“Minun onneni on lapseni suru.” 50- vuotiaana rakastavaksi äidiksi

“Minun onneni on lapseni suru.” 50- vuotiaana rakastavaksi äidiksi
Kuva: pixabay

Vähemmän perinteinen ja vähintään ajattelemisen arvoinen tarina tulee Iso-Britanniasta, jossa 50- vuotias Peggy adoptoi 6-vuotiaan Lucyn, yksin.

Nyt yli 60-vuotias äiti kertoo The Guardianille, että maailmassa on kahdenlaisia ​​adoptiotarinoita. Ensimmäinen koskee adoptiovanhempia: Kuinka haave omasta lapsesta syntyy ja mitä kipuilua matkan varrella on. Lapsettomuutta, erilaisia elämäntilanteita ja aivan liian nopeasti vieriviä vuosia. Adoptiovanhemman tarina päättyy kun perheeseen saadaan lopulta pitkän odottamisen jälkeen se rakas lapsi.

Toinen tarina kertoo lapsesta, joka on kokenut ensimmäiset hetkensä syntymän jälkeen usein hyvin surullisesti. Menetykset ja kaltoinkohtelut ovat ainakin vanhemmalla lapsella todellista joka päiväistä arkea. Lapsen tarina jatkuu adoptioperheen saatuaan aikuisuuteen saakka. Etsitään syntymäperhettä ja omaa identiteettiä ja opetellaan luottamaan. Peggyn mukaan vanhemman äidin adoptoitaessa vanhemman lapsen puhutaan yhdessä kasvamisesta, ja yhteisen tarinan rakentamisesta.

Huoli tunnesiteestä vanhempaan lapseen

Peggy kertoo kysyneensä aikoinaan sosiaalityöntekijältä, mikä lasketaan vaikeasti sijoitettavaksi lapseksi. Musertava vastaus oli lapsi, joka yli kolmen vuoden ikäinen. Usein lapsesta haaveilevat adoptiovanhemmat toivovat lapsen olevan vauva, tai mahdollisimman nuori. Näin kaltoinkohtelu ei ole vielä ehtinyt vaikuttamaan lapsen kehitykeen pitkällä aikavälillä.

PeLan mukaan kuitenkin kaikilla lapsilla, myös biologisen raskauden kautta saaduilla lapsilla, voi olla erilaisia terveys- ja kehitykseen liittyviä riskejä. Lapsen varhaiset vaiheet kuten sikiönaikaiset olosuhteet, synnytys ja sen jälkeinen aika, saatu hoito ja ravinto vaikuttavat lapsen kasvuun ja kehitykseen.

Erilaiset kasvun ja kehityksen viiveet ovat yleisiä adoptiolapsilla johtuen elämän alkuvaiheista sekä laitoshoidosta. Useilla adoptiolapsilla on lisäksi jokin diagnoosi Suomeen tullessaan jolloin lapsi voi tarvita kuntoutusta tai terapiaa kasvunsa aikana. Siksi kansainvälisen adoptionhakijoiden on hyvä olla tietoinen adoptiolasten diagnooseista ja muista terveyteen liittyvistä riskeistä.

6-vuotiaana adobtoitu Lucy kertoo, että ihmiset saattavat olla huolissaan siitä, että vanhempaan lapseen on vaikea luoda oikeaa ja rakastavaa sidettä.

“Se ei ole totta. Meillä ei todellakaan ole vähemmän vahvaa sidettä, koska olin vanhempi. Tunnemme paljon ihmisiä, jotka ovat adoptoineet vanhempia lapsia, jopa teini-ikäisiä, ja rakkaus siellä on valtavaa. ” kertoo Lucy.

Kuten Peggy adoptiohakemuksensa aikana tajusi vähitellen: Hänen suurimman halunsa tulla äidiksi perustuu lapsen kipuun ja menetykseen. “Onneni on hänen surunsa. Se on vaikea sanoa mahdollisille adoptiovanhemmille, mutta toisaalta se on ainoastaan rehellistä.”

Myös Suomessa voi tulla vanhemmaksi yksin 50-vuotiaana

Suomen adoptiolaki on määrännyt 25 vuoden vähimmäis- ja 50 vuoden yläikärajan adoptiosta haaveileville kertoo PeLa. Lapsen ja vanhemman välinen ikäero saa olla korkeintaan 45 vuotta.

Adoptionhakijoilla tulee kuitenkin ikänsä, terveytensä, elämäntilanteensa yleisten voimavarojensa puolesta olla hyvät resurssit kasvattaa, hoitaa ja tukea lasta. On huomioitava että lapsi saattaa tarvita erityistä tukea kasvunsa aikana, sekä vielä pitkälle varhaisaikuisuudessa.

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *