Uusperheen isä: “Olen kiitollinen exille, ilman ristiin menneitä suksia meillä ei luistaisi ollenkaan”
Uusperheellisen elämässä on vaikeuksien, huolien ja väsymyksen lisäksi myös monia asioita, joista olla kiitollinen.
Olen kiitollinen läheisille avusta vuosien aikana, vaikka ihminen muistaa yleensä negatiivisia asioita, se on allekirjoittaneen häpeä.
Olen kiitollinen lapsiperheellisenä lapsista ja puolisostani, he ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Aiemman omanarvontunteen puuttumisen tilalle minusta tehtiin isä ja mies. Vihdoinkin.
Olen kiitollinen anopille, joka on auttanut meitä, vaikka on itsellään ollut vaikeita vaiheita. On ollut helppo olla rehellinen huolista, murheista ja ärsytyksen aiheista. Kyllä sanoa on saanut, kunhan asian esittää asiallisesti, puolin ja toisin.
Olen kiitollinen exille omasta ja puolisoni puolesta, ilman ristiin menneitä suksia meillä ei luistaisi ollenkaan.
Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, niistä vaikeista, niistä ahdistavista, niistä väsyneistä, koska ne ovat tuoneet minut ja perheeni tähän tilanteeseen.
Olisin kiitollinen lottovoitosta, paremmasta huumorintajusta, hiuksista, rauhallisemmista päivistä, hyvin nukutuista öistä ja.. Mutta se iso jos ja vielä isompi kysymys ”olisinko yhtään sen onnellisempi?”
Olisinko onnellisempi herätessä kartanossa takkuinen, selvitettävä tukka päässä, aamupalalla ruokapöydässä 50 metrin päähän toiseen päähän huudellen, että teeaika on meillä kello 18, koska rahaa on omaan aikavyöhykkeeseen, naurahtaen perään ja menisin löhöilemään länsisiiven elokuvateatteriimme ja nukahtaisin eduskunnan täysistuntoon nukkuen aamuun asti. En voisi olla onnellisempi kuin nyt lasten herättäen hiljaa kuiskailemalla ”isi, isi, isi, isiii..”. Tai hyppäämällä sänkyyn viereen, pitämällä kättä rintakehäni päällä. Hymyilemällä puujalkavitsilleni ja heittämällä vastapalloon sanaleikin lohikäärmeestä. Puolisoni ei tiedä, kuinka vaalin näitä hetkiä, vaikka onhan meillä välillä vaikeaa, itse kullakin.
Ei minua mikään valmistanut perheen isäksi, eikä kukaan olisi voinutkaan. Ei kukaan voinut kertoa kerrontaansa enempää millaista perhe-elämä on, ei kukaan perheellinen olisi voinut selvittää virnuilua enempää ruuhkavuosista. Ei kukaan neuvonut ruokailuista, kuluista, menoista, kiukutteluista, eikä mistään muustakaan, jolla olisin kääntynyt kantapäillä ympäri.
Ei kukaan olisi voinut selittää omaa tunnettani, kiitollisuutta perheestäni, lapsista, puolisosta. Ei niitä olisi voinut selittää, kuin omasta kokemuksestaan, eikä kukaan olisi voinut saada minua ymmärtämään kuinka vahva se tunne, rakkaus, on. Ei kukaan olisi voinut sanojen määrää enempää kertoa mitä perhe-elämä on ja mikä merkitys sillä on vanhemmille. En voi ikinä saada ketään toista ymmärtämään, kuinka kiitollinen olen kaikesta, mitä olen saanut, myös huonoista kokemuksista, koska ne johdattavat.
Ei vanhemmilla voi olla suurempaa tunnetta kuin rakkaus, eikä se ole enempää, tai vähempää kuin rakkaus itsessään.
Ruuhkavuosien arki on hektistä. Arjen hetket vaativat ja ottavat, mutta kyllä ne ennen kaikkea antavat niin paljon, että välillä ovat aamuherätyksetkin tuntuneet mukavilta, vaikka ennen olin talon kokoinen perseeseen ammuttu karhu aamuisin.
Rutiinilla vaan ja pidetään se!
Teksti: Ex-Brutus
