“3 kk ikäiselle sokerilla maustettua raastetta.” Näin vanhempia neuvottiin 60-luvulla

“3 kk ikäiselle sokerilla maustettua raastetta.” Näin vanhempia neuvottiin 60-luvulla
Kuva:Ekaterina Shakharova

Teksti: Anna-Leena

Lastenhoito-ohjeet muuttuvat ja kehittyvät nopeasti ja ohjeet esimerkiksi imetyksestä ja kiinteästä ruoasta ovat vuosien varrella kääntyneet päälaelleen. Maatalousnaisten Keskuksen 1962 julkaisema Lastenhoito-opas on hyvä esimerkki siitä, miksi tuoreen äidin kannattaa miettiä tarkkaan kenen vauvanhoito-ohjeita uskoa.

Imetys

Vauvantahtisesta ruokailusta ei vielä 60-luvulla puhuttu, vaan ruokailuja neuvottiin seuraamaan kellosta: “Syöttäminen kestää yleensä 15 – 20 min. Terve täysiaikainen lapsi saa usein jo 5 – 10 minuutissa melkein koko tarvitsemansa määrän, kun hän nälkäisenä imee täysinäistä rintaa. On turhaa pitkittää syöttöaikaa tarpeettomasti”.

Nykyään vanhempia ohjataan imettämään aina, kun vauva osoittaa merkkejä imemishalusta. Täysimetetyt lapset imevät yleensä 8–12 kertaa vuorokaudessa, mutta yksilöllinen vaihtelu on suurta. Nykyään tiedetään, että tiheät imetykset turvaavat vauvan riittävän maidonsaannin. 60-luvulla vanhempia opastettiin laskemaan vauvojen ateriat: “Terve, normaalipainoinen lapsi tarvitsee 5 ateriaa päivässä. Ensimmäisinä viikkoina tarvitsee lapsi useimmiten aterian myös kerran yöllä. Sopivat ateria-ajat ovat n. neljän tunnin väliajoin, jolloin mahalaukku ennättää tyhjentyä ennen seuraavaa ateriaa”.

1960-luvulla imetyksessä, niin kuin kaikessa lapsenhoidossa, vaalittiin huolellista puhtautta: “Nänni ympäristöineen on pestävä hyvin keitetyllä vedellä ja vanutupposilla, ja ennen lapsen suuhun panoa on siitä puserrettava muutama tippa hukkaan”. 

1960-luvulla vauvan ensimmäisen päivän ateria saattoi olla keitettyä, mietoa sokerivettä. 1960-luvulla oli myös melko tavallista, että äidin oma maito ei riittänyt väkisin harvennettujen imetysvälien vuoksi. Tällaisissa tapauksissa vauvalle annettiin laimennettua lehmänmaitoa. Vaikka korvikkeita alkoikin jo olla tarjolla, ne olivat kalliita.

Enemmän hyvää, tarmokasta tahtoa, uskoa asian onnistumiseen ja imeväisen ruokinnan oikeata ymmärtämistä!

Vaikka tarkasti aikataulutetut imetykset vaikuttivat monessa tapauksessa negatiivisesti äidin maidontuotantoon, ymmärrystä imettämättömälle äidille ei herunut: 

Äidin omassa vallassa on huomattavassa määrin, kykeneekö hän ”pysymään maidossa” ja itse ruokkimaan lastaan. Enemmän hyvää, tarmokasta tahtoa, uskoa asian onnistumiseen ja imeväisen ruokinnan oikeata ymmärtämistä! Joskus, ikävä kyllä, on äitejä, jotka oman mukavuutensa vuoksi eivät halua olla sidottuja lapsen ruokinta-aikoihin eivätkä pitää itseään maidossa. Näin ei kuitenkaan menettele kukaan lapsensa parasta ajatteleva äiti”.

Lisäruokien aloitus

60-luvulla lisäruoat aloitettiin 3-4 viikon ikäisenä vedellä laimennetuilla hedelmä -ja marjamehuilla, joihon lisättiin sokeria. Kiinteät ruoat aloitettiin noin 2-3kk ikäisenä sokerilla maustetuilla raasteilla. Vaikka nykyään hunajaa ei suositella annettavaksi alle 1-vuotiaille sen mahdollisesti sisältämien bakteeri-itiöiden vuoksi, 60-luvulla vanhempia neuvottiin toisin: “hunaja on (2 – 3 kk:n ikäiselle) erittäin sopiva raakaravinto myös joko mehuna tai muiden ruokien yhteydessä”.

Puhtaus ennen kaikkea

1960-luvulla puhtaudessa riitti töitä. Kodeissa ei vielä välttämättä ollut juoksevaa vettä, ei ainakaan lämmintä sellaista.Vanhemmilla ei ollut myöskään apuna pyykinpesukoneita ja lapsen pyykki neuvottiinkin pesemään näin: “Sopiva tapa on säilyttää päivittäin kerääntynyt vauvan likapyykki vedessä kannellisessa sangossa, likaisimmat vaatteet erillään. Veteen on hyvä liuottaa saippualiuosta tai muuta vastaavaa, ei kuitenkaan voimakasta lipeäpitoista ainetta. Peseminen toimitetaan joka ilta ja huuhtominen suoritetaan huolellisesti useassa vedessä, ettei vaatteisiin jää ihoa ärsyttäviä aineita. Ainakin kerran viikossa keitetään valkopyykki”.

1960-luvulla äitiyspakkauksessa oli emalivati, jossa pystyi kuumentamaan vettä hellan päällä. Vauvan kylvetysohjeet olivat vähintään yhtä tarkat kuin pyykinpesuohjeet:

Paras keino pienen lapsen ihon puhtaana pitämiseen on jokapäiväinen kylpy. Sopivin saippua lapsen iholle on puhdas ja rasvapitoinen kookossaippua. Sopivaa on totuttautua pesemään lapsi jossain määrätyssä järjestyksessä, esim. seuraavanlaisessa: pää, korvantaustat, kaula, kainalot, käsivarret, rinta, vatsa, jalat, jalkaväli. Käännös kylvettäjään päin vatsalleen, niska, hartiat, selkä, pakarat, peräaukon ympärys. Varsinainen kylvetys kestää 3 – 5 minuuttia. Kylvyn ja huuhtelun jälkeen kuvataan lapsi huolellisesti painelemalla ja samassa järjestyksessä kuin peseminenkin tapahtui, viimeksi jalkaväli kylpylakanan alaosaan”. 

Äidit joiden vauvoilla sattui olemaa iho-ongelmia saivat osakseen yhtä paljon empatiaa kuin imettämättömät äidit: 

“Yleensä on lapsen iho erinomainen ”juorukohta” hoitajan huolellisuudesta ja taidosta. Kertokoon se terveenä, raikkaana, hyvän värisenä saaneensa parhaan hoidon, mitä sille voidaan antaa. Muistettakoon, että on helpompi ja hauskempi hoitaa tervettä ihoa kuin sairasta“.

Mikä on hullunkurisin neuvo jonka sinä olet saanut tai kuullut?

Lähde: Kodinkuvalehti.fi

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *