Ne päiväkodista tulleet miljoonat piirustukset – mitä niille kuuluu tehdä?!
Joo, tiedän että ne päiväkodista tulleet värityskuvat, piirustukset ja askartelut voi heittää salaa roskiin sitä tahtia mitä niitä kotiin kannetaan. Mutta jostain kumman syystä ne jää usein pyörimään autoon, hanskalokeroon, reppujen pohjalle tai eteisen hyllyille. Lisäksi tarkkana ja ympäristöstään tietoisena lapsihenkilönä roskissa olevat paperit tunnistetaan heti omaksi taiteeksi, joten kilahdus on valmis.
Piirustukset lukuina: paljonko on paljon?
Jos joku ihmettelee vielä asian ongelmaa, niin kerrottakoon että meillä näitä luovia teoksia syntyy päivässä 3-10kpl. Se tekee viikossa keskimäärin 32,5 piirustusta, joka on kuukausitasolla 130 paperi/pahvilapuketta. Vuoden piirustukset ovatkin sitten jo huimat 1560 paperia, eli suunnilleen saman verran kuin kolme tulostuspaperipakkausta, mutta vain vesiväreistä turvonneena.
Teokset ovat oikeasti sellaisia, joihin on käytetty aikaa. Ne eivät siis ole vain pelkkiä suttuja, vaikka muistuttavatkin muutaman vuoden takaista päivällisen jälkeistä syöttötuolia.
Lapsi kokee työnsä olevan huono, mikäli se ei ole kehyksissä paraatipaikalla keskellä olohuonetta (tai nolosti siellä roskiksessa). Eihän kukaan vanhempi halua, että oma lapsi kokee epäonnistumisen tunteita!
Paskojen kirjainmagneettien armoilla
En edes muista minkä värinen meidän jääkaappi on, ei ole hetkeen näkynyt paljasta pintaa edes meidän jääkaapilla… Jos niin käy, on siinä nanosekunnissa liimattuna piirustus jollain kauniilla poni-tarralla. Jääkaappia avatessa ilmavirta heittää aina jonkun picasson lattialle. Jokaisella jääkaapin avauksella saa pyllistellä piirustuksia ylös lattialta, ja sitten asetella ne paskojen kirjainmagneettien kanssa takaisin kiinni oveen. Raskasta.
Eli kun kaikki piirustukset ovat niin erityisen upeita, niin kodin tulisi esittää jotain hyvin abstraktin taiteen galleriaa. Mielellään vielä loputtomalla seinäpinta-alalla.
Tilanne oli päässyt eskaloitumaan niin kuluttavaksi, että jokaisen tarhapäivän jälkeen kammoksuin sitä pientä naulakkoa lokeroineen jotka tursuaa taas näitä perkeleen piirustuksia. Mietin, että jospa kaikki kamat vaan jättää sinne- eihän siellä mitään tärkeää ole. Ajatus oli nerokas siihen asti KUNNES tyttäreni muistutti että piirrustukset täytyy muistaa hakea. “Aivan, miten saatoinkaan unohtaa kultaseni”
Meillä otettiin käyttöön tuntemattomasta lähteestä löytämäni keino hoitaa tämä piirustusrumba ja äidin valtava ahdinko
Taikalaatikko. Siivouskomerossa on nyt Ikean puinen laatikko, jonne kaikki piirustukset ja askartelut on sovittu laitettavan. Noissa Ikean puulaatikoissa on sellainen ihmeellinen taika, ettei ne koskaan tule täyteen, vaan säilöö taianomaiseen sisukeensa ihan kaikki tärkeät taideteokset. Se taikalaatikko sijaitsee heti siinä roskapussirullan vieressä.
