Miksi kehitysvamma olisi lasten saamisen esteenä?

Miksi kehitysvamma olisi lasten saamisen esteenä?
Kuva: Pixabay

Ajatellaan, ettei kehitysvammainen voi saada lapsia. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan kehitysvammaiset voivat saada lapsia siinä missä kaikki muutkin. Aiheesta puhuminen on silti monille vaikeaa ja jopa kiusallista.

Halu saada oma lapsi on läsnä myös kehitysvammaisilla henkilöillä. jokaisella ihmisellä on oikeus haaveilla lapsesta, potea vauvakuumetta ja miettiä millainen vanhempi sitä itse olisi. Halut omaan lapseen eivät ole yhtään sen vähäisempiä lievästi kehitysvammaiselle ihmiselle, vaan ne ovat yhtä todellisia mitä muillakin.

Lievästi kehitysvammaisten aikuisten lapsihaaveiden toteutumiselle ei myöskään ole mitään lääketieteellistä tai lain säätelemää estettä.

Kenen oikeudet? Lapsen vai aikuisen?

Vaikka kehitysvammaisilla on oikeus haaveilla ja hankkia lapsia, on myös lapsella oikeus turvallisiin vanhempiin ja huolehtivaan kasvatukseen. Kehitysvammaiselle vanhemmalle lapsi ei ole vain oikeus vaan siihen liittyy vastuu, kuten kaikilla muillakin vanhemmilla.

Lapsen saamisen jälkeen vanhempi sitoutuu siihen, että kasvattaa ja antaa lapselle parhaan mahdollisen ja turvallisen kehityksen. Ellei näitä pysty antamaan, lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen ja kehitykseen menee ohi vanhemman oikeuksien pitää lapsi.

Erityistä tukea erityisvanhemmille

Aihe on tabu myös kehitysvammaisten parissa työskenteleville. Aiheesta, tai ylipäätään seksistä ei välttämättä puhuta nykypäivänä vieläkään avoimesti.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ryn tekemän Äiti ei pysy kärryillä-loppuraporttin mukaan perheet, joissa vanhemmalla on erityisen tuen tarvetta ymmärryksen, oppimisen tai käsityskyvyn takia, tarvitsevat usein pitkäkestoista tukea palvelurakenteelta. Vanhemmuutta tuetaan siis erityisen tarkasti. Raportin mukaan myös vertaistuki ja nimetty tukihenkilö ovat suuri ennaltaehkäisevä apu kehitysvammaisille vanhemmille.

Invalidiliiton teettämän vammaiskyselyn mukaan aivo-, aisti- kuin liikuntavammaisilta nousi esiin kokemuksia, joissa heidän mahdollisuuksiaan vanhemmuuteen tai äitiyteen on epäilty. Kokemuksista selvisi, ettäheitä on myös varoiteltu ja jopa syyllistetty lapsien hankinnasta koska lapselle saattaa mahdollisesti periytyä vamma. Jollekin on jopa sanottu päin naamaa, että hänellä ei ole mitään oikeutta tehdä lasta.

Osa äideistä olivat kokeneet, etteivät he ole saaneet tukea perinnöllisyysneuvontaan, raskauteen ja lastenhuoltoon liittyvissä asioissa siinä määrin mitä olisivat tarvinneet. Tukimuodoissa ja avuntarpeessa ei huomioida perhe-elämän vaatimuksia niin, että vammainenkin äiti voisi olla mukana lastensa elämässä haluamallaan tavalla. 

Halu ja toive lapsesta on kaikesta huolimatta todellinen

kehitysvammalääketieteen dosentti Maria Arvio kertoo Vau.fi sivustolla, että kehitysvammaisia vanhempia on lopulta todella vähän. Syitä pieneen määrään hän selittää kattavalla kehitysvammaisten raskaudenehkäisyllä, ja ylipäätään vähäisinä parisuhteiden määrinä.

Tahto parisuhteesta, perheestä ja omasta lapsesta on aina läsnä kehitysvammasta huolimatta.

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *