosien vastineet komediaryhmän ilottelulle voisivat olla jotain tämän kaltaista:

”MINÄ laitan 40-asteen kuumeessa ruokaa, pesen pyykkiä ja vahdin ylivilkkaita kaksosia.”

”MINÄ yritän tässä etäyhteydellä järjestettävissä hallitusneuvotteluissa saavuttaa kompromissin maahanmuuttopolitiikassa perussuomalaisten ja vihreiden välillä ja samalla opetan puolivuotiasta potalle.”

”MINÄ leivon yksisarvisynttäreille gluteenitonta, munatonta ja maidotonta kakkua samalla kun käsi kipsissä letitän Frozen-kampausta sokerihumalassa heiluvalle 6-vuotiaalle.”

”MINÄ kehitän kotilaboratoriossa koronarokotetta yhteistyössä venäläisten kanssa, jota myös testaan itseeni ja samalla joudun jatkuvasti korjaamaan yksivuotiaan viulunsoitto-otetta.”

Pahimmillaan tällainen kurjuudella kilpailu johtaa negatiivisuuden kierteeseen ja muiden vuodatus vain pahentaa omaa oloa. Apua ja tukea arjen haasteisiin saa ja pitää pyytää, mutta yritetään pysyä positiivisina ja muistetaan olla armollisia itsellemme ja toisillemme.

Antti

Antti

Olen kolmekymppinen, mielestäni keski-ikäinen kahden pojan isä ja yhden naisen mies Tampereelta.