Treffit klo 21:30

Treffit klo 21:30

”Ennenvanhaan”, kun oli keikkoja, festareita ja muita reissuja, me vietettiin paljon aikaa miehen kanssa kahdestaan. Nautittiin siitä kun kruisailtiin ympäri Suomea keikkareissuilla ja juteltiin paljon ja suunniteltiin elämää. Pysähdyttiin kivoissa paikoissa, tehtiin extempore kaikenlaista kivaa ja muistona niistä hetkistä on paljon kuvia, joita välillä hieman haikeudellakin katselen.

Reilu vuosi sitten tuli virus, joka vei mieheltä lähes kaikki työt alta. Ollaan oltu kotona ja vietetty paljon aikaa yhdessä, kun jäin pois töistä raskausaikana kaikenlaisten vaivojen vuoksi. Meillä siis on ollut ns.laatuaikaan usein mahdollisuuksia, ja oon arvostanut sitä aina todella paljon. En voi varmaan koskaan kyllästyä Antin seuraan, hän on myös mun paras ystävä ja me ollaan alusta asti vietetty tosi paljon aikaa yhdessä. Jos ollaan erossa jostain syystä pidemmän aikaa, mulla on kamala ikävä ja odotan että taas nähdään.

Pari lammasta laukkasi kerran meidän auton perässä keikkareissulta tullessa klo 03 aamuyöllä. Jouduttiin tästä parivaljakosta soittaa hätäkeskukseen kun aiheuttivat vaaratilanteita liikenteessä.

Kuitenkin arki on muuttunut ja nyt oon muutaman päivän ajan aika ajoin maininnut, että haluaisin viettää kahdenkeskistä aikaa illalla kun vauva nukkuu. Kotona olosta huolimatta ei välttämättä olla varsinaisesti annettu aikaa toisillemme. Ollaan molemmat tahoillamme puuhattu kaikkea enemmän ja vähemmän tärkeää ja lasten kanssa kun päivän touhuaa, niin illalla ollaan aivot narikassa. 

Eilen kun sain vauvan nukkumaan, menin siis sohvalla makaavan puolisoni viereen keikistelemään ja kysyin pelattaisiinko lautapeliä. Hihkuin, että kello on vasta 20:45 ja ehditään viettää kahdenkeskistä aikaa. Edellisenä päivänä oli se jo tarkoituksena, mutta rakkaani nukahti ja veteli sikeitä aamuun asti. Ajattelin siis, että nyt on se hetki kun äiti ja isi saa aikaa vain kahdestaan. Muut lapset oli jo nukkumassa tai menossa nukkumaan. 

Antti ennen keikkaa-torkuilla jossain hotellissa, joskus silloin muinoin kun oli live-keikkoja.

Mies sanoi, että katsoo hetken sarjaa. Vaikutti ehdotuksestani innostuneena ja ehdotti, että ”treffit 21:30” ja mä vastasin että se käy. Ajattelin syödä iltapalaa, mutta aloin siivoamaan keittiötä ja sen jälkeen jumitin pöydän ääressä vartin, vauva alkoi kiljua sängyssään. Lämmitin maidon ja menin syöttämään vauvaa. Makkarista tullessa totesin kellon olevan kymmenen, ja mies kuorsaa sohvalla. Sain draamakohtauksen.

Menin miehen viereen sanoen ääneen, että ”selvä, mä en sitte ehdota enää yhteistä aikaa.” Sain muminaa vastaukseksi. Mietin ärtyneenä, mitä kaikkea mies on kahden päivän aikana tehnyt ilman mua. Mielessäni ajattelin, että on ehtinyt kyllä kaikkea muuta, mutta mulle ei oo aikaa. Söin iltapalan, pesin hampaat ja menin sänkyyn. Olin todella väsynyt ja ei mennyt kauan kun aloin itsekin nukkumaan. 

Mun ilme kun aviomies sössii olkkaritreffit.

Heräsin hyväntuulisena ja Antti oli jo noussut, kertoi että nukahti vaan yhtäkkiä. Totesin, että niin minäkin kun menin sänkyyn. Naurettiin yhdessä tälle meidän touhulle ja mun draamailulle. Kun saatiin lapset kouluun ja aamupäivän asiat pois alta, oli treffien vuoro. Todettiin, että väsymyksellä taisi taas olla osuutta asiaan. Silti on jotenkin ihanaa, että kaipaa toisen seuraa niin paljon, että siitä tulee pettymys jos treffit keittiössä menee puihin syystä tai toisesta. Koska eihän tää tokikaan ollut ainut kerta. Meidän etuna tällä hetkellä on se, että ollaan molemmat kotona ja miehen työajat on joustavia, kun voi mennä omaan studioon kotipihassa mihin aikaan tahansa. Tai olla menemättä. Monessa perheessä tällaista mahdollisuutta ei ole ollenkaan.

Monesti mietin kyllä sitä, että lapsiperheessä tällaisessakin tilanteessa kuin meillä, kahdenkeskisen ajan löytyminen voi olla todella haastavaa. Se vaatii suunnittelua ja siltikin tilanteet voi muuttua joten pettymyksiäkin tulee. Kuitenkin se on mun mielestä yhtä tärkeää kuin itsestä huolehtiminen. Me ollaan sovittu, että pidetään tästä avioliitosta hyvää huolta. Joskus törmätään ajatusten ja odotusten kans, mutta sitten jutellaan ja kuunnellaan mitä toinen tarvitsee. Ja huomioidaan mitä seitsemän (kahdeksan jos koirakin lasketaan) muuta perheenjäsentä tarvitsee.. Ja se on välillä melkoinen palapeli. Mutta onneksi me rakastetaan pelejä.

Siiri

Olen 33-vuotias uusperheen äiti Etelä-pohjanmaalta. Harrastuksena etsin pareja 7 lapsen sukille ja kokoan uusperhe-palapeliä yhdessä muusikkopuolison kanssa. Arkeamme värittää ADHD piirteet usealla perheenjäsenellä ja koira joka saa välillä itselläni kierrokset kohoamaan yhtä korkealle kuin mieheni ääni yltää. Elämä on kymmeniä helmi-viestejä viikossa, jatkuvasti pyörivä tiski-ja pyykkikone, keikkareissuja, musiikkia, organisointia ja yrittämistä hyvällä ja huonolla menestyksellä. Ja huulipunaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *