Tunnetaidot eivät synny itsestään: 5 ideaa tunnetaitojen harjoitteluun

Tunnetaidot eivät synny itsestään: 5 ideaa tunnetaitojen harjoitteluun
Kuva: Jordan Whitt

Teksti: Anna-Leena

Tunnetaidot tarkoittavat taitoa tunnistaa, näyttää, ymmärtää ja hallita laajaa kirjoa erilaisia tunteita. Tunnetaitojen hallinta auttaa ymmärtämään paremmin omia -ja muiden tunteita, sekä ilmaisemaan ja säätelemään omia tunteita. Tunnetaidot eivät synny itsestään: lapset oppivat tunnetaitoja ottamalla mallia läheisistään, sekä harjoittelun avulla. Tunnetaitojen harjoittelusta hyötyvät kaikki lapset, myös ne, joilla ei ole todettu erityisiä vuorovaikutuksen tai tunteiden säätelyn pulmia.

Tunnetaitojen pohja lapsuudessa

Pohja tunnetaidoille luodaan varhain: se, miten lapsuudessa oppii tunnistamaan, ilmaisemaan -ja säätelemään tunteita, vaikuttaa paljon siihen, miten ihminen selviää vaikeista ajoista elämässä ja miten hän toimii suhteessa muihin ihmisiin. (Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö). Koulupsykologi Juulia Lahdensuo kertoo Oppi&ilo sivustolla, että tunnetaidot kehittyvät iän mukaan yksilöllisesti, ja niissä voi kehittyä eri elämänvaiheissa.

Turvallinen ja hyvä vuorovaikutus on edellytys tunnetaitojen oppimiseen. Tunnetaitojen kehitykseen läheisesti liittyvä mentalisaatiokyky kehittyy myös varhaisen vuorovaikutussuhteen kautta. Mentalisaatiokyvyllä tarkoitetaan kykyä ennakoida omia -ja toisen tunnereaktioita eri tilanteissa, sekä omien tunnetilojen säätelyä. Aikuisen kyky mentalisaatioon auttaa heitä eläytymään lapsen mieleen ja vastaamaan lapsen kokonaisvaltaisiin viesteihin. Lahdensuon muistuttaa, että esimerkiksi väsynyt aikuinen saattaa lapsen silmissä vaikuttaa kiukkuiselta, sillä lapselle saattaa vielä olla vaikeaa erottaa tunnetiloja toisistaan. Vanhemman olisikin tärkeää sanoittaa myös omia tunteitansa ja kertoa lapselle, jos hän on väsynyt tai iloinen jostain asiasta.

Tunnetaitojen harjoittelu

Vaikka tärkeintä tunnetaitojen kehittymiselle on tavallinen vuorovaikutuksellinen arki lapsen kanssa, voivat vanhemmat harjoitella lapsen kanssa tunteiden nimeämiseen, ilmaisuun tai säätelyyn liittyviä taitoja, Lahdensuo vinkkaa. Myös erilaiset tunnetaitopelit ja -leikit toimivat hyvin taitojen harjoittelussa.

Sadut ja tarinat auttavat lasta samaistumaan ja ymmärtämään tunteita, sekä sanoittamaan niitä. Lukemisen jälkeen tai lukiessa voi lapsen kanssa keskustella siitä, millaisia tunteita tarina herättää. Keskustelemalla aikuisen kanssa lapsi saa sanoituksen uusille tunteille, sekä mahdollisuuden harjoitella omien tunteidensa nimeämistä. Tavallisten satukirjojen lisäksi uusia, tunnetaitoihin erikoistuneita kirjoja ilmestyy koko ajan enemmän, koska kirjoille on suuri kysyntä lapsiperheiden lisäksi myös päiväkodeissa ja kouluissa. 

Vinkkejä tunnetaitojen harjoitteluun: 

  1. Varhaiskasvatuksen opettaja Reetta Wirtasen Oppi&ilolle suunnittelema tunnetaitopeli, jonka voit tulostaa käyttöösi. Tunnepelissä on 18 korttia, joissa on kuvattu erilaisia arjen tilanteita. Jokaisen kortin taustapuolella on keskustelun avuksi kysymyksiä, joilla kannustetaan lasta kertomaan kuvan tilanteesta ja siihen liittyvistä tunteista.

2. Ladattava Tunnetaidot-materiaali, jossa on kuvia ja kysymyksiä, joiden avulla voi opetella tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteita sekä löytämään itselle sopivia keinoja tunnetilojen hallintaan. Materiaali sisältää erilaisia teemoja, kuten:

  • Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  
  • Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   
  • Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

3. Tunteet Hukassa on Suomen Ladun kehittämä metsäseikkailu, jossa tunnekasvatus viedään ulos luontoon. Tunteet hukassa -metsäseikkailun tarinassa Susi Hukka -vanhemmat yrittävät parhaansa mukaan opettaa tunteista ja arkisistakin asioista, vaikka ne ovat välillä hyvinkin haasteellisia. Tällä sivulla saat “Tunteet Hukassa” harjoitusmaistiaisia tunteiden käsittelyä varten.

4. Tunnetaitokirjat aktivoivat lasta peilaamaan tarinaa omiin tunteisiinsa ja kokemuksiinsa ja häntä autetaan puhumaan niistä. Tunteiden syistä ja seurauksista esitetään joissakin kirjoissa aikuisen kanssa pohdittavia välikysymyksiä kesken tarinan. Monissa tunnetaitokirjoissa on mukana myös kirjankäyttöohjeita ja -vinkkejä aikuiselle ja kasvattajalle”(helmet.fi) Lista tunnetaitokirjoista täällä.

5. Seikkailujen saari-tunnetaitopeli. “Ennen kuin pelaaja saa mukaansa löytämänsä eläimen, hän pääsee toteuttamaan yhden hauskan tunneilmaisu-kortin tehtävän. Pelin tuoksinassa ilmaistaan tunteita, hihitellään, hassutellaan, ihmetellään, riemuitaan ja opitaan tuikitärkeitä tunnetaitoja yhdessä!” (Oppi&ilo)

Lähteet:

oppijailo.fi

yths.fi

viitotturakkaus.fi

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *