Kirjeitä anopille -juttusarja – Osa 2: “Kiitos, että et ole ikinä jyrännyt ylitseni”
Rakas (virallisesti vasta tuleva) anoppi,
Ensiksi haluaisin kiittää Sinua siitä, että olet tehnyt erinomaisen hyvää kasvatustyötä! Kiitos siitä, että Poikasi osaa käyttää imuria, tiskikonetta, pesukonetta ja hellaa. Sen lisäksi hän pitää kiinni sovitusta, puolustaa heikompia, seisoo sanojensa takana ja kohtelee muita ihmisiä tasavertaisesti eikä koskaan nosta itseään jalustalle. Toivon sydämeni pohjasta, että oma poikani ottaa hänestä mallia esimerkiksi siinä kuinka hän kohtelee tulevaa puolisoaan. Ja toki toivon, että myös tyttäreni omaksuvat nämä samat toimintamallit. Jos onnistun tekemään edes puoliksi niin hyvää työtä kuin Sinä, olen tyytyväinen.
Kiitos siitä, miten olet ottanut minut ja perheeni avosylin vastaan. Kun tapasimme ensimmäistä kertaa, tulin Poikasi kanssa luoksesi kahville. Jännitin ja hermoilin, pelkäsin, ettet yhtään pidä minusta, olinhan Poikaasi vanhempi ja jo kaksi lastakin ehtinyt hankkia. Ja mennyt sitten eroamaan. Millaisen kuvan tämä kuvio minusta antaa? Kun astuin ovesta sisään, tulit ensimmäisenä halaamaan ja kysyit “Missäs lapset on?” Ikipäivänä en odottanut tuollaista vastaanottoa ja ensireaktiota! Vastasin häkeltyneenä, että isompaa järkytystä välttääkseni koitin tällaista vähän kerrallaan –etenemistä, ettei koko joukkue hyökkää heti kerralla paikalle. Tähän tuumasit, että tottakai lapset ovat tervetulleet myös ja odotat näkeväsi heidät pian.
Eikä siinä kauaa mennyt (tietenkään, onhan tämä suhdekin edennyt pikakelauksella..) kun tapasit Lapset. Ensimmäisten asioiden joukossa sanoit heille: “Voitte sitten kutsua minua Mummiksi.” Tämä on ehkä sydäntälämmittävin asia Sinussa: Et tee eroa minun aikaisempien lasten ja kuopuksen välille. Kohtelet heitä samalla tavalla, eikä mistään sanoistasi tai teoistasi paista läpi, etteivätkö he kaikki olisi samalla viivalla. Se on ihan uskomatonta! En voi koskaan kiittää Sinua siitä tarpeeksi! Tämä asia ei mitenkään ole itsestäänselvää vaikka saatkin sen niin taitavasti siltä näyttämään.
Kiitos että opetit minua tekemään valkokastiketta ja lohikiusausta. Kiitos, että kerroit kuinka kattila kannattaa ottaa liedeltä siksi aikaa pois kun lisää maitoa, jottei kastikkeeseen tule kökköjä ja että kiusaus kannattaa pitää uunissa moooonta tuntia, jotta siitä tulee täydellinen. Kiitos, että opetit hölläämään otetta ja kerroit, ettei kaikkea tarvitse aina jaksaa yksin. Olin ollut yksin vastuussa lapsista, eläimistä ja kodista niin kauan, että avun vastaanottaminen oli todellinen haaste. Kiitos, että sinnikkäästi silti tarjosit sitä ja nykyään osaan jo vähän pyytääkin..
Kiitos, että vaikka fyysisesti et ole edes samassa kaupungissa, olet silti puhelimen päässä, saatavilla, ruudun toisella puolella. Puhelin kilahtaa viestiä, soittoa, joskus videopuhelua lähestulkoon päivittäin. Ja tässä haluaisin erityisesti esittää kiitoksen; tämä kaikki yhteydenpito ja osallistuminen on yhteinen sanaton sopimus. Et ikinä ole tuppautunut väkisin. Olet kuulostellut tilanteita ja sanonut: Olen tässä jos tarvitset(te). Ja hei, tässä sirkuksessa on apukädet enemmän kuin tervetulleet.. Kiitos siitä, kun tulit pahimman hullunmyllyn keskellä täyttämään pakkasen makaronilaatikolla ja kastikkeilla, jotta minulla riittäisi päivässä tunnit (ja voimat) selvitä kaaoksesta hengissä!
Ennen kaikkea; kiitos että olet antanut minun olla sellainen äiti ja (avo)vaimo kuin haluan. Jos olen jotain vinkkiä tai kasvatusohjetta ollut vailla, olen sen kyllä saanut, muttet ole ikinä jyrännyt ylitseni. Kuten jo alussa mainitsin, Sinulla on paljon näyttöä hyvin kasvatetuista lapsista, mutta annat minun kasvattaa Lapseni Poikasi kanssa niin kuin me olemme ajatelleet. Kiitos kaikesta avusta ja rakkaudesta! Olet korvaamaton!
Ps. Jogurtti, energia ja kädet alkavat taas loppua, joko pistän kahvin tippumaan?
Terveisin, Miniäkokelas
