Vuoden jälkeen uskon jo itsekin ettei ole mitään hätää

Vuoden jälkeen uskon jo itsekin ettei ole mitään hätää
One_life / Pixabay

Teksti: Veera

Nyt kun olen ollut äiti vuoden ajan, haluan sanoa jotain vuoden takaiselle itselleni.

Töps. Tutti putoaa suusta patjalle. Äiti nousee salamana, laittaa sen takaisin pikkuruiseen suuhun ja sanoo “ei mitään hätää, jatketaan unia!”. Lapsi katsoo äitiä hetken tarkistellen, sulkee silmänsä ja jatkaa unia. Väsynyt äiti heittäytyy sängylle. Töps, taas. Ja sillä samalla hetkellä myös sängyn toisesta päästä: töps. Kello on 00:15, takana on kolmen tunnin imetysmaraton ja vauvat on vihdoin saatu nukkumaan. “Ei mitään hätää” äiti sanoo mutta omien sanojen uskominen on vaikeaa. Nukkuuko ne ikinä? Meneekö ne noista tuteista pilalle? Miten omat voimat riittää?

Sinulle, rakas tuore äiti, vuoden takainen minä, haluan sanoa muutaman asian:

Ensiksikin, ei ole mitään hätää. Kaikki selviää. Joskus nukutaan paremmin, joskus huonommin ja yllättävän vähällä unella tulee toimeen. Aina et ole terävimmilläsi, mutta kukapa meistä olisi. Nuku päiväunia jos pystyt ja haluat mutta älä myöskään stressaa jos et nuku. 

Haluan sanoa, että jos nyt vauvasi käyttäytyy tietyllä tavalla ja se rassaa hermojasi, tilanne yleensä muuttuu kyllä itsekseen. Vauvat ovat hassuja otuksia ja käyttäytyvät välillä arvaamattomasti. Vauvan elämässä vaihe seuraa toista ja vaiheista osa helpottaa arkeasi, osa vaikeuttaa. Ole siis armollinen äläkä tuomitse itseäsi jokaista arkea helpottavasta asiasta.

Haluan sanoa että noin toimimalla, lapsiasi rakastamalla ja parhaasi mukaan hoitamalla et saa heitä pilalle. Et tutilla, äidinmaidonkorvikkeella, sitterillä tai sillä että olet välillä väsynyt. Et edes silloin kun koko vauvat ärsyttää.

Haluan sanoa että kaikki on hyvin, ei ole hätää. Pysähdy katsomaan ja haistelemaan vauvoja, ihastelemaan, mitä upeaa olet saanut aikaiseksi! Äläkä häpeä pyytää apua, kerro jollekin kun väsyttää ja ärsyttää. Ja vaikka väsyttäisi, niin hyyvin sä vedät ja olet täydellinen äiti lapsillesi.

Töps. Vuotta myöhemmin kuuluu töps taaperokärryn takaa.

Äiti katsoo lastaan rauhallisesti: “ei mitään hätää, jatketaan leikkiä!”. Lapsi katsoo hetken äitiä hämmentyneenä selällään, kierähtää ketterästi ylös ja jatkaa kärryn työntämistä. Töps, tällä kertaa keittiön kaapilta.

 Sanon ”ei mitään hätää”, ja nyt jo uskon itsekin.

Veera

Veera

Olen oululainen monikkoäiti, varhaiskasvatuksen opettaja, krooninen innostuja ja oman elämäni projektipäällikkö. Harrastan haaveilua, tanssia ja listojen kirjoittamista. Lisäksi tykkään leipoa, virkata ja katsoa samoja sarjoja uudestaan ja uudestaan.