Pitääkö tasaisesta arjesta pitävän lapsen olla myös vilkas, uteliaan malttaa olla lisäksi rauhallinen?

Pitääkö tasaisesta arjesta pitävän lapsen olla myös vilkas, uteliaan malttaa olla lisäksi rauhallinen?
Kuva: Natasha Ivanchikhina

Joskus hyvinä pidettävät luonteenpiirteet voivat toisessa yhteydessä olla huonoja ominaisuuksia. Uteliasta lasta on vaikeaa saada keskittymään ruokapöydässä, hiljaisempaa tyyppiä taas on hankalaa saada innostumaan uusista leikeistä. Miten lapsen perusluonteen pystyisi pitämään mielessään silloin, kun toivoo tämän toimivan sen vastaisesti?

Yhdessä vaiheessa neuvolassa kysyttiin, mitä huolenaiheita tai muuten mieltä askarruttavia kysymyksiä minulla on isäksi tulemisesta. Monenlaisia, vastasin, mutta erityisesti yksi.

Ikävuodet kuudesta kahteenkymmeneenkahteen harrastin jääkiekkoa ja parina viimeisenä vuonna sain siitä pientä rahallista korvaustakin. Teini-ikäiseksi asti pelasin samaan aikaan myös amerikkalaista jalkapalloa.

Kohtalaisen kiekkoilijan ja jenkkifutarin minusta olivat tehneet kova voitontahto, tietynlainen äkkipikaisuus ja vaistoilla toimiminen. Sanoin neuvolatyöntekijälle, että vaikka ne ovat kilpaurheilijalle hyviä luonteenpiirteitä, ne tuskin ovat sitä vanhemmalle. Pohdin, miten maltti pysyisi lapsen kasvattamisessa mukana niin hyvin kuin toivoisin.

Neuvolatyöntekijä vastasi: ”Se on jo ensimmäinen askel, että ymmärrät asian itse”.

Hyvin pieni ensimmäinen askel, uskallan todeta. Ei ole aivan yksinkertaista sammuttaa itsestään vahvimpia puoliaan, vaikka kuinka tiedostaisi niiden olemassaolon ja negatiivisen vaikutuksen läheisiin. Olen varmasti reagoinut moniin tilanteisiin voimakkaammin kuin olisi ollut tarpeen. Samaan aikaan kuitenkin uskon esimerkilläni opettavani lapselleni, että jos jotain haluaa saavuttaa, sen eteen pitää jaksa tehdä kovasti töitä.

Tässä piilee monien luonteenpiirteidemme ristiriita – ne ovat usein sekä hyviä että huonoja. Minulla on monia ystäviä, jotka pystyvät ottamaan tilanteesta riippumatta rennosti. Sitten on niitä, joiden mielipidettä kysyisin asuntoa valitessa tai veroilmoitusta tehdessä. Silti monesti käy niin, että ensimmäisen porukan henkilöiden toivoisi joskus olevan vähän vakavampia tai jälkimmäisten laskevan hieman suojaustaan.

Sama koskee tietysti lapsia. Vilkkaan ja uteliaan lapsen kanssa kaupassa käyminen voi olla melkoista poukkoilua, uuteen päiväkotiin siirtyminen taas voi sujua kivuttomasti. Toisen vanhemman murhe saattaa olla, ettei turvallisuudesta pitävä lapsi uskalla kokeilla pyörällä ajamista. Toisaalta sellainen lapsi ehkä pitää tavaransa hyvässä järjestyksessä.

Vanhempana olisi tärkeä tunnistaa lapsen perusluonne ja ymmärtää, miksi toivoo syystä tai toisesta tämän tekevän jotain sen vastaista.

Onko tasaisesta arjesta tykkäävän lapsen pakko oppia sitomaan kengännauhat samaan aikaan kuin muiden? Voisiko uteliaan lapsen kanssa käyttää kaupassa käymiseen vähän enemmän aikaa, jotta hänellä on aikaa tutkia purkkeja ja purnukoita? Se ei ainakaan ole kenenkään kannalta hyvä, että ärsyyntyy lasta kohtaan, kun tämä ei toteuta vanhempansa toiveita.

Paremmalta vaihtoehdolta tuntuu kunkin luonteelle sopivan tekemisen mahdollistaminen.

Omalla kohdallani se tarkoittaa, että pyrin haastamaan itseäni työelämässä ja harrastustoiminnassa, jottei kotona tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Lapsen tapauksessa se voi tarkoittaa esimerkiksi, että vauhdikkaan yksilön ei tarvitse istua päivälliskutsuilla kahta tuntia pöydän ääressä tai turvallisuudesta pitävän ei ole pakko maistaa kaikkia ruokalajeja.

Jokaisen on annettava olla oma itsensä, ja niiden tilanteiden, joissa vaatii lasta olemaan jotain muuta, vaatimuksen tarpeellisuus on pystyttävä perustelemaan itselleen ja varsinkin lapselleen. Jos toivoo jatkuvasti toiselta jotain sellaista, mitä hän ei ole, kenen ongelma se oikeastaan on?

Sitä myös neuvolatyöntekijä keskustelun edetessä korosti. Vaikka perheenjäsenet ja ystävät pitävät meistä usein tiettyjen luonteenpiirteidemme takia, usein on silti tarpeen miettiä, kuinka paljon toimintaansa voi kussakin tilanteessa itse vaikuttaa.

Jori Pakkanen

Espoossa syntynyt ja asuva yhden pojan ja kahden italianvinttikoiran isä. Kauppatieteiden ja viestinnän opiskelija sekä vakuutusalan työntekijä neljännessä sukupolvessa. Vapaa-aikani kuluu lukemisen, kirjoittamisen ja puutöiden parissa.