Kirjeitä anopille juttusarja – osa 7: “Kiitos kaikesta, niin kauan kun sitä kesti”

Kirjeitä anopille juttusarja – osa 7: “Kiitos kaikesta, niin kauan kun sitä kesti”
Kuva: Pixabay

Kiitos kaikesta! Niin kauan, kuin sitä kesti, ja vielä sen jälkeenkin!

Voi luoja, että ensimmäinen vierailukertani jännitti! Olinhan 11 vuotta poikaanne nuorempikin, mitähän ihmettä siitäkin ajateltaisiin? Jospa minua pidetään vielä ihan lapsen kengissä olevana tyttörukkana? Turhaa pelkäsin. Ikinä, en yhden ainoan poikaystävän vanhempia tavatessani ole tuntenut oloani niin kotoisaksi ja tervetulleeksi, kuin teillä vieraillessani.

Ajan myötä muutuit minulle esikuvaksi. Ihailin suuresti sitä ajatusta, että itse alusta pitäen tehtynä kaikki on parempaa! Oli kyse sitten maton kutomisesta, ruokien valmistuksesta, leipomisesta, tai vaikkapa leipomiseen käytetyistä kananmunista.

Vaikkei mikään ilo kestä loputtomiin, mietin edelleen, pitääkö maailmassa tapahtua näin kamalia asioita. Aurinkoisena, lämpimänä kevätpäivänä täytyi sinun jatkaa matkaa ilman poikaasi, ja minun ilman avopuolisoani. Niin hänen, kuin myös joidenkin muiden kohdalla mietin, miksi ne parhaimmat joutuvat lähtemään ensin. Vastauksen sain hautajaisaamuna kampaajalta. ”Jos poimit kukkia, haluathan tietysti poimia ensimmäisenä kimppuusi ne parhaimmat, kauneimmat, ja elinvoimaisimmat.”

Vaikka menetin puolisoni, pelkäsin menettäväni myös uuden perheeni. Pelkäsin siteen katkeavan, ei olisi enää yhdistävää tekijää. Tätäkin pelkäsin aivan turhaan. Kaikessa traagisuudessaan koen tapahtuman suruineen päivineen myös yhdistävänä tekijänä. Tosin roolit ovat vaihtuneet, elämä virrannut eteenpäin, enkä enää ajattele sinua anoppina. Perheenne on kuitenkin pysyvästi elämässäni, omana merkityksellisenä yksikkönään. Aivan yhtä läheisenä kuin muutkin sukulaiset ja ystävät. Olen kiitollinen siitä, että voimme vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin, ja olen aina tervetullut käymään. Olen kiitollinen siitä, että olemme tervetulleita vierailemaan myös yhdessä nykyisen puolisoni ja lapsemme kanssa, ja myös vastavuoroisesti te voitte vierailla yhteisessä kodissamme. Erityisen kiitollinen olen siitä, että voin hyväksytysti olla sellainen kuin oikeasti olen, ja puhua sinulle ihan mistä tahansa. Nykyinen anoppilani ei sellainen ole ollut, eikä koskaan tule sitä olemaan.

Toisinaan olen todella ahdistunut nykyisen anoppini päähänpistoista, tempauksista, ja edes ajatuksesta tulevaa lapseni hoitamista koskien. Usein heikkoina hetkinä, itkuisena, tulet päällimmäisenä mieleeni, ja ikävöin kovin tulla vierailulle. Ei siksi, että vertailisin uutta ja edellistä anoppia keskenään. Siitä syystä, että se saa minut joka kerta paremmalle tuulelle, ja unohtamaan kokonaan meneillään olevat kurjat asiat. Tunnen oloni kotoisaksi, olen turvassa. Se on muistutus niistä ihanista ihmisistä, joita minulla etuoikeutetusti on elämässäni. Olen niin pahoillani, että vallitseva tautitilanne on rajoittanut vierailuja niin radikaalisti.

Joten kiitos. Kiitos kaikesta opettamastasi, kaikesta mitä olet tehnyt hyväkseni, ja siitä, että saan seurassasi olla täysin oma itseni. Kiitos, että olit, ja olet yhä!

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus