Äiti työelämässä pt.67845: kun velvollisuudet kutsuvat kotonakin

Äiti työelämässä pt.67845: kun velvollisuudet kutsuvat kotonakin
Kuva: Jr Korpa

Teksti: RiinaK

Olen huomannut itsessäni hyvin yllättäviä piirteitä viime aikoina, nimenomaan sellaisen yllättävän piirteen että olen yllättävän velvollisuudentuntoinen kansalainen.

Me vanhemmathan olemme varsin kiintoisaa porukkaa noin niinkuin työyhteisöllisessä mielessä. Milloin tahansa kesken työpäivän saattaa tulla soitto päiväkodista, että lapsi on kipeänä ja pitää hakea justnytheti kotiin pois muita tartuttamasta. Sattuneesta syystä etenkin nykyään kynnys joutua lähteä hakemaan lasta kotiin on erityisen alhainen, huolimatta siitä että norovirukset sun muut vastaavat ovat jääneet jalkoihin isommasta epidemiasta johtuvan hysteerisen käsienpesun ansiosta – ja hyvä näin. Nyt täytyy luonnollisesti koputella puuta.

Olemme puolisoni kanssa sopineet, että olemme vuorotellen kotona sairaan lapsen kanssa, mutta maantieteellisistä syistä johtuen minä joudun hyvin usein lähtemään kesken päivän kotiin mikäli lapsi sairastuu. Työpaikkani sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä sekä kotoa että päiväkodista miehen pyöriessä pitkin Uuttamaatta eri työmailla. Nyt pääsemmekin siihen velvollisuudentuntoiseen osaan: lapsihan on pakko hakea kotiin sairastamaan, mutta minä tunnen itseni joka kerta näin tehdessäni pahaksi lintsariksi ja tunnen huonoa omatuntoa siitä, että joudun lähtemään kotiin kesken päivän vaikka syy onkin ihan oikeasti pätevä. Tunnen itseni joka kerta huonoksi ihmiseksi, vaikkei minun hetkellinen poistumiseni asemapaikastani vaarannakaan yrityksen toimivuutta lainkaan.

Teen töitä elättääkseni itseni ja lapseni. Lapset ovat elämäni pääprioriteetti ja heidän takiaan menen töihin joka päivä, heidän takiaan ylipäätään nousen sängystä aamuisin. Heidän hyvinvointinsa on omaani huomattavasti tärkeämpää.

Mutta silti, onko se sitten velvollisuudentuntoa vai ammattiylpeyttä vai mitä, olen myös äärimmäisen omistautunut täyttämään työsopimuksessa määritellyt velvollisuuteni myös työnantajaa kohtaan. Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen on tunnetusti välillä hankalaa ja kuten me kaikki tiedämme varsin hyvin – vanhemmalla on aina huono omatunto jostakin.

Riina K

Riina K

Olen kolmekymppinen kolmen lapsen äiti. Tahtoisin vanhempana olla kuin Muumimamma, mutta usein päädyn samaistumaan Niiskuneitiin: "Minä olen äiti ja äidinrakkauteni on ylitsevuotavaa, mutta nyt alan olla myös pahasti rasittunut äiti." Kyllä, rakastan Muumeja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *