Turvakotien asiakasmäärä laskenut koronan aikana -Tutkijat huolissaan

Kuva: Pixabay

Turvakotiin hakeutuvien asiakkaiden määrä laski viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Ennakkotietojen perusteella turvakoteihin tulleiden aikuisten määrä oli hieman kasvanut, mutta lasten määrä oli laskenut.

Turvakotien asiakasmäärässä näkyi pientä laskua ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun turvakotien järjestämisvastuu siirtyi THL:lle vuonna 2015. THL:n turvakotipalvelujen kehittämispäällikkö Joonas Peltonen kertoo, että ennakkotietojen perusteella keskeisin huomio on, että asiakasmäärän lasku johtuu erityisesti lasten määrän laskusta. On erittäin huolestuttavaa, jos väkivaltaisissa perheoloissa asuvat lapsiperheet eivät ole voineet hakeutua turvakotiin esimerkiksi koronaepidemian takia.

Käynnissä oleva tutkimus koronaepidemian vaikutuksista lähisuhdeväkivaltaan ja palvelujen saantiin antoi jo tammikuussa ensitietoja. Turvakotipalvelujen osalta kattavampia tuloksia on odotettavissa vasta loppuvuodesta.

Turvakotilaki astuivoimaan vuonna 2015, jonka jälkeen turvakotiverkostoa on laajennettu vuosittain. Lain ja muutosten jälkeen asiakasmäärä on kasvanut noin 75 prosenttia. Turvakotien perhepaikkojen määrää kasvatetaan kuluvan vuoden aikana, minkä jälkeen niitä on Suomessa yhteensä 231. Turvakoteja on muutoksen jälkeen yhteensä 231, kun mukaan lasketaan Turkuun avattava turvakoti.

Peltosen mukaan turvakotitoimintaan viime vuosina tehdyt satsaukset ja muutokset ovat olleet isoja ja välttämättömiä. Matkaa on edelleen siihen, ettäturvapaikkoja riittäisi kaikille jotka sitä tarvitsevat..

Turvakotipalvelun asiakkaat ovat olleet pääasiuassa erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja tukeen. Asiakkaat antoivat parhaat arviot turvallisuuden tunteesta palvelun aikana ja palvelun luottamuksellisuudesta. Tiedot selviävät turvakodeissa kerätystä asiakaspalautteesta, joka on arvokasta tietoa turvakotipalvelujen kehittämisen näkökulmasta.

Asiasta uutisoi Päivänlehti

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)