Ei tippa tapa
Olen niin yksin ja outo, että parempi nostaa kädet ilmaan ja ilmiantaa itseni vapaaehtoisesti. Minä en tajua alkoholin juomisesta yhtään mitään. Tämän myönnän julkisesti, häpeän ja menen saunan taakse jo valmiiksi.
Lapsuudenkodissani ei alkoholista puhuttu, mitään eikä koskaan. Saati käytetty. Muistan ensimmäisen kerran, kun tajusin, että perheemme ei noudattanut normaalia suomalaisen perheen standardia alkoholin käytössä. Olin ala-asteella ja koulun ruokasalissa keskustelu kävi kuumana. Luokan tytöt keskustelivat siitä, mitä kaikkea alkoholiin haiskahtavaakaan
heiltä kotoa löytyy. Kiihkeä päteminen jatkui siihen, että mitä kaikkea tytöt, nuo luokan cooleimmat, ovat saaneet vanhempien valvovan silmän alla juoda. ”No Nanku, mitäs kaikkea sä oot juonut?” tuli vinoileva kysymys, vaikka yritin vältellä keskustelua. ”Samaa kuin te!”, vastasin, tietäen, ettei kukaan minua usko. Olinhan kiltti pyhäkoulutyttö ja kuulin sanat siideri, olut ja viina ensimmäistä kertaa ikinä.
Yläaste- ja lukioikäisenä alkoholia oli helppo välttää, kuuluinhan sellaiseen kaveriporukkaan, jotka omasivat saman alkoholittoman elämäntavan. Tutun ja turvallisen elämäntavan, johon olimme kaikki kasvaneet sitä koskaan kyseenalaistamatta. Alkoholista ei puhuttu kavereidenkaan kesken, se ei vaan kulunut meidän elämään. Kuten arvata saattaa, elämä kasvattaa ja opettaa meitä löytämään omat käsityksemme asioista, ennemmin tai myöhemmin. Epävarmana osallistuin ensimmäisiin opiskeluporukan ryyppybileisiin selvin päin ja vasta melkein parikymppisenä. Sain vastaani alkoholinhuuruista kettuilua siitä, että luulenko olevani jotenkin muita parempi ihminen, kun en meinannut juoda. Minä, maailman epävarmin bilettäjä muka luulisin olevani parempi kuin muut.
Seuraavan kerran sitten ajattelin, että olisi muille (ja minulle) helpompi, jos joisin edes sen yhden. Minä siinä siideri kädessä nautin hauskasta illasta, kun eräs vanha koulukaveri tuli henkeä haukkoen minua kohti. ”Siis en olis kyllä IKINÄ Nankusta uskonut, että sekin aloittaisi ryyppäämisen”, raikui pitkin huonetta kaikkien tuijottaen minua epämääräisesti. Näiden ja vastaavanlaisten kommenttien lisäksi olen sen sata kertaa kuullut, että ”nyt me juotetaan se Nanku vaikka väkisin, olis kiva nähä millainen se olis kännissä.” Ymmärrätte varmaan, että hyvin pian tajusin vain olevani niin vääränlainen, että parempi jäädä kotiin.
En siis ole koskaan tehnyt tietoista päätöstä siitä, etten juo, en vain
itse ole löytänyt vieläkään omalle alkoholin käytölle mitään järkevää syytä. Minulla ei siis ole mitään syytä myöskään olla juomatta, jos tilanne sen vaatii. Nautin juhlista ja siitä kun ihmiset ovat hyvällä tuulella. Se vasta aiheuttaa ihmetystä, kun minulla on pokkaa kohdata se kaikki pepsimaxilla. Ehkä paras kommentti mitä olen saanut on, ”eihän sun tarvi mitään juoda, kun sä oot muutenkin aina niin iloinen, puhelias ja hullu.”
Nuoruuden epävarmuudesta ulos kasvaneena voin ylpeästi olla saunan
takana odottamassa rehellistä suomalaista selkäsaunaa, enhän minäkään
mihinkään standardeihin osaa taipua.
Tipan tappamaton Nanku
