Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: Lasten pakkorokotukset tarpeellisia

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: Lasten pakkorokotukset tarpeellisia
Kuva: Mufid Majnun

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole aiemmin ottanut kantaa pakollisiin rokotuksiin lapsuusajan tauteja vastaan, mutta nyt vanhempien nostaman kanteen jälkeen tuomioistuin on todennut, että pakkotoimet voidaan katsoa välttämättömiksi demokraattisessa yhteiskunnassa. Merkityksellinen päätös saattaa vaikuttaa myös lasten koronarokotteen pakollisuuteen.

Tshekkiläisten perheiden tekemän kanteen perusteella haastettiin lasten pakollinen rokottaminen yleisimpiä lastentauteja vastaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen kannelleet tshekkiläisvanhemmat olivat jättäneet lapsensa rokottamatta ja saaneet siitä sakkoja tai heidän lapsiltaan oli evätty pääsy päiväkotiin. Tshekissä laki velvoittaa rokottamaan lapset yhdeksää tautia vastaan. Näitä tauteja ovat muun muassa kurkkumätä, hinkuyskä, jäykkäkouristus ja tuhkarokko, kertoo Lapin Kansa.

Asiantuntijoiden mukaan avaa ovia pakolliselle koronarokotteelle

Uutisen mukaan joidenkin asiantuntijoiden mielestä linjauksella voi olla suurta merkitystä joissain maissa ottaa käyttöön myös lasten pakolliset koronarokotukset.

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai terveyden tai moraalin suojaamiseksi.

Suomessa lasten koronarokotetutkimusten arvioidaan valmistuvan keväällä

Koronarokotuksia tutkitaan kovaa vauhtia jo lapsilla, mutta myyntilupaa ei vielä ole 0–15 vuotiaiden rokottamiseen annettu. Suomen sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kotimaassamme voidaan käynnistää rokotukset, kun myyntilupa on annettu.

Ylen uutisen mukaan Biontechin ja Pfizerin koronavirusrokote on tällä hetkellä ainoa rokote, joka on tarkoitettu yli 16-vuotiaille. Uutisen haastattelun mukaan 12–15 vuotiailla tutkimustuloksia Pfizerin ja Modernan rokotteista olisi tulossa jo keväällä. Valtioneuvoston asetuksessa altistavan sairauden vuoksi riskissä olevat 12-15 vuotiaat tulevat rokotejärjestyksessä iäkkäiden jälkeen seuraavana.

Asiantuntijoiden mukaan monet valmistajat tähtäävät siihen, että rokotekehitys ulottuu imeväisiin asti. Jos rokote on turvallinen ja suoja pitkäkestoinen, rokotettavoisi antaa jo varhaislapsuudessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo Ylelle, että Suomessa tilanne lasten tartunnoissa ei ole paha verrattuna muualle maailmaan, mutta tilanne saattaa muuttua.

-Suomessa lasten tautitaakka on toistaiseksi vähäinen, mutta jos virus muuntuu ja jos rokote estää hyvin oireetonta viruksen kantajuutta ja sitä kautta tartuttavuutta, olisi lisää syitä rokottaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on päätetty rokottaa myös lapset. Siellä lasten sairastuminen koronaan on yleisempää kuin meillä, mikä saattaa johtua suurista eroista eri etnisten ryhmien ja yhteiskuntaluokkien välillä.

Lue myös:

ADHD lapsi jonottaa koulupsykologille pääsyä – jonossa jo kolme vuotta

Lastenneurologian erikoislääkäri: nuorimmat migreenipotilaat 2–3-vuotiaita

Maailman onnellisimman maan esiripun takana on toisenlainen todellisuus

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *