Suomalaistutkimus: Isien lapsuudessa koettu stressi näkyy omien lasten aivokehityksessä

Suomalaistutkimus: Isien lapsuudessa koettu stressi näkyy omien lasten aivokehityksessä
Kuva: David Straight

Suomalaistutkimuksen mukaan on olemassa huomattavia todisteita siitä, että altistuminen varhaiselämän stressille voi aiheuttaa terveysvaikutuksia, jotka voivat jatkua koko elämän ajan, sekä tehdä muutoksia omien lasten aivoille.

Tutkijoiden tekemä löydös nostaa esiin isien roolin seuraavan sukupolven lasten kehittymisessä ja terveydessä, kertoo Tiede-lehti.

Isän merkitys lapsen kehittymiselle on kiistatta tärkeää. Väestöliiton blogissa mainitaan isän merkityksen lapsen elämässä näkyvän jo seuratessa pieniä vauvoja. On havaittu, että ne vauvat, joiden isät ovat aktiivisesti mukana lapsensa arjessa, ovat turvallisesti kiinnittyneempiä, luottavat itseensä ja tutkivat ympäristöään aktiivisemmin kuin ne vauvat, joiden isät eivät osallistu hoitoon.

Nyt suomalaistutkimus vahvistaa jo aikaisempia lapsuuskokemuksiin liittyviä tutkimuksia. On muun muassa jo tiedossa, että seksuaalisesti hyväksikäytettyjen tyttöjen kuukautiset alkavat tavallista aikaisemmin. Siitä, että juuri isien lapsuuskokemukset ovat kytköksissä omien lasten geeneihin, on uusi.

Tutkimus julkaistiin Jama Network Open – tiedelehdessä. Integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta kertoo tulosten olevan vielä epävarmoja, mutta vahva oletus on, että kysessä on isän sperma.

”Kun isä kokee varhaislapsuudessa stressiä, se saa aikaan geenien ilmenemiseen liittyvän pysyvän muutoksen, joka näkyy vielä aikuisenakin siittiöissä”, Karlsson kertoo lähteelle.

Voimakas stressi saattaa muuttaa lähteen mukaan aivojen kehitystä ja immuunijärjestelmän toimintaa. Näiden lisäksi monien sairauksien riski kaksin- tai kolminkertaistuu

”Meidän nyt julkaistu työmme on ensimmäinen ihmisillä tehty tutkimus, jossa yhteys on löydetty”, sanoo Karlsson Tiede- lehdelle

Karlssonin johtamassa tutkimuksessa oli mukana 72 lapsi-äiti-isä-trioa Lounais-Suomen alueelta. Lasten aivoista otettiin magneettikuvat vauvojen ollessa 2–5-viikkoisia. Vanhempien omassa lapsuudessa kokemia stressitekijöitä ja traumoja selvitettiin kyselylomakkeella. Kyselyssä selvitettiin tutkittavien lapsena koettua väkivaltaa, pahoinpitelyä, tai muuta kaltoinkohtelua tai huomion puutetta.

Isien lapsuusajan stressi oli yhteydessä lasten aivokuvien poikkeavuuksiin: lapsilla ilmeni magneettikuvissa tavallista korkeampia FA-arvoja. FA-arvot kuvaavat sitä, miten kypsyneitä aivojen valkean aineen radastot ovat. Poikkeavia arvoja havaittiin aivokurkiaisen, sepelviuhkan ja sisäkotelon alueilla. Löydökset voivat viitata siihen, että vauvojen aivot olivat kypsyneet nopeammin. Tavallisesti FA-arvot suurenevat iän mukana, ja kasvavia arvoja pidetään kypsymisen mittarina, kertoo Tiede-lehti.

Tulosten mukaan FA-arvot olivat korkeampia varhaista stressiä kokeneiden isien lapsilla. Karlssonin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole suora merkki siitä, että lapsella olisi jokin sairaus.

Miksi sitten juuri isien varhaiset stressikokemukset näyttävät vaikuttavan jälkikasvun aivojen kehitykseen?

Kun siittiö hedelmöittää naisen munasolun, geenien käyttäytymiseen liittyvät muutokset siirtyvät hedelmöittyneen munasolun ja siitä kasvavan sikiön biologiseen kehittymiseen.

Siittiöitä syntyy miehillä jatkuvasti. Naisilla taas kaikki munasoluaihiot ovat olemassa jo syntymässä.

”Tämä saattaisi viitata siihen, että juuri tästä syystä isien systeemit ovat herkempiä eri aikoina tapahtuville stressitekijöille kuin äitien. Äideillä ulkoiset tekijät eivät pääse ehkä niin vaikuttamaan munasolujen epigenetiikkaan.” Kertoo Karlsson.

Seuraavaksi tutkimusryhmä aikoo selvittää, miten lapsuudessa koettu stressi vaikuttaa miesten siittiöihin.

Lue myös:

Tutkimus: Kolmen lapsen äidit ovat stressaantuneempia kuin muut

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Unicefin raportti: “Maailmassa syntyy kuolleena vauva joka 16. sekunti”

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *