Teksti Heidi
Paha mieli. Lusikka tippui maahan, etkä halua nostaa sitä. Sormiakaan ei saa työntää maitolasiin. Yrität kaikkesi, mutta palikkatorni silti kaatuu yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki ärsyttää ja koko universumi tuntuu olevan sinua vastaan. Väärät sukatkin jalassa. Sanoinko jo, että on paha mieli?
Kaikilla meistä on välillä huonoja päiviä tai hetkiä. Taaperolle näitä sattuu kuitenkin usein. Hyvin, hyvin usein. Enimmäkseen päivät ovat toki täynnä iloa ja naurua, mutta paljon on myös kiukkua, raivoa ja turhautumista. Luonnollisesti, sillä onhan hän vielä pieni lapsi, joka opettelee omien tunteidensa säätelyä (voi kun tämä olisikin joku sisään rakennettu ominaisuus, mutta monen mutkan kautta on tämäkin opittava).
Seurattuani lastani olen huomannut, että yhden päivän aikana taapero ehtii käydä läpi yhtä laajan tunnevyöryn, jonka aikuinen kokee viikossa. Olenkin aika varma, että se on yksi syy siihen, miksi taaperot nukkuvat vielä päikkäreitä. Toinen syy on se, että me aikuiset todella tarvitsemme sen hengähdystauon (onneksi luonto on sen meille suonut).
Kyllähän sen tietää itsekin, miten voimia vievää on olla jatkuvasti herkällä päällä. Miten oma mieli voikaan joskus olla niin väsyttävä ja kuormittava? Niin on varmasti sille lapsellekin. Tämän kun muistaisi aina ”tilanteen ollessa päällä”, niin osaisi ehkä suhtautua näihin tunteenpurkauksiin paremmin. Tärkeää olisi myös muistaa se, että vaikka lapsen kiukun aiheet ovat toisinaan meistä aikuisista jopa huvittavia, niin lapselle ne tunteet ovat totisinta totta. Ei siis vähätellä.
Olen tullut siihen tulokseen, että niin rankkaa kuin onkin olla pienen taaperon äiti, on varmasti vähintään yhtä rankkaa olla taapero. Tärkeä oivallus, joka auttaa minua ymmärtämään tuota pientä ihmistä hiukan paremmin.
Ps. Tässä taloudessa kaikista rankinta on oltava kuitenkin meidän isillä. Hän on se, joka joutuu kuuntelemaan kahden lapsen sekä yhden äidin kiukuttelua päivästä toiseen. May the Force be with him.
