Kuinka käytännössä onnistuu puolitoistavuotiaan siirto juniorisänkyyn?

Kuinka käytännössä onnistuu puolitoistavuotiaan siirto juniorisänkyyn?



Olin ajatellut, että Raivotar siirtyy ensi kesänä nukkumaan juniorisänkyyn. Hän ajatteli siirtyä tänään. Raivotar on lapsi, joka on päättäväinen, itsenäinen (siinä määrin kuin puolitoistavuotias tyttö nyt voi olla) ja vahvatahtoinen.

Hän oli seitsemän kuukauden ikäinen kun hänet oli pakko siirtää pinnasängystä matkasänkyyn nukkumaan, koska pari läheltä piti –tilannetta riitti minulle. En tarvinnut faktatietoa siitä, paljonko päähän sattuu kun putoaa naamalleen pinnasängystä. Näihin päiviin asti hän nukkui siis matkasängyssä suhteellisen ehjiä öitä nukahtaen itsenäisesti.

Yhtäkkiä hän ymmärsikin, että kun tarpeeksi lujaa ponnahtaa, pääsee roikkumaan reunalle ja siitä yli. Olin vienyt hänet päiväunille kuten ennenkin. Hän jäikin sänkyyn ihan rauhassa, kunnes kuului tömähdys ja ovelta vieno “moi moi!”. En voinut uskoa, että hän oli sieltä päässyt itsekseen pois. Näin kuitenkin pian ilmaisen uusinnan kurkistaessani huoneeseen. Hän kiepsahti samoilla vauhdeilla myös toiseen suuntaan.  

Sillä hetkellä ymmärsin, ettei hän jäisi rauhassa päiväunille. Kuten jo aiemmin kerroin, Raivotar on päättäväinen ja voimakastahtoinen, mutta arvatkaa keneltä hän on nämä piirteet perinyt.. Siispä aloitin nukutustaistelun. Nostin hänet sänkyyn, pistin peiton päälle, toivotin kauniita unia ja lähdin ovesta ulos. Hän kiepsahti sängyn laidan yli että heilahti ja avasi oven. “Moi moi!” Nostin hänet sänkyyn, sanoin “paapaa” (=nyt nukutaan), pistin peiton päälle ja lähdin pois. Hän kinkesi jälleen perääni. Tämän jälkeen en sanonut enää mitään, ei katsekontaktia, vain peitto päälle ja taas pois. Tämä toistui 54 kertaa. Tämän jälkeen hän jäi nukkumaan. Oikein hyvät 35 minuuttia..  

Illalla kerroin Perheenpäälle päivästämme ja taistelustamme. Sovimme, että kun kohta on nukkumaanmenoaika, toimimme samoin kuin minä päivällä. Ilta tuli ja olimme valmiit taisteluun. Ilmassa väreili jännitys ja päättäväisyys oli käsinkosketeltavissa. Tsemppasimme toisiamme! Puhkuimme intoa, nyt mennään!  

Vein Raivottaren sänkyyn, peittelin, suukotin ja sanoin hyvää yötä. Lähdin pois. Hän käveli perääni ja Perheenpää nappasi hänet syliin ja toisti saman minkä minä edellä, kahdesti. Ja se oli siinä. Seisoimme lastenhuoneen oven takana kysymysmerkit ympärillä. Mitäs nyt tapahtui? Mitäs varten hän jäi noin vain nukkumaan? Olimme hämmentyneitä, mutta onnellisia. Olin jättänyt itkuhälyttimen päälle, jotta herään varmasti jos Raivotar alkaa sooloilla keskellä yötä. Ei alkanut. Nukkui kuin tukki seitsemään asti.  

Tiesin kyllä, ettei tämä näin helposti voinut mennä ja kun päiväuniaika koitti, olin valmis. Toistin samat rutiinit kuin edellisenäkin päivänä. Raivotar kipitti sängystä perääni kymmenen, viisikymmentä, kahdeksankymmentäkuusi kertaa. Välillä hän heitteli kuperkeikkoja, välillä kirjat hyllystä, rullasi tuolin eteiseen, tempoi kirjoituspöydän laatikoita, nauroi, lauloi ja hermostui. En voi uskoa, että pidin pääni ja malttini. Niin vain Raivotar taipui ja jäi viimein sänkyyn. Nukkui oikein hyvät reilun tunnin unet.  

Äsken tulin lastenhuoneesta. Olin juuri kantanut Raivottaren yöunille sänkyyn. Silittelin häntä hetken ja lähdin pois. Hän jäi nukkumaan. Ei siis tullut perässäni kertaakaan. Ehkä se 86 kertaa riitti yhdelle päivälle.  

Vinkit sujuvaan siirtoon: 

  1. Tee kuten päätät. Vaikka lapsi koittaisi mitä temppuja, pysy vahvana. Se on lopulta kaikkien etu. Jos aikuisia on kaksi, sopikaa toimintasuunnitelma etukäteen ja pysykää sovitussa!  
  1. Älä hermostu. Kuinka helppoa tätä on neuvoa, vaikka tosi tilanteessa omakin hermo oli kuin viulun kieli. Mutta hammasta purren! Sinä pystyt! 
  1. Älä vain missään tapauksessa ota katsekontaktia! Lapset vaistoavat pelon ja iskevät heti jos haistavat epävarmuuden! 
  1. Käyttäydy niin kuin näin olisi toimittu aina, älä tee siirrosta isoa numeroa. Toki aamulla voi vähän kehua, kuinka ihana sänky pienellä onkaan! 

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *