Onko äiti äidille susi, vai sielunsisko? Kiusaaminen on yleinen ilmiö naisvaltaisilla aloilla, sekä monilla muillakin työpaikoilla. Kyseessä on ilmiö, joka on puhuttanut jo pitkään, mutta selitystä tälle ilmiölle ei tunnu löytyvän. On monia syitä mikä saa kiusaajan kiusaamaan, mutta miten se tapahtuu sosiologian näkökulmasta ryhmissä, varsinkin naisilla?
Development and Learning in Organisations – julkaistussa tutkimuksessa tätä ilmiötä selittää ”Queen Bee Syndrome”, eli mehiläiskuningatarsyndrooma. Sitä kuvailtiin tutkimuksessa suurimmaksi haitaksi työpaikoilla oleville naisille. Tutkimuksen tekijä, konsultti Cecilia Harvey kuvailee mehiläiskuningattaren kiusanteon tulevan ilmi tavoilla, jolla voi olla pysyviä negatiivisia vaikutuksia henkilön uraan, yhteisölle, sekä koko organisaatiolle.
Cecilia Harveyn mukaan mehiläiskuningattaret kohtelevat työyhteisönsä naisia lannistavalla tavalla, joko vähätellen tai halventaen. Tämän syndrooman omaavat käyttävät sosiaalista asemaansa hyödyksi manipuloidakseen muita ajattelemaan tai toimimaan ikävästi.
Mehiläiskuningatarsyndroomalla voi olla kokonaisuudessaan hyvinkin negatiivinen vaikutus yritykseen. Tämä tarkoittaa lyhyesti tuottavaisuuden vähentymistä, alhaista kannattavuutta, sekä työntekijöiden tyytyväisyyden vähentymistä.
Harveyn mukaan naisten käyttäytymisen muotoja tulee jatkuvasti johtotasolla arvioida, jotta tunnistaa yleiset naisten käyttämät mehiläiskuningatarsyndroomaan viittaavat tavat. Näitä ovat aggressiivinen ja kaksinaamainen käyttäytyminen, sekä uhriutuminen. Harvey toteaa, että syndrooman kohtaaminen voi johtaa positiivisiin tuloksiin.
Tutkimuksen tekemisessä Harveyta motivoi omat kokemukset työpaikkakiusaamisesta. Hän kuvaili työyhteisöissä kohtaamiaan naisia kouluaikojen ilkeiden tyttöjen aikuisversioiksi, jotka olivat vain paljon laskelmoivampia ja tuhoisampia.
Sosiologian tulkintoja
Stjepan Mestrovic on Amerikkalaisen yliopiston Texas A&M sosiologian professori, joka tulkitsee häikäilemättömän kilpailun samaksi kuin kiusaaminen. Tällön kyse on voiman ja vallan käyttämisestä. Tämä edellyttää erilaisten statusten ja asemien hankkimista keinolla millä hyvänsä noustakseen itse korkeammalle. Mehiläiskuningattaren määritelmiin tämä tulkinta osuu.
Mestrovic on teoksessaan The Postemotional Bully koonnut myös muiden sosiologien näkemyksiä, jotka liittyvät kiusaamisen ilmiöön. Max Weberin näkemykset ovat kiusaajan kohdalla sääntelystä, saavutusten keräämisestä ja standardista ─ siis prosesseista, jotka tekevät kaikista ilmiöistä järjellä selitettyjä, helposti ennalta ennustettavia sekä hyvin yhdenmukaisia.
Sosiologi David Reismanin eräässä tulkinnassa taas tarkastellaan hyvää yhteistyötä. Erilaisuus ja positiivinen muiden hyväksyminen, sekä yksilökeskeinen lähestymistapa ruokkivat jo itsessään tarvetta hyvään yhteistyöhön. Ne myös auttavat erilaisuuden ymmärtämisessä ja esille tuomisessa. Erilaisuudella tarkoitetaan sellaista asiaa, joka poikkeaa omasta tai valtavirrasta.
Vastakohtana tälle Weberin ajatukselle on sosiaalipsykologinen ilmiö kollektivismi, jolla tarkoitetaan yksilön mukautumista ja kannattamista enemmistön tukahduttavaan mielipiteeseen, arvoihin tai käyttäytymiseen.
Asiaa voidaan havainnoida esimerkiksi lasten ja nuorten keskuudessa, jossa oman ikäiset ja henkiset ovat kokoontuneet ryhmiin. Näissä tilanteissa vanhempien auktoriteetin on korvannut nuorten oma ”totuuden torvi”. Nämä tilanteet tapahtuvat yleensä sosiaalisen median ympäristöissä, joihin vahemmilla ei useimmiten ole pääsyä. Nuorten vertaisryhmä on näennäisen kiva, ja vertaisuuteen perustuvaa sosiaalista pääomaa tuottavaa, mutta se toimii kuitenkin aina lopulta lynkkausryhmänä kiusaten, ja aiheuttaen mielipahaa.
Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen massayhteiskunta, joka lammaslaumamaisesti pyrkii tekemään kuten muutkin. Varsinkin naisten keskuudessa.
Ei vielä kommentteja