Muistatko nämä ulkoleikit lapsuudesta?

Kuva: Robert Collins

Teksti: Anna-Leena

“Kirkkis”, “nurkkis”, “ranskis” ja “polttis”. Pisimmän hyppynarun omistaja oli koko pihan suosituin kaveri ja sai päättää “mitä hypätään”. Koulussa sovittiin kenen pihalla leikitään ja moneltako. Paikalle saavuttiin pyörillä, joiden pinnoihin pujotetut muovihelmet kolisivat äänekkäästi ja saivat aikaan ihastuneita huokaisuja. Tunnit kuluivat, mutta kukaan ei malttanut lähteä kotiin. Vasta kun parvekkeelta kuului “viimeinen varoitus”, punaposkiset leikkijät kaahasivat pyörillään kotiin. Muistatko vielä nämä 6 suosikkileikkiä lapsuudesta? 

10 tikkua laudalla

Tähän peliin tarvitaan vähintään kolme pelaajaa, mutta mitä enemmän, sen parempi! Lisäksi leikkiin tarvitaan kymmenen puutikkua, lauta, sekä kivi tai puupalikka laudan alle.

Yksi pelaajista on etsijä. 10 tikkua kerätään kasaksi laudan matalaan päähän kasaksi ja lennätetään sikin sokin maahan polkaisemalla voimakkaasti laudan toiseen päähän. Etsijä kerää kaikki 10 tikkua takaisin laudan päälle. Tällä välin muut pelaajat pinkaisevat karkuun ja menevät piiloon.

Kun etsijä saa kerättyä kaikki tikut takaisin laudan päälle, hän huutaa: ”Kymmenen tikkua laudalla!” ja alkaa etsiä piilossa olevia. Kun etsijä löytää piileskelevän pelaajan, molemmat lähtevät juoksemaan lautaa kohden. Jos etsijä ehtii laudan luokse ensin, hän huutaa löydetyn nimen. Tässä tapauksessa löydetty jää laudan viereen ”vangiksi” odottamaan, että muutkin löydetään. Jos piiloutuja on se, joka ehtii laudan luokse ensin, hän polkaisee lautaa, lennättää tikut uudestaan ilmaan ja juoksee uuteen piiloon.

Pelissä voi myös pelastaa vangittuja pelaajia. Kun yksi pelaajista on vangittuna, muut piilossa olevat voivat juosta pois piilosta ja polkaista tikut pois laudalta. Tässä tapauksessa vangittu pelaaja pelastuu ja etsijä palaa keräämään tikut takaisin laudalle. Kun kaikki pelaajat on löydetty, ensimmäisenä löydetystä tulee seuraava etsijä.

Lohikäärmeen häntä

Leikkijät menevät jonoon ja tarttuvat edellä olevaa vyötäröstä molemmin käsin. Jonon viimeisenä oleva on lohikäärmeen häntä, ja hänen vyötäröltään roikkuu huivi tms. Jonon ensimmäisenä oleva yrittää saada hännän itselleen. Jonon tulee pysyä koko ajan koossa. Kun ensimmäisenä oleva saa pyrstön napatuksi, pääsee hän pyrstöksi. Jonossa toisena oleva alkaa tavoitella pyrstöä seuraavaksi.

Tervapata

Maahan piirretään ympyrä, jonka kehälle piirretään jokaiselle leikkijälle oma puoliympyrän muotoinen pesäpaikka. Yhdestä leikkijästä tulee kiertäjä ja muut pelaajat asettuvat omille paikoillensa.

Kiertäjä kulkee ympyrää leikkijöiden takaa kepin kanssa ja pudottaa sen mahdollisimman huomaamattomasti jonkun leikkijän kohdalle tämän taakse. Kepin tms. taakseen saanut leikkijä nappaa sen ja lähtee juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kuin kiertäjä. Molemmat yrittävät päästä tyhjäksi jääneeseen paikkaan.

Se, joka on viimeisenä perillä, jatkaa kiertäjänä. Ympyrän keskelle piirretään myös ympyrä eli tervapata, jonne joutuu, jos ei huomaa keppiä sillä aikaa, kun kiertäjä on tehnyt kepin jätön jälkeen kokonaisen kierroksen. Tervapadasta pääsee pois vasta silloin, kun seuraava leikkijä joutuu sinne.

Värit

Yksi leikkijä on johtaja ja muut menevät sovitun matkan päähän hänestä. Johtaja sanoo jonkun värin ja askelmäärän. Kaikki joilla on vaatteissaan mainittua väriä, saavat lähestyä johtajaa sanotun askelmäärän verran.

Johtaja keksii hauskoja askel-tapoja kuten “karhun askel” jolloin leikkijät ottavat oikein suuren harppauksen tai “muurahaisen askel” jolloin leikkijät ottavat aivan pikkuisia askeleita. Se, kuka ensimmäisenä pääsee johtajan luokse, on seuraava johtaja.

Nurkkapiilonen eli “Nurkkis”

“Nurkkista” varten leikkijät valitsevat rakennuksen, jonka ympärillä leikitään. Yksi leikkijöistä on etsijä, jota karkuun muut juoksevat. Etsijä voi liikkua kerrallaan vain yhden seinän välin, jonka jälkeen hänen on pysähdyttävä ja heilutettava kädellä näkyvästi “nurkan yli” 5 kertaa, ennen kuin voi jatkaa nurkan toiselle puolelle. Nähtyään tämän, muut yrittävät juosta piiloon seuraavan nurkan taakse. Etsijä saa vaihtaa suuntaa koska haluaa ja heiluttaa hämäykseksi aivan maan rajassa tai mahdollisimman korkealla. Muiden tehtävänä on yrittää juosta seuraavan nurkan taakse piiloon, ilman, että etsijä näkee heitä. 

Taskulamppupiilo

Yksi leikkijöistä valitaan etsijäksi ja muut menevät piiloon.  Etsijä yrittää löytää piilossa olijat taskulampun avulla. Syksyn pimeässä illassa leikki on hauskaa ulkona, mutta toimii myös sisällä, kun sammutetaan valot. Jos leikkijät ovat pieniä, voi jokaisen leikkijän parina olla aikuinen.

Lähteet:

Leikkipäivä.fi

Perinneleikit.fi

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.