ADHD:n monet kasvot vanhemmuudessa: “Vaikeuksilleni oli joku muu syy kuin laiskuus ja huomionhakuisuus”

ADHD:n monet kasvot vanhemmuudessa: “Vaikeuksilleni oli joku muu syy kuin laiskuus ja huomionhakuisuus”
Kuva: Pixabay

Kristiina muistaa kun diagnoosi tuli. Se oli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD, joka selitti monen monta asiaa: miksi lapsuus oli niin hankalaa – niin koulussa kuin kotonakin. Hän koki suurta helpotusta siitä, että vaikeuksille oli joku muu syy kuin laiskuus ja huomionhakuisuus, joista hänelle usein hoettiin.

ADHD on läsnä vanhemmuudessani joka päivä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Olen koko elämäni vihannut äkkipikaisuuttani ja sitä, että olen raivostunut nollasta sataan. Vaikka olen työstänyt sitä puolta itsestäni, on se laantunut vasta aikuisiässä, ja laskeminen viiteen on onnistunut vasta pari vuotta.

Keskittyminen on hankalaa ja aloitekyky on usein hukkapiilossa. Tsemppaan itseäni muistilapuilla ja herkuilla tekemään ne arjen pitkästyttävimmät asiat. Selvä lukujärjestys helpottaa enemmän kuin valittaminen. Jos meillä lukee parin viikon ruoat päivien kohdalla, ne tulee tehtyä. Muuten saattaa olla, että ruoat jää tekemättä ja syömme vain jotain nopeasti valmistuvaa, kun on pakko keksiä jotain lapsille. Nimenomaan lapsille. Jääkaappi on täynnä lappuja: muista imuroida, syödä, laittaa tiskikone päälle, laita pyykkikone päälle, hae pyykit, ripusta ne. Sitten on siniset laput, joissa lukee “teitkö sen loppuun?”. Pää tuntuu välillä raskaalta omienkin asioiden muistamiseen ja tekemiseen, mutta vanhemmuudesta ei oteta yhtäkkiä lomaa. Lasten asiat täytyy hoitaa ja muistaa myös.

Kun oma pää tuntuu siltä kuin sisällä jylläisi hurrigaani, vauva kitisee syliin ja toinen lapsi haluaa, että pehmonallelle pitää laittaa ponnari, ja samalla mietit, laitoitko ruokaan jo suolaa vai et, tuntuu elämä ADHD:n kanssa ylitsepääsemättömän kuormittavalta. Sitten kun tunnin pukemisrumban jälkeen päästään ulos voin hengähtää hetkeksi. Hiljaisuus. Yksi hyppii täysillä koiran kanssa kiljuen ja nauraen ympäri pihaa loputtomalla energialla, yksi katselee vaunuissa siskon touhuja ja minä päästän sen hiljaisuuden aivojeni syövereihin. Missään muualla meidän kodissa ei ennen nukkumamenoaikaa ole näin hiljaista, kun ulkona.

Kotityöt ovat haasteellisimpia meidän arjessa. Kotityöt ovat vaikeita suorittaa lasten hääriessä vieressä, mutta toisaalta lapset myös motivoivat siivoamaan enemmän kuin mikään muu. Se into kun esikoinen haluaa auttaa, saa tekemisen ilon siirtymään itseenkin. Yhdessä on mukavampi siivota kuin yksin. Lisäksi lapset ovat hyvä syy pitää asunto edes suurinpiirtein siistinä. Meidän leikki-ikäinen tarttuu tuumasta toimeen, mutta unohtaa hetken päästä rätin ja juoksee jo taloa ympäri. Se on huvittavaa, koska samalla tavoin toimin itsekin ennen muistilappujen keksimistä. Tein kymmentä hommaa samaan aikaan ympäri taloa eikä mikään niistä valmistunut.

Uskon, että ADHD:n kanssa pystyn ymmärtämään tyttärieni ongelmia laajemmin ja toteuttamaan positiivisempaa kasvatustapaa. Minulla taas on kokemusta olla se nepsylapsi, jota ei ikinä oikein ymmärretty. Olen poiminut lapsuudestani toimivia mekanismeja tyttärelleni ja parantanut niitä. Kun lelut pitää kerätä pois, ohjaan tytärtäni siivoamaan ensin Pipsa-talon ukkelit, sitten autot ja yksitellen joitain leluryhmiä. Tiedän, itse miten mahdottomalta tuntuu kerätä kaikki lelut. Huone tuntuu kaaottiselta eikä kiinnostus pysy kauan siivoamisessa. Sen sijaan tämä kikka toimii meillä kummallakin.

 Jossain vaiheessa olen oppinut tykkäämään itsestäni tälläisena. Vaikka arjenhallinta on vaikeaa, jaksan tehdä lasten kanssa älyttömän paljon päivän aikana. Ne asiat, jotka kiinnostavat, ovat yleensä viimeisen päälle tehtyjä. Jaksan matkustaa junalla esikoisen siirrot toiselle vanhemmalle, vaikka minulle edes takaisin matkustamista tulee 12 tuntia päivässä. En tiedä pystyisinkö näihin ilman tätä neurokirjon sairautta, mutta haluan uskoa, että en pystyisi, koska silloin tästä on enemmän iloa kuin pettymystä.”

Kristiina

Kristiina

Uusperhe-elämää viettävä kahden tytön äiti. Rakastan luonnossa liikkumista sekä yhteisiä pelihetkiä. Tykkään tehdä paljon itse ottaen lapsetkin mukaan ja käytämme paljon kierrätysmateriaaleja. Paras taitoni on unohtaa hetkeksi aikuisten murheet, maata lasten kanssa lattialla miettien sottaisuuden sijaan sitä, miksei kattoon voisi maalata Pipsa possua.