Kirjeitä anopille -juttusarja – Osa 3: “Kun me olemme puhelakossa, älä yritä saada myös vanhempiani olemaan puhumatta kanssani”
Hei Anoppini,
Olen sinulle kiitollinen. Olen kiitollinen aviomiehestäni, koska ilman sinua ei olisi häntäkään. Uskoakseni olet kasvattanut aviomiehestäni melko hyvän ihmisen niillä eväillä, millä toista ihmistä nyt ikinä pystyy kasvattamaan. Veikkaan, että sarka tässä asiassa oli melkoisen kuoppainen ja kivinen.
Olen kiitollinen siitä, että olet turvallinen ja hyvä isoäiti lapsillemme. Olen onnellinen, että olen voinut tuoda lapsemme sinulle hoitoon jopa silloin, kun he olivat aivan pieniä. Olen onnellinen, että vanhemmat lapseni tulevat luoksesi mielellään.
Olen kiitollinen kaikesta taloudellisesta avusta kaikkina näinä ruuhkaisina vuosina, kun meillä on ollut tiukkaa. Toivottavasti ymmärrät, ettemme pidä taloudellista tukea itsestäänselvyytenä emmekä mielellämme aikuisina apua haluaisi, ellei olisi totaalinen pakkotilanne.
Olen kiitollinen, että olet olemassa ja että meillä on niin hyvät välit, että voimme kyläillä toistemme luona sekä istua saman pöydän ääressä. Tiedän, että näin ei ole kaikilla.
Kaikesta kiitollisuudesta huolimatta toivoisin sinulta myös ymmärrystä. Ymmärrystä siitä, että me olemme aikuisia. Olemme täysin kykeneviä tekemään omia päätöksiä erilaisissa elämäntilanteissa ilman puuttumistasi elämäämme.
Me osaamme sisustaa kotimme ilman, että sinun täytyisi kertoa meille, mitkä ratkaisut meillä on mielestäsi tehty väärin ja mitä meidän pitäisi korjata. Osaa valinnoistamme ohjaa omat mieltymyksemme, osaa taloudellinen tilanteemme. Kunpa ymmärtäisit, että koen epäkohteliaana sen, että pyytämättä ohjeistat minua ostamaan omaan kotiini tietynlaisia huonekaluja, kun tekemäni valinnat eivät ole sinulle mieluisia.
Minä osaan pukea lapseni niin, että heillä on hyvä olla. Taloudellisista ja ekologista syistä minulla ei ihan aina ole mahdollisuuksia ostaa jokaiseen tilanteeseen uusinta uutta, vaan usein harrastan kierrätystä. Tekemäni valinnat ovat sopineet lapsillemme. Kunpa ne kelpaisivat sinullekin.
Minä en ole houkutellut väkisin poikaasi asumaan täällä, missä asumme. Me teimme yhdessä valinnan asunnostamme ja paikkakunnasta. Itse asiassa (tämä saattaa shokeerata), poikasi oli enemmän innoissaan tänne muutosta kuin minä. Olemme onnellisia näin. Kunpa osaisit olla onnellinen puolestamme.
Osaamme kasvattaa lapsemme. Vaikka vakuutteluni tästä eivät sinulle riitäkään, kunpa luottaisit lastemme sanaan siitä, että olemme vanhempina tehneet hyvää työtä. Lapsemme hymyilevät ja nauravat paljon sekä ovat sosiaalisia ja avoimia. Heillä on ystäviä ja koulutodistuksetkin ovat niin hyvät, että itsekin välillä ällistelen asiaa. Sinun ei siis ole syytä viettää tämän vuoksi unettomia öitä erilaisia toimenpiteitä mietiskellen.
Lapsemme ovat samanarvoisia, yhtä tärkeitä ja rakkaita kaikki. Luopuisitpa siitä itsepintaisesta ajatuksesta, että vain vanhemmat lapsemme ovat tärkeitä. Vaikka nuorimmainen onkin vielä pieni, kyllä hän ymmärtää. Kyllä hän huomaa, ettei saanut tänäkään jouluna teiltä joululahjoja tai ollut teille tervetullut viettämään uutta vuotta. Kyllä hän huomaa, että ette kyläillessänne kiinnitä häneen juurikaan huomiota. Kunpa ymmärtäisit, että tällainen särkee pienen sydämen. Pienen sydämen, joka kuuluu lapsenlapsellesi.
Toivoisin, että et sotkisi vanhempiani huolenaiheisiin, joita sinulla on liittyen vaimon tai äidin kykyihini. On ihanaa, että tulette toimeen keskenänne ja vietätte aikaakin yhdessä, mutta niinä hetkinä, kun olet kanssani puhelakossa, ei ehkä ole oikein yrittää saada myös vanhempiani olemaan puhumatta kanssani.
Olen hitusen väsynyt esittämään niin usein sitä kilttiä, nyökyttelevää miniää. Olen väsynyt olemaan pahoillani asioista, joista oikeasti en ole. Olisi ihanaa, jos kanssasi voisi keskustella ihan oikeasti. Olisin iloinen, jos voisin kertoa ihan oikeat, aidot mielipiteeni ilman pelkoa, että suutut. Että voisin olla ihan oma itseni.
Rakkaudella,
Miniäsi
