Vauvakuume ilman miestä

Vauvakuume ilman miestä
Kuva: Ignacio Campo

Teksti Eeva

Olen kärsinyt vakavasta vauvakuumeesta jo pidempään. Tunnen kateutta niitä kohtaan, joilla on jo kaksi lasta tai enemmän. Puistossa käydessä näen aina erään äidin yhden lapsensa kanssa vatsa pystyssä. Tunnen jotain omituista haikeutta. Miksi minulla ei voi olla miestä ja toista lasta tuloillaan?

Tyttäreni on jo yli 4-vuotias. Olen halunnut hänelle sisaruksen jo tovin. Hän ilmiselvästi kaipaa leikkiseuraa, ja kun minulla ei ole äitikavereita, olen ainut tytön leikittäjä. Onneksi tytöllä on päiväkotikavereiden lisäksi serkkuja, joiden kanssa leikkiä. Mutta tuntuu se silti haikealta. Niin kuin elämässä olisi mennyt suunnitelmat uusiksi. Toivoin lapsilleni ikäeroksi maksimissaan neljä vuotta, mutta tällä menolla ikäeroa tulee enemmän.

Selaan joskus haikeudella Instagramin äitibloggaajien päivityksiä. Tuntuu, että kaikki ovat raskaana ja kasvattavat perheitään. Järjellä ajateltuna aikomuksenani on käydä nykyiset opintoni loppuun ennen toista lasta. Mutta vauvakuume ei katso järkeä. Se kulkee aaltoilevasti. Välillä olen oikein tyytyväinen siihen, että minulla on vaan yksi maailman ihanin tytär. Saan antaa kaiken huomion hänelle. Mutta joskus vauvakuume ottaa vallan ja olen täysin sen vietävissä.

Rakastan katsoa synnytysvideoita ja lukea synnytyskertomuksia. Monesti löydän itseni katsomasta äitien videoita vauvan tarvikehankinnoista. Suunnittelen jo päässäni, mihin sijoittaisin pinnasängyn meidän kodissamme. Vaikka eihän mulla ole edes miestä. Joskus tuntuu, että olen epäonnistunut elämässä. Elämä ei mennytkään suunnitelmieni mukaan. Toki olen enemmän kuin kiitollinen yhdestä ihanasta tyttärestä.

Koen, että olisin valmis uuteen vauvavuoteen. Voi kuitenkin olla, että aika on vain kullannut muistot. En enää muista, miltä tuntuu herätä tunnin välein yösyötöille. Enkä muista, miltä tuntuu hyssyttää huutavaa vauvaa kaupassa. Muistissa on kuitenkin yksinäisyys yhden lapsen kanssa ilman sisarta. Me kaipaisimme seuraa. Lapseni kaipaisi leikkikaveria.

Tiedän, että tyttärestäni tulisi mahtava isosisko. Hän on nyt jo niin herttainen ja rakastava. Mutta tiedän myös, että hänestä tulisi mainio lemmikin omistaja. Siksi harkitsen, jos hankkisin tytölle oman ensimmäisen lemmikin. Lemmikki täyttäisi hieman elämässämme olevaa tyhjää tilaa. Koiraa en kuitenkaan jaksaisi lenkittää varhain aamuisin, mutta kissojenkin hiekkalaatikot haisevat. Hamsterit taas kuolevat muutamassa vuodessa, ja se olisi varmasti liikaa tytön lisäksi minun erityisherkälle sielulleni.

Eeva

Eeva

26-vuotias vasta eronnut sinkkuäiti, joka hurahti täysin äitiyteen esikoisen myötä. Entinen perfektionisti, joka ymmärsi, että virheitä täytyy tehdä kehittyäkseen. Intohimona kokonaisvaltainen terveys ja erityisesti mielen hyvinvointi.