Koko maapallo on purjehtinut vuoden samassa veneessä CoVid-19-pandemian takia. Taistelu ei ole vielä ohi, vaikka toivonpilkahdus horisontissa näkyykin, ja nyt jos koskaan on aika palauttaa mieleen mitä ihan peruskäytöstavat ja me-henki oikein merkitseekään.
Luin MTV Uutisten artikkelin, jossa perheenisä puhui kiusaamisesta, jota tartunnan saanut lapsi mahdollisesti kokee muiden oppilaiden toimesta. Vastikään tuli tieto, että kaksi poikani rinnakkaisluokkaa joutuu kahdeksi viikoksi karanteeniin altistumisen takia. Toistaiseksi vältimme luodin, mutta vain tällä kertaa. Aika ei tässä kilpajuoksussa ole meidän puolellamme.
Olen miettinyt tätä aihetta ennenkin, sillä työnkuvani ei valitettavasti mahdollista etätyötä, joten tartunnan saaminen tai sille altistuminen on ollut enemmänkin ajan kysymys kuin vain mahdollisuus. Tilanne on aivan helvetin pelottava, totta kai; pitää silti muistaa ettei kukaan meistä ole tätä pyytänyt eikä halunnut. Kukaan meistä ei halua saada tartuntaa eikä levittää sitä. Kukaan meistä ei halua olla se, joka ”tuo tartunnan” kotiin, työpaikalle, kouluun tai päiväkotiin. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää pitää järki päässä kaiken pelon ja epävarmuuden keskellä ja olla tietoisesti osallistumatta noitajahtiin ja syrjintään, joka valitettavasti on jopa luonnollinen reaktio tässä tilanteessa. Kliseistä on maailma rakennettu: nyt on aika pitää yhtä vaikka väkisin, muuten syöksylasku tulee olemaan julma ja osittain jopa peruuttamaton.
Lapset ovat lapsia ja he reagoivat omalla tavallaan tässä pelottavassa tilanteessa. Normaalistikin lapset ottavat erilaiset silmätikuikseen. Nyt kuitenkin on meidän jokaisen velvollisuus ottaa sekä omasta että perillisten niskasta kiinni ja pitää huolta ettei vastakkainasettelua synny. Me olemme edelleen kaikki samassa veneessä: sekä tartunnan saaneet, siitä parantuneet että siltä toistaiseksi välttyneet. Tiedän kokemuksesta, että lapsi saattaa keskustellessa ymmärtää jonkin näkökannan ja kuitenkin kodin ulkopuolella, kavereiden kanssa käyttäytyy aivan toisin kuin on puhuttu. Yrittänyttä ei silti laiteta.
Pidetään järki päässä. Pidetään yhtä. Tuetaan toisiamme eikä syyllistetä sairastuneita, sillä hehän tässä niitä uhreja ovat.
Olemme edes sen verran velkaa covidiin menehtyneille.
Lue myös:
“Sitten kun on koronarokote..” – Onko elämää koronarokotteen jälkeen?
Ei vielä kommentteja