Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen
Kuva: Pixapay

Kuulin otsikon kuolemattoman lauseen yhteydessä, missä pohdittiin ihmistä kokonaisuutena. Uskokaa unelmiin- tyylisellä yrittäjäluennolla. Karkeana ajatuksena, että aina pitää vähän enemmän puristaa itsestään ettei vaan jämähdä paikoilleen, koska jämähtäminen on verrattavissa ihmisenä kehittymättömyyteen.

Olen omassa elämässäni noudattanut tätä lausetta yllävissä tilanteissa. Muistan kun kaksikymppisenä aloin odottamaan esikoista. Tein tietoisen päätöksen, että minusta ei sitten tule sellaista mammaa, joka pukee itsensä ja lapsensa samanlaisiin velourpöksyihin ja pöllökuosisiin pipoihin. Haluan olla jotain erilaista, haluan olla nuori äiti, jolla on omakin elämä. Nyt jälkikäteen kuulostaa kyllä hieman hassulta, koska onhan kaikilla olemassa se omakin elämä erilaisten roolien lisäksi eikä samanlaiset vaatteet sitä olisi uhannut. Pelkäsin, että minun ihmisenä kehittyminen loppuisi siihen, jos löytäisin itseni ja lapseni leikkipuistossa turkooseihin samisvaatteisiin pukeutuneena pillimehua samaan tahtiin ryystäen.

Olihan minun pakko tarkistaa, että kuka tämän viisauden takana on, itse Teemu Selänne. Ilmeisesti tämä lause on tarkoitettu lähinnä urheilun yhteyteen. Jos on tyytyväinen siihen, että jaksaa juosta joskus ja jouluna kaksi kilometriä, tuskin tulee koskaan tekemään asian eteen mitään ja näin ei tule käyttämään mahdollista kapasiteettia vaikka puolimaratonille. Tämä on loogista.

Elämässä kokonaisuutena saamme jo ulkopuolelta paineita monesta asiasta; ulkonäöstä, ammattistatuksesta, suhdestatuksesta, perheenlisäyksestä, pukeutumisesta, omaisuudesta, listahan on aivan loputon. Jos tähän soppaan lisätään ajatus siitä, että emme saisi olla tyytyväisiä, ettei vaan meidän kehitys vaan loppuisi, on aika riskiä. Se on riskiä sen takia, koska on häviävän pieni mahdollisuus, että ihminen, joka puskee härän lailla eteenpäin mistään piirtaamatta, saavuttaa jotain suurenmoista. Omissa silmissä suuriakaan saavutuksia ei näe samalla tavalla kuin muut. Omissa silmissään hän ei ole tyytyväinen mihinkään saavutukseensa, koska ainahan voisi saavuttaa enemmän ja tyytyväisyys johtaisi kehityksen loppumiseen.

Ajatuksen suurempi riski on sillä, että ihminen, joka pistää itsensä tuohon tyytymättömyyden prässiin, uupuu niin, että löytyy pian toiminta- tai työkyvyttömänä lääkärin vastaanotolta stressaantuneena ja unettomana.

Itse haluan nähdä maailman pehmeämpänä ja uskon, että tyytyväisyys on kehityksen alku. Kun on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, voi saavuttaa suurenmoisia. Jos ei muiden silmissä, niin ainakin itsensä. Ja se on tärkeintä.

Nanku

Nanku Anttila

Menevää ja huumorintäyteistä elämäämme siivittää kolme kouluikäistä poikaa, rumpuja soittava ja painoja nostava paperimies ja minä Namibiassa syntynyt suomalainen (ja syntymän kautta myös namibialainen) Nanku.Olen sielultani ikinuori ja en meinaa ymmärtää, että vanhin lapseni lähentelee jo teini-ikää.Suurimpia paheinani on pepsimax ja nuorentavat filtterit. Viisainta mitä olen oppinut, on itselleen nauraminen. Omaan luultavasti jonkinlaisen kroonisen dopamiinivajeen, jota yritän ruokkia kaikella mahdollisella, kuten vaikka alamäkipyöräilyllä. Innostun helposti ja mietin välillä, että pitäisiköhän joskus opetella rauhoittumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *