Monet muistavat kasarin lopulla ja ysärin alussa, kun kaupan maitohyllyiltä löytyi Valion Nami nami- vanukkaat. Rakastetut vanukkaan maistuivat hyvältä, ja jokaisella oli oma lemppari eläinhahmonsa. Nami namit lanseerattiin kuitenkin jo vuonna 1972, jolloin tuotetta oli myynnissä vain Pohjois-Suomessa. Nami namin markkinointi alkoi varsinaisesti vuonna 1974.
Valion Facebook-sivuille postattiin asiakkaan toimesta vuonna 2016 pyyntö palauttaa Nami nami- vanukkaat hyllyille. Postaus herätti tuolloin paljon nostalgista keskustelua ja tykkäyksiä. Toiveena oli sada vanukkaat takaisin kuluttajien toiveesta.
Tuolloin Valion viestintäpäällikkönä toiminut Kaisa Tikkanen kommentoi mtv:lle, että Nami Nami vanukkaiden valmistus lopetettiin vuonna 2004 samaan aikaan, kun Kouvolan tehdas suljettiin. Vanukkaat valmistettiin kokonaan Kouvolassa.

Nami nami- vanukkaat ovat raivanneet tiensä vanukkaiden ykköseksi. Nami nami on niin vakiintunut nimi, että siitä on tullut yleisnimi monille vanukkaille.

Nykyisin Nami namit ovat Kidiuksia, kilpailijana myös monia muita sokeripommeja
Nykyisin Nami nami- vanukkaan tilalla on Valion Kidius-vanukkaat.
Myös Paula-vanukkaat nousivat nopeasti hitiksi Suomen vanukasmarkkinoilla. Kilpailijoita kaupan vanukashyllyssä ovat parhaillaan muun muassa monille jo lapsuudesta tutut Jacky-makupalat sekä Valion Kidiuksen lisäksi Ehrmanin vanukkaat.
Mitään terveysruokaa nämä sokeria ja rasvaa sisältävät vanukkaat eivät ole. jogurttien, vanukkaiden, ja välipalojen Kuluttajaliiton vertailun mukaan Paulan vanukkaat ovat rasvaisimmasta päästä. Eniten sokeria taas on Valion Viiliksissä.
Lue myös:
Ysärin lapsi, muistatko nämä villitykset?
Onko lapsesi kömpelö? Tuore tutkimus osoittaa, että se ei välttämättä tarkoita huonoa kuntoa