Uupumisen anatomia

Uupumisen anatomia

Väsyminen, pinnan kiristyminen ja uupuminen ovat asioita, joita jokainen vanhempi kokee jossain vaiheessa osana vanhemmuuden matkaa. Silmäpussit ja ohimoilla jomottava väsymyksen ja kireiden hartioiden aiheuttama päänsärky ovat tuttuja jokaiselle, joka on öitään valvonut huutavan piltin vieressä. Sinänsä ei siis mitään uutta auringon alla.

Uupuminen voi tapahtua kotona, töissä tai jossain muualla. Se mikä on juurisyy, ei sinänsä ole merkityksellistä. Uupuminen ei kunnioita rajoja, vaan se valtaa alaa kaikilta elämänaloilta ilman varoitusta tai kysymistä. Se liikkuu sujuvasti lokerosta toiseen. Jos uuvut töissä, hiipii uupuminen kotiin ja toisin päin. Toipumisen kannalta syiden tunnistaminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.

Mutta mitä sitten, kun uupuminen syystä tai toisesta menee liian pitkälle ja putoat veitsenterältä väärään suuntaan? Itse asian kokeneena tiedän, että asian ajoissa tunnistaminen on todella hankalaa. Itselleni se oli mahdotonta. Syitä siihen olivat mm. suorituskeskeisyys, lähes loputon sinnikkyys ja harhaluulo omasta voittamattomuudesta. Ei se sitten niin mennytkään. Lopulta oli pakko luovuttaa ja todeta, että kyllä se murtuma tulee minunkin kilpeeni. Rajan vetäminen harmaalla alueella on kaikista hankalinta. Mikä on normaalia ja mikä ei. 

Liiallinen uupuminen on epämukava kaveri. Sillä on taipumus muuttaa ihmistä sisältä päin ja lopulta oman itsensä tunnistaminenkin voi olla hankalaa. Arjen pienet vastoinkäymiset muuttuvat jättimäisiksi vuoriksi, eikä puhti tahdo riittää edes ensimmäisen askeleen ottamiseen. Pinna on niin kireällä, että sen voisi luulla katkeavan seuraavasta poikkipuolisesta sanasta. Tiuskit lähimmäisillesi tarpeettomasti ja podet siitä huonoa omatuntoa jatkuvasti. Hyvät hetket päivässä muuttuvat hetki hetkeltä värittömämmiksi ja odotat vain, että päivä loppuisi. Nukkumisen kautta toivot, että pääset parempaan paikkaan ja luulet herääväsi aamulla ilman huolta huomisesta. Kun yön vielä täyttävät hikiset painajaisunet ja heräät kymmeniä kertoja paniikissa, ei seuraava päivä välttämättä ole edellistä parempi.

Olen asiaa puinut riittävästi vuosien aikana myös ammattilaisten kanssa, ja sitä kautta olen saanut tartuntapintaa koko asiaan. Se mikä ennen hävetti ja mitä yritin kaikin keinoin peitellä, on muuttunut vahvuudeksi ja voimavaraksi. Asian hyväksyminen, syiden tunnistaminen ja riittävä avoin puhuminen ovat olleet avainasemassa kohdallani. Se, mikä toimi minulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Mutta, jos minä olisin jäänyt vielä kaikkien asioiden kanssa yksin, en kovinkaan timanttisessa iskussa olisi tällä hetkellä.

Riittävä pysähtyminen ja asioiden läpikäyminen ovat tärkeitä asioita uupumisen hoidossa

Kun vajoaa riittävän syvälle, voi pinnalle pääsemisessä kestää. Se, että pääseekö sieltä kokonaan ylös, on minullekin vielä arvoitus. Jäljet ja arvet ovat sen verran syvät, että ne eivät välttämättä koskaan katoa. Mutta voiko niiden kanssa oppia elämään, ehdottomasti voi. Elämänrytmi ja tyyli on pitänyt asettaa sen mukaan. Antennit pitää olla pystyssä jatkuvasti ja oman kehon lähettämät signaalit pitää ottaa vakavasti. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja keho kertoo, kun korvien välissä kiehuu liikaa. Se, että merkkejä uskaltaa kuunnella ja pysähtyä, vaatii rohkeutta. Sitä rohkeutta harjoittelen itsekin edelleen ja luulen sen olevan elämänmittainen prosessi. Onneksi matkan varrella saatavat palkinnot ovat olleet sen verran mielekkäitä, että olen sen työn valmis tekemään.

Jussi

Kovaa vauhtia kohti 40 ikävuotta kiihdyttävä lapsekkaan ja vilkkaan mielikuvituksen omaava vuoroviikkoisä, jolla arjen palapeli koostuu monesta osasta. Toisella viikolla täyden intensiteetin lapsiarkea soppakauhan varressa, pyykkivuoren keskellä. Toisella taas jotain ihan muuta. Kahden arjen jatkuvaa yhteensovittamista ja aikatauluttamista, josta ei muuttuvia tilanteita puutu.