Vinkkini hotelleille kuinka lomaileva lapsiperhe pidetään tyytyväisenä ja haluaa todennäköisesti tulla uudelleenkin!

Vinkkini hotelleille kuinka lomaileva lapsiperhe pidetään tyytyväisenä ja haluaa todennäköisesti tulla uudelleenkin!
Kuva: insung yoon

Teksti: Pikku Myytinmurtaja

Lasten kanssa reissaaminen on kivaa! Vaikka lapsiperhe tuntuu ehkä haastavalta ihmisryhmältä miellyttää niin perusasioiden lisäksi hotellit voisivat pienillä nyansseilla korottaa tasoaan metristen ja heidän vanhempiensa silmissä.

Annankin siis muutaman ilmaisen vinkin joilla voisi koronan karkoittamia asiakkaita houkutella lomailuun!

Pientä luksuksen tuntua hotellihuoneessa.
  • Hotellista löytyy maksuton leikkihuone. Leikkihuoneessa on löhösohva, päivänlehdet ja kahviautomaatti. Toki siellä huoneessa olisi myös mukava olla leluja ja aktiviteetteja lapsillekin.
  • Saunatiloissa tai allasalueella muovisia astioita, kahvipannuja sekä muita leluja joilla läärätä vettä.
  • Tarjolla pulkkia, ämpäreitä, lapioita, lautapelejä, kirjoja ynnä muuta, joita voi lainata.
  • Huoneessa mahdollisuus keittää kahvit ja kaakaot.
  • Huoneessa minibaari. Ei niinkään ne viinakset vaan ihan kylmäsäilytystilana. En ole ainut, joka on ikkunan väliin unohtanut kolmioleipänsä (ja pari olutta).
  • Aamupalalla lapsille omia astioita ja mieluusti se leikkipaikka aamiaispaikan vieressä.
  • Aamupalan take away-mahdollisuus, jolloin aamupalan voisi halutessaan nauttia huoneessa.
  • Aamupalalla kurkut saa tarjoilla missä muodossa hyvänsä. Mieluiten kuitenkin tikkuina.
  • Hotellissa lapsiystävällinen ravintola. Esimerkiksi magneettiset piirustuslevyt viihdykkeeksi ja limuun laitetaan se sateenvarjotikku. Ketsuppia on tarjolla pyytämättä reilusti. Lapsille tikkarit laskunmaksuvaiheessa, jos he ovat vielä paikalla.
  • Tulen aina onnelliseksi, jos saan hotellissa kumiankan. Tai orgasmin.
Sokos Hotel Paviljonki

Ja sitten suositukseni, joissa ollaan jo todella lähellä gold-tasoa:

  • Sokos Hotel Paviljonki, Jyväskylä

Aivan mahtava lasten leikkihuone, josta puuttuu ainoastaan kahvi! Kahvin sijaan siellä on jumppakamat aikuisille, potkupyörä, rakennuspalikoita, nukenvaunut, kiipeilyrata ja vaikka mitä! Ihanan loppuunasti viety ajatus lomasesta hotellissa, kankaiset pyllynaluset ja laadukkaat pesuaineet viihdyttävässä saunatilassa. Tosin kuulin, että miestenpuolella oli lautapelejäkin saunatilassa! Tytötkin haluu muuta kuin linnunlaulua! Aamupalalla ihanat astiat ja pöytiin tarjoiltu kahvi sekä suklaata!

  • Holiday Club Saimaa, Lappeenranta

Suomen lämpöisin kylpylä! Sirkusteemainen allasalue, jossa on niin lämmin että on mukava syödä jäätelötkin. Lapsille oma iglusauna, jossa lastenohjelmat pyörii (tosin sen Tom ja Jerryn voisi ehkä päivittää). Iglu on vielä aseteltu niin, että aikuinen voi nauttia vaikka virvokkeita ja lapsi saa mennä yksin leffateatteriin. Erillinen saunamaailma, jossa voi käydä rauhoittumassa sirkusmaailmasta. Leikkihuoneessa palikoita ja ilmainen ”kolikkolaite”. Viihtyisä ulkoalue erityisesti kesällä. Tuulikaapissa matkalaukkujen kuljetusrullakko mihin lapsi voi odottaessaan laittaa päänsä jumiin.

Holiday Club Saimaan tuulikaappi.

Pikku Myytinmurtaja

Satunnaisesti työssäkäyvä Mullantuoksuinen kotiäiti ja tolkun ihminen. "miksi mennä sieltä missä aita on matalin, kun voi mennä sieltä missä sitä ei ole ollenkaan"