Joissakin perheissä on kaksi vanhempaa, joissakin yksi. Tämä on satu eräästä perheestä, jossa asui lasten lisäksi vain äiti, sekä siitä millaista tuon äidin elämä oli.
Olipa kerran äiti, joka asui pienessä kaksiossa yhdessä kahden pienen tyttärensä kanssa. Tuossa perheessä oli siis vain yksi vanhempi, ja välillä se yksi vanhempi oli ihan h***etin väsynyt ja yksinäinen, välillä taas jopa aivan nautti elämästään.
Ehdottomasti raskain asia tuon äidin arjessa oli hänen jatkuvasti kokemansa yksinäisyys ja eristäytyneisyys. Hassut sattumukset ja turhauttavat hetket oli käytävä läpi yksin, eikä niitä voinut jakaa kenenkään kanssa. Esimerkkinä mainittakoon päivä, jona perheen vauva maisteli ensin vaipan sisältöä, ja parin tunnin päästä kaivoi seuraavan ateriansa roska-astiasta. Yhden vanhemman perheen äitiä nauratti, ja vähän itkettikin. Kumpikin olisi ollut mukava jakaa jonkun toisen kanssa. Usein iltaisin lasten mentyä nukkumaan, äidin teki mieli vain vajota punaiselle sohvalle itkemään uupumuksesta, ja saada iso halaus toiselta ihmiseltä.
No entäpä millaista oli tehdä useamman päivän ostokset kilometrin päässä sijaitsevasta marketista kävellen kahden pienen lapsen kanssa? Yleensä yhden vanhemman perheen äidistä tuntui, että helpompaa olisi ollut kävelyttää kahta täysikasvuista krokotiilia talutushihnassa kantaen samalla selässään repullista kiviä.
Ja siivous, yleensä tarjolla oli 2 vaihtoehtoa: joko siivota kahden apulaisen kulkiessa perässä levittämässä äidin juuri keräämät tavarat, ratsastaessa imurilla, heitellessä puhtaat astiat ja pyykit pesukoneesta pitkin lattioita tai pureskellessa vessaluuttua, tai sietää sekasortoa ja likaa pidempään, ja käyttää harvinaiset vapaahetket siivoamiseen. Yhden vanhemman perheen äiti ei liiemmin pitänyt kummastakaan vaihtoehdosta.
Mutta oli tuon perheen arjessa hyviäkin asioita. Loppujen lopuksi paljon enemmän kuin huonoja. Paljon rakkautta ja yhteen hiileen puhaltamista, naurua, haleja ja pusuja. Myös perheen äidin elämässä oli puolia, joista kahden vanhemman perheessä elävillä ei välttämättä ole aavistustakaan.
Koska perheessä ei ollut toista vanhempaa, oli äidin hoidettava kaikki aiemmin toisen vanhemman vastuulla olleet askareet itse. Äiti oppi vaihtamaan lampun, kokoamaan huonekalut ja korjaamaan nettiyhteyden. Kun molemmat lapset karjuivat naamat kiukusta punaisina eri asioita yhtä aikaa, tai kun he valvoivat ja nukkuivat eri aikoihin, äiti jaksoi ja pärjäsi, aivan itse. Näin pikkuhiljaa äidin aiemmin hutera itsetunto kasvoi ja vahvistui, ja loppujen lopuksi äiti huomasi olevansa erittäin pätevä ja pystyvä mahtimimmi.
Lisäksi ensimmäistä kertaa äidiksi tulonsa jälkeen, yhden vanhemman perheen äidillä oli mahdollisuus olla silloin tällöin muutakin kuin äiti. Kun lapset olivat poissa, tuo äiti sai hetken elää lapsettoman kolmekymppisen melko huoletonta elämää, jolloin voi esimerkiksi syödä hampurilaisia ja karkkia sängyssä täysin salailematta. Tai nukkua pitkään ja ottaa aamupalaksi jäätelöä. Juoda punaviiniä ja soittaa videopuheluita ystäville. Tai uppoutua vaaleanpunaiseen rakkauskuplaan uuden kumppanin kanssa. Sai taas olla nainen, eikä aina vain äiti. Ja kun sai säännöllisesti tauon lapsistaan, jaksoi tuo yhden vanhemman perheen äiti olla taas paljon parempi äiti lapsilleen heidän palatessaan kotiin.
Arki ilman toista vanhempaa voi välillä olla verrattavissa upottavassa suossa tarpomiseen, mutta tuokin äiti selviää siitä kerta toisensa jälkeen, ja voi sanoa elämänsä olevan onnellista. Samanlaisessa tilanteessa eläviä isejä ja äitejä on lukemattomia. Ja kaikki he ovat samanlaisia supersankareita, ja ansaitsevat ison halauksen!
Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:
Yksinhuoltaja: Osaatko hengähtää?
7 asiaa joita jokainen kotiäiti toivoo salaa
Teksti: Miia