ADHD, rutiinit ja lapsen kannustaminen omatoimisuuteen

ADHD, rutiinit ja lapsen kannustaminen omatoimisuuteen

Nukkumaanmenoajoista poikkeaminen saattaa aiheuttaa kaaoksen. Ruokarytmistä poikkeaminen saattaa aiheuttaa kaaoksen. Ruutuajoista puhumattakaan.

Mä oon peräänkuuluttanut rutiineja viimeiset vuodet, kun huomasin miten paljon se helpottaa arkea. Uhkarohkeasti kokeilen silti tehdä poikkeuksia, ja niiden päivien iltoina oon useimmiten aivan katki. Aivot on puuroa ja menee itselläkin hermot, kun joutuu useampaa lasta kädestä pitäen suunnilleen ohjata. Normaalit arjen toiminnot ei onnistukaan, vaikka lapsi osaisikin itsenäisesti asiat hoitaa.

Meillä näihin rutiineihin kuuluu ruokailut, nukkumaanmeno ja ruutuaika. Muiden asioiden kanssa pärjää vaikka poikkeuksia tulisikin. Opin oikeasti vasta tosi myöhään tunnistamaan lapsistani esim. nälkäkiukun. Muuten hyväntuulinen ja iloinen lapsi on yhtäkkiä äkäinen kuin ampiainen, joka paukuttaa ovia, riitelee muiden kanssa mitättömistä asioista ja osoittaa mieltään kaikesta. Jumittaa omassa huoneessaan, tiuskii ja ei suostu liikkumaan tai tekemään mitään. Siinä kohtaa syömäänkin on vaikea saada. Välillä vaatii pitkällisiä keskusteluja että tilanne saadaan purettua ja lapsen saa ruokapöytään. Lisämausteena ruokailussa on ADHD:n liittyvät aistinsäätelyn poikkeavuudet, jotka osaltaan vaikuttaa ruokailun sujuvuuteen. Jos syöminen on muutenkin “pakollinen paha” lapselle, on nälkäkiukun välttäminen ehdottoman tärkeää.

Meidän perheessä “isän keittiö on kodin sydän”

Ruutuajat meillä on säädelty puhelimiin niin, että lapsi saa tiettyjen kellonaikojen välillä käyttää puhelinta. Kaikilla lapsilla tämä ei toimi, koska addiktoituminen esim. puhelimeen voi olla niin voimakasta että koko päivä olisi näin ollen yhtä takkuamista puhelimenkäytöstä. Omien lasteni kohdalla olen kuitenkin tehnyt näin, ja peräänkuulutan myös heiltä sitä, että jos sanon että puhelimet laitetaan nyt pois, niitä ei ole lupa nyt käyttää. Usein joku tietenkin ottaa puhelimen luvatta, tai on vaikeaa lopettaa milloin mitäkin peliä tai videon katselua kun pyydän. Sanoitan niissä tilanteissa lapselle uudelleen mitä sanoin aiemmin, ja jos ei kyseinen toiminta lopu niin kerron parin pyynnön jälkeen, että puhelin menee käyttökieltoon mikäli ei uskota. Mikäli pyyntö ei mene perille, toteutan tämän “uhkauksen”. Tässä vaiheessa lapset on sen jo oppineet, ja yleensä siinä kohtaa myös sanomiseni otetaan tosissaan. Oon itse tätä metodia käyttänyt jo kauan aikaa, tosin alku oli kyllä haastavampaa. Haluan antaa lapsille mahdollisuuden itse kantaa vastuu omasta toiminnasta, että aikuinen ei ole se joka kokoajan kyttää ja rajoittaa ja ohjaa. Meillä tämä siis toimii aika hyvin näin, ja mun mielestä toimivaa systeemiä ei oo tarvetta muuttaa. On kiva huomata myös se, että keksivät hyvin muutakin tekemistä, eivätkä ole ruudulla kokoajan vaikka olisi “mahdollisuus”. Jos leikin lomassa haluavat ottaa pari kuvaa ja videopätkän, ei se ole sama asia kuin se että pelataan tuntikausia peliä puhelimella tai vahdataan ruutua silmät kierossa. Puhelimista on joskus akku loppu, ja saattaa mennä seuraavaan päiväänkin että avataan seuraavan kerran, ja hyvä niin.

Sellaisena päivänä jos annetaan lasten enemmän olla ruudulla, yhdestä lapsesta tulee selkeästi levoton ja monesti kiukkuinen. Toiseen ei vaikuta samalla tavalla, mutta näkyy kuitenkin jollain tapaa. Elokuvat esim.sairaspäivänä ei aiheuta samaa efektiä kuin pelaaminen. Pelistä luopuminen sellaisena päivänä saa aikaan raivokohtauksen, jolloin saattaa tavaroita lennellä käsistä. Huutoa, itkua ja kiukkua. Kaikki perusasiat on vaikea tehdä loppuun, iltatoimista ei tule mitään ja tuntuu että kaikkeen joutuu pakottaa ja asettaa ehtoja. Se on tosi kuormittavaa itselle, mutta erityisesti lapselle itselleen joka ei tunnista sitä että kärttyisyys johtuu kivasta pelistä mitä olisi hauska pelata tuntitolkulla. Siksi tooooodella harvoin sellaiseen suostun, mutta kun suostun niin kadun sitä oikeastaan joka kerta. Oon siis tässä asiassa aika tarkka, mutta en täysin ehdoton. Koska elämässä kaikki asiat ei suju aina tarkalleen samalla tavalla, en halua heitä opettaa siihen, että eivät kestä mitään muutoksia. Jotkut lapset tietenkin tarvitsee sitäkin, että rutiinit on tarkat. Mutta oman kokemukseni mukaan sen kaltaisen lapsenkin kanssa rutiineista poikkeamista on välillä hyvä opetella. Peilaan näkökulmaani ja ajattelutapaani tässä myös työelämän kautta, kun oon kohdannut lapsia joille tarkka struktuuri arjessa on todella tärkeä asia ja edellytys sille että asiat rullaa eteenpäin sujuvasti.

Nukkumaanmenoajoista etenkään arkena en juurikaan jousta. Ollaan nyt viime syksyn aikana pikkuhiljaa myöhäistetty pienempien lasten nukkumaanmenoaikaa puolella tunnilla, ja menevät pääsääntöisesti nukkumaan arkena viimeistään klo 20:30. Tästä ajasta en tuu kovin nopeasti joustamaan, toki kesällä eri asia kun voi herätä myöhemmin, niin nukkumaanmenoaika myöhäistyy. Mutta kesälläkin tuun pitämään kiinni jostan nukkumaanmenoajasta, mikä sitten selviää varmasti kokeilemalla.

Rutiinista poikkeaminen voi olla vaikka siskonpeti <3

Iltatoimien järjestyksen muutos ei meidän perheessä aiheuta haasteita, eli voin ohjata yhden lapsen ensin suihkuun ja sitten iltapalalle, ja toisen toisinpäin. Tai koko porukka suihkuun ja sitten yhtäaikaa iltapalalle. Monesti hyödynnän kuitenkin porukan hajaannuttamista, mikä tekee asiat sujuvammaksi kun ei kaikki oo samassa sumpussa touhuamassa. Meillä lapset ottaa esim. iltapalan itse, koska haluan kannustaa ikätasoiseen toimintaan ja että lapsi saa onnistumisen kokemuksia siitä, kun oppii itse tekemään asioita. En siis tee leipiä valmiiksi nenän eteen, vaan ohjaan tekemään itse sen mitä osaa. Jos vaikka juuston höylääminen on vaikeaa, näytän kuinka se tehdään ja selitän miksi kannattaa tietyllä tapaa tehdä, ja sen jälkeen kannustan kokeilemaan itse. Ja kehuja siitä kun onnistuu, ja tsempataan jos ei heti mee putkeen. Tämä on aikaavievää, ja helpommalla pääsisi varmaan jos tekisi kaiken puolesta. Mutta mä en halua kasvattaa uusavuttomia lapsia jolle kaikki tehdään valmiina nenän eteen. Eikä tämä todellakaan ole nopea ja helppo tapa kasvatuksessa, varsinkaan ylivilkkaiden ja keskittymishäiriöisten lasten kanssa!

Iltatoimet siis vie aikaa, ja ne aloitetaan hyvissä ajoin että ei tuu kiire. Kiire on kirosana ja aiheuttaa turhaa kiukkua. Huolimatta näistä aikalailla toimivista systeemeistä, ei illat aina mene putkeen. Ihan vaan tiedoksi teille, ketkä kamppailette arjessa kaikenlaisten haasteiden kanssa mitä näihin asioihin voi liittyä. Oon kokeillut monia eri tapoja, teen edelleen virhearvioita tilanteissa ja ADHD äitinä sählään itsekin, niin tiedän että joskus tilanteet voi olla tosi hankalia. Jollekin sopii joku tapa joka ei toiselle sovi ollenkaan.

Millaisia rutiineja teillä on?

Siiri

Siiri

Olen 33-vuotias uusperheen äiti Etelä-pohjanmaalta. Harrastuksena etsin pareja 7 lapsen sukille ja kokoan uusperhe-palapeliä yhdessä muusikkopuolison kanssa. Arkeamme värittää ADHD piirteet usealla perheenjäsenellä ja koira joka saa välillä itselläni kierrokset kohoamaan yhtä korkealle kuin mieheni ääni yltää. Elämä on kymmeniä helmi-viestejä viikossa, jatkuvasti pyörivä tiski-ja pyykkikone, keikkareissuja, musiikkia, organisointia ja yrittämistä hyvällä ja huonolla menestyksellä. Ja huulipunaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *