Kuinka valmistautua lapsen korvien rei’itykseen?

girl leaning on floral wall
Kuva: Jeremy McKnight

Milloin on sopiva ikä antaa lapsen ottaa reiät korviinsa? Monissa perheissä tätä kysymystä tullaan jossain kohtaa miettimään, ennemmin tai myöhemmin.

Kaikissa perheissä on omat mielipiteensä siitä, koska lapselle olisi hyvä hankkia korvakorut, osa ei näe niitä tarpeelliseksi koskaan. Yhtä oikeaa aikaa, tai sopivaa ikää ei siis ole. Listasimme muutamia vinkkejä mikäli asia on tulossa ajankohtaiseksi, tai mietityttää muuten teidän perheessänne.

VINKKEJÄ REIKIEN LAITTAMISEEN

1. Varmista, että lapsi itse oikeasti haluaa korvikset. Kokeilkaa ensin tarrakorviksilla miltä ne tuntuvat ja näyttävät.

2. Odota. Haave korviksista saattaa haihtua kun lapsi itse miettii siihen liittyviä asioita. Nopeita päätöksiä ei siis kannata tehdä, vaan asian tutkailu muutamia viikkoja tai kuukausia voi olla paikallaan. Syksy on paras aika ottaa korvakorut, kun mätäkuu ja uiminen alkaa olla ohi.

3. Valitse teille sopivin tapa. Netistä löytyy valtavasti tietoa ja mielipiteitä kahdesta tavasta joilla korvakorut tehdään. Lävistämällä lävistysliikkeessä, tai ampumalla korukiikkeessä.

4. Hoida korua hyvin, mutta älä liikaa. Noudata saamiasi hoito-ohjeita. Vältä likaisilla sormilla koskettelua mutta myös turhaa jatkuvaa puhdistamista. Tarkkaile herkästi mahdollista tulehdusta ja reagoi heti jos siitä on viitteitä.

5. Muistuta lasta olemaan varovainen pukemisessa ja riisumisessa, ettei korut jää kiinni vaatteeseen tai hiuksiin. Revennyt korvalehti on kipeä ja tulehtuu helposti.

6. Auta vaihtamaan uudet korut reikien parantumisen jälkeen, jotta lapsi oppii puhdistamisen tärkeyden, ja lukkomekanismin toiminnan.

Kuva: Ruuhkavuodet toimitus

Korvakorut saattavat olla ainakin tyttölapselle hyvin suuri juttu, joten avoin keskustelu lapsen kanssa auttaa lasta ymmärtämään paremmin myös vanhempien näkemyksiä.

Ei vielä kommentteja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)