Lievitä ikävää kuvamuistoin koristelluilla pehmeillä paketeilla

Lievitä ikävää kuvamuistoin koristelluilla pehmeillä paketeilla
Kuva: ifolor

Ikävä hiipii hiljaa nurkkiin pyörimään ja korostuu jokaisen puhelun ja viestin myötä. Kunpa voisimme olla oikeasti läsnä. Kunpa voisimme tavata. Jutella ihan kasvokkain. Tuntea toisemme. Lohduttaa. Halailla.

Mutta ei. Täällä olemme. Pidämme etäisyyttä ja soittelemme videopuheluita. Lähettelemme viestejä. Ääniviestejä. Kuvaviestejä. Kerromme toisillemme kuulumisia. Joka puhelu päätyy siihen, kun kaihoisasti toteamme, että olisipa kiva nähdä ihan oikeasti. Harmittaa, ettei talvilomalla päästykään mummolaan, vaan jäimme hiihtämään omaan kotipihaan.  Harmittaa, kuinka isovanhemmat eivät näe lasten kasvua ja taitojen kehittymistä. Tätejä, enoja, setiä ja serkkujakin olisi niin kiva tavata.

Kaikkien turvallisuuden ja terveyden kannalta on kuitenkin parempi näin. Kyllä ne ajat vielä koittavat, jolloin kohtaamme, kun vain ensin maltamme pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Ne lämpimät, iloiset ajat, jolloin yhdessä nauramme niin, että vatsalihaksiin sattuu eikä meitä huoleta, vaikka nuorimmaisella onkin vähän nuhaa.

Lue myös Vauvavuosi kansiin

Läheisempiä aikoja odotellessa kauempana asuvaa läheistä voi ilahduttaa muutenkin kuin puheluilla. Voit teettää sedälle oman kahvikupin tai tädille työpöytää somistamaan hiirimaton. Tai mitä, jos antaisitkin muistoksi jotakin pehmeää? Isoäidin voisi tehdä onnelliseksi tilaamalla hänelle olohuoneen nojatuolille tyynyn, jossa on terveiset vietetystä talvilomasta.  Tyynyjä on kolmea eri kokoa (30×30 cm, 40×40 cm ja 50×50 cm) ja niitä saa halutessaan kaksipuoleisena. Tyyny sopii hyvin myös lapsiperheen sohvalle, sillä on konepestävä ja OEKO-TEX sertifioitu (Tutkitusti haitta-aineeton).  Mikäli päiväkodin säännöt eivät estä, voi nuorimmainen ottaa myös perheen kuvalla sommitellun tyynyn mukaan päiväkotiin lievittämään päiväuniajan koti-ikävää.

Kuva: ifolor

Isoisän torkkuhetkiä voisi lämmittää terveiset kuvaviltin muodossa. Kuvavilttejä saa myöskin kolmessa eri koossa (75x100cm, 125x155cm ja 140cmx200cm) ja ne ovat pestävää, pehmeää mikrofleeceä.  Kuvan saa joko koko viltin kokoisena tai siihen voi sommitella useamman kuvan tekstin kera. Kivahan se on vaikka hiihtoakin seurata televisiosta, kun lastenlapset ovat melkein sylissä ikuistettuna pehmoiseen vilttiin. On omilla kuvamuistoilla koristeltu viltti myös ihana tupaantulijaislahja ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle nuorellekin.

Pehmeät paketit ilahduttavat sekä niiden saajaa että antajaakin näinä aikoina sekä säilyvät lämpiminä muistoina useita vuosia vielä senkin jälkeen, kun joku päivä voimme tavata jälleen toisiamme.

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *