Elämisen paradoksi

Elämisen paradoksi
Kuva Pixabay

Arvostan luontoa ja haluan pitää siitä huolta. En ole sellainen, joka ajattelee vihreää ajatusmaailmaa hippien hommaksi tai piipertämiseksi. Suosin kierrätystä, vihaan sotkemista, saasteita ja turhaa kuluttamista. Vastustan ydinvoimaloita. Sydämessäni joka kerta tuntuu pistos, kun luen, että olemme jälleen kuluttaneet enemmän kuin mitä maapallo sietäisi. 

Asun maalla. Välimatkat ovat pitkiä eikä julkista liikennettä ole käytettävissä. Kauppaan, kouluun ja päivähoitoon on tarkalleen ottaen 11 kilometrin matka kotoamme. Työpaikkani sijaitsee päinvastaisessa suunnassa 31 kilometrin päässä. Näin ollen jokainen arkiaamu minun on ensin vietävä nuorimmainen päivähoitoon 11 kilometrin päähän, ajettava tuo sama matka takaisin ja sen lisäksi vielä tuo 31 kilometrin työmatka. Yhteensä 53 kilometriä / suunta. Iltapäivällä sama matka takaisin.   

Lasten täytyy toki saada harrastaa ja liikkua.  Lasten oikeuksien 2. artikla korostaa, että kaikilla lapsilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet elämässä lapsen syntyperään, ihonväriin tai varallisuuteen katsomatta. Myös harrastukset ovat kaikkien lasten oikeus ja hyvä tapa tuottaa osallisuutta sekä yhteenkuuluvuutta. Meilläpäin lähin sellainen harrastus, jota lapseni voi harrastaa, sijaitsee 33 kilometrin päässä. Kuljetus täytyy järjestää itse. Yhtenä päivänä viikossa ajettavia kilometrejä tulee näin ollen lisää 66. Lasten lähimmät kaverit asuvat 11 kilometrin päässä.  Kas, taas lisää ajokilometrejä, jos ja kun haluat, että lapsellasi olisi koulun ja päiväkodin ulkopuolella myös sosiaalista elämää.  

Karkeasti laskettuna viikossa tulee ajettua autolla 650 kilometriä. Ja me asumme vielä suhteellisen lähellä “sivistystä”. Välimatkat vain pidentyvät, mitä pohjoisemmaksi maaseudulle mennään.  1,669 € / litra. Se on bensan hinta meillä tällä hetkellä ja sitä hintaa halutaan vielä nostaa. Koska olen matalapalkkaisella alalla, tarkoittaa tämä sitä, että kuukausipalkastani menee kuukausittain 12 % siihen oikeuteen, että käyn töissä sekä kuljetan lapseni päivähoitoon ja harrastuksiin. Se verohelpotus, jonka tästä ilosta saan, on yksi hyttysen pissi Valtameressä.  

Ymmärrän sen, että “isolta kirkolta” on helppo pyytää suosimaan julkista liikennettä ja hyötyliikuntaa. Kyllä minäkin erittäin mielelläni kulkisin kävellen tai pyörällä tai julkisella ajoneuvolla niin, että joku toinen ajaisi ja minä voisin ottaa vaikka päiväunet tai lukea kirjaa. Ymmärrän, että halutaan vähentää autoilua. En minäkään hupina ajele.  

Erittäin mielelläni pidän kuitenkin asumiskustannukseni muuten pieninä, suosin omavaraisuutta ja istutan pihalleni puita. Hengitän puhdasta ilmaa eikä minun tarvitse varoa ulkona ketään muita kuin ehkä susia tai naapurin koiraa. Mm. Näistä syistä johtuen en ole kovinkaan halukas muuttamaan kotoani minnekään. Ihan vain autoilua vähentääkseni. 

Tuntuu, että me ja kaltaisemme monet muut perheet olemme joutuneet johonkin kummalliseen, absurdiin loukkoon. Meillä ei ole kohta varaa etäisyyksien pidetessä, palveluiden vähetessä ja hintojen noustessa asua kotonamme. Ihanko oikeasti on maailman ja luonnon etu savustaa meitä asumaan yhä tiiviimmin ja tiiviimmin sinne, missä välimatkat ovat pienet ja naapurin Pentti hengittää niskaan? Silläkö tämä maapallo pelastuu?

Ymmärrän hyvin, että ilmastonmuutos on globaali ongelma, joka vaikuttaa minun ja lasteni sekä heidän tulevien lastensa elämään. Ymmärrän, että jonkin täytyy muuttua voidaksemme hengittää jatkossakin puhdasta ilmaa ja käydä poimimassa metsistä marjoja ja sieniä sekä kalastaa koko perheen voimin.  Ymmärrän, etten saisi ajatella vain minua, vaan sitä tulevaisuutta, jonka jälkeemme jätämme. Ei se ymmärrys kuitenkaan tuo minulle vastausta siihen, miten minulla tulee olemaan näiden jatkuvien hintojen korotusten myötä pian enää varaa elää edes siedettävää, yksinkertaiset tarpeet täyttävää arkea.

Karoliina

Karoliina

Täytän joka vuosi 25 ja olen äiti 2008 syntyneille kaksosille (tyttö ja poika, joilla on muuten eri syntymäpäivät) sekä 2015 syntyneelle Kuningas Ei:lle. Lasten lisäksi laumaani kuuluu kotimaista räppiä tehtaileva Aviomies sekä sekalainen seurue eläimiä. Asun perheeni ja laumani kanssa kiven heiton matkan päässä (jos sattuu olemaan TODELLA hyvä kivenheittäjä) Helsingistä maaseudulla 1800-luvun puolivälissä rakennetussa hirsitalossa. Tällä hetkellä elän keskellä urakriisiä enkä tiedä, milloin sitä vihdoin aikuistuisi tai täyttäisi edes 26. Niin elämästäni kuin jutuistanikin puuttuu usein Se punainen lanka, mutta koitan paikata sitä läjällä sarkasmia. Ainakaan aika ei käy tylsäksi, kun sohii sitä sun tätä joka ilmansuuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *