Arttu Wiskarin biisi Kahvimaito herättää paluun viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa olin oikeasti hukkua rintamaitoon. En kehdannut silloin asiasta huudella, kun tiedän ettei monellakaan maito riitä oman vauvan tarpeille, tai imetys ei muuten syystä tai toisesta vaan onnistu. Nyt on pakko avautua ja päästää tämä ulos. Voin sitten kuunnella Wiskaria ilman että kuvittelen hänet hörppimässä mun maustamaa sumppia…
Imetys on maailman luonnollisin tapahtuma. Rinnoista tulee maitoa ja siihen ne ovat alunperin tarkoitettukin. Sen enempää mahdollisia imetyksen hankaluuksia läpi käymättä, keksityn tuomaan esille näkökulman jossa maitoa tulee niin paljon, että tekisi mieli poistaa koko ulokkeet kehosta.
Kaikki alkoi jo synnärillä, jossa tunsin maidon nousevan humisten rintoihin ilman armoa. Se on kivuliasta. Ihanat hoitajat auttoivat ja tukivat maidon nousua, mutta tiesin että en tarvitse tähän apuja. Vastasyntynyt vauva oli toinen lapseni, joten tiesin tissini toimivan tosi pätevästi tehtävässään. Uusi tulokas osasi heti imeä hyvällä otteella, joten kaikki vaikutti olevan tosi hienosti.
”Olin virallinen suihkutissi jonka rinnat alkoi valumaan kenen vauvan tahansa itkusta”
Päästiin kotiin samana päivänä synnytyksestä. Vauvalla oli kaikki hyvin, sekä oma oloni parempi mitä ikinä koko raskauden aikana. Karma varmaankin puuttui peliin – meni liian hyvin. Maitoa tuli. Sitä tuli ja sitä tuli. Olin virallinen suihkutissi, jonka rinnat alkoi valumaan kenen vauvan tahansa itkusta. Se tunne, kun ruokakaupassa näki tuntemattomien ihmisten vauvoja toivoen, ettei vauvat alkaisi itkemään. Itku sai aikaan kolotusta, joka tuntui samalta kun kuumeisena liikkuminen. Tissien kolotus johti suihkuun, ja paita oli liivinsuojuksista huolimatta märkä. Onneksi oma vauvani syntyi helmikuussa ja julkisilla paikoilla sai kulkea takki päällä, luojan kiitos!
Selvitin mistä ylirunsas maidontuotanto voi johtua. Selvittelyn jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että rintani ovat ylituottavat ja suorittavat vähän enemmän, mitä niiltä odotetaan – ihan just in case. Vauvani kasvoi todella hyvin ja otti nopeasti massaa, joten maito oli selväsi myös ravitsevaa. Kokeilin kaikki temput jotka löysin: suihkutissihoidot, imetysasennot, imetysajat, kestot, rytmitys, kaikki! Mikään ei auttanut. Maito pakkautui rintoihin nopeasti ilman pumppua, joten aloin surutta pumppaamaan itselleni helpompaa olotilaa.
”Ne äidit, jotka kokevat huonommuutta siitä ettei maitoa tule, ja ne pienet keskoset joille ne maitotipat ovat oikeasti elämän kokoinen juttu – vilpittömästi, olkaa hyvät.”
Rintapumppu oli pelastus, koska ilman sitä laitetta olisin kirjaimellisesti hukkunut maitooni. Tilanne oli balanssissa, kunnes pakkanen oli täynnä, ja tajusin etten tule koskaan tarvitsemaan pakastettua maitoa. Tissit puskee koko ajan lisää tuoretta. Otin yhteyttä synnärille, jonne otetaan mielellään vastaan luovutettua rintamaitoa.
Olin superluovuttaja, ja ylpeä siitä. Oli uskomattoman ihanaa olla merkityksellinen oman lasten lisäksi niille, joiden tilanne ei ollut yhtä hyvä. Se että omasta kehosta on hyötyä muille jota ei itse tarvitse, on jotain astetta syvempää pyyteetöntä auttamista. Ne äidit, jotka kokevat huonommuutta siitä ettei maitoa tule, ja ne pienet keskoset joille ne maitotipat ovat oikeasti elämän kokoinen juttu – vilpittömästi, olkaa hyvät.
Se vilpittömyys ja pyyteettömyys toki korvattiin rahana. Olisin sen tehnyt ilman korvaustakin. Mutta sanottakoon, että rikastumaan maidon luovuttamisella ei pääse, vaikka litrahinnat ovat ehkä jonkun mielestä pilvissä. Esimerkiksi Tays maksaa tällä hetkellä 25e/litra, ja muistaakseni samassa hintaluokassa mentiin myös viisi vuotta sitten. Kyseessä on siis ”kulukorvaus” siitä kaikesta vaivasta, jonka jaksaa nähdä oman vauvan hoitamisen ja ruokkimisen lisäksi. Itse kiinnitin huomiota vielä omaan ruokavalioon, etteivät sairaalan vastasyntyneet saa maidostani vatsavaivoja, tai ainakin riski niihin olisi pienempi.
”Tunsin oloni kirjaimellisesti lypsylehmäksi, kun istuin keittiön pöydän ääressä pumput tisseissä katsellen ikkunasta saapuvaa maitoautoa”
Mutta se vaiva. Jokainen pumpun osa pestiin ja desinfioitiin käytön jälkeen. Maito pussitettiin, ja merkittiin päivämäärällä koska se on pumpattu. Meillä kävi maitoauto hakemassa tavaran. Tunsin oloni kirjaimellisesti lypsylehmäksi, kun istuin keittiössä pumput tisseissä katsellen ikkunasta saapuvaa maitoautoa. Osasin kyllä nauraa itselleni ja iloisesti vilkuttelin maitoauton perävaloille, että hei vaan ja nähdään taas pian.
Äidinmaitoa otetaan vastaan maksimissaan siihen asti kun kun synnytyksestä on kolme kuukautta. Kun luovutus loppui, ei tilanteeni ollut muuttunut. Kaadoin maitoa viemäristä alas ja oikeasti harkitsin pitäisikö kokeilla leipoa siitä tulevalle taaperolle sämpylöitä tai jotain…
Pyysin neuvoa äidiltäni, joka sanoi että kyllä lapsi tilaa sen määrän maitoa mitä tarvitsee. Pumppaus olisi hyvä lopettaa, jotta rinnat tottuisivat tuottamaan sopivan määrän maitoa. Ja minähän lopetin pumppaamisen kun vauva oli 5kk. Kaksi päivää olin pumppaamatta, kunnes sain rajun rintatulehduksen toiseen rintaani. Olin kipeämpi mitä koskaan, ja vannoin etten jatkossa kuuntele äitini neuvoja enää yhtä orjallisesti.
Tuo rintatulehdus teki meidän imetystaipaleeseen käänteen, ja vauvani alkoi hylkimään rintaa parantumisen jälkeen. Maitoa tuli mutta vähemmän. Imetys loppui melkein kuin seinään 7kk iässä, ja maidon tulo lakkasi nopeasti. Lapsi ei huolinut enää rintaa vaikka kuinka yritin tarjota. Olin vähän jopa harmissani tilanteesta.
Haikeana ja ikävissäni mietin niitä yhteisiä kiireettömiä imetyshetkiä, mutta salaa hypin ilosta ja mietin, ettei enää tarvitse suihkutella julkisilla paikoilla, eikä käyttää kaksia imetysliivejä päällekkäin vaunulenkillä.
