Onhan teillä keskusteltu grooming-ilmiöstä?

Onhan teillä keskusteltu grooming-ilmiöstä?
Kuva: Karsten Wineg

“Grooming” saattaa olla sanana vieras, mutta ilmiönä se on valitettavan yleinen. Grooming tarkoittaa sitä, että aikuinen houkuttelee lasta netissä kanssakäymiseen, jonka päämääränä on lopulta kohdistaa lapseen seksuaaliväkivaltaa. Kuten todettu, ilmiö ei ole uusi, vaan se on maailmanlaajuinen ongelma, joka muuttuu jatkuvasti.  

Pelastakaa Lapset- järjestön teettämän kyselyn mukaan suuri osa lapsista (yhdeksän vastaajaa kymmenestä) kokee netissä groomingia. Lasten voi olla vaikea tunnistaa mihin alkuun viattomilta vaikuttavat yhteydenotot saattavat pahimmillaan johtaa. Monesti tekijä ottaa yhteyttä lapseen ja alkaa luoda luottamuksellista suhdetta kyselemällä esimerkiksi kuulumisia tai lapsen mielenkiinnonkohteista. Tekijä saattaa kehua lasta, tekeytyä lapsen ikätoveriksi ja antaa itsestään muutenkin valheellisia tietoja. Viattomat viestit muuttavat sävyään, joskus nopeastikin, ja mukaan kuvioon tulevat pyynnöt alastonkuvista tai vastaavasti niitä lähetetään lapselle pyytämättä. Joillekin lapsille saatetaan tarjota palkkioita, kuten alkoholia, tupakkaa, rahaa tai merkkituotteita näitä kuvia tai jopa tapaamista vastaan. Suorat seksuaalissävytteiset viestit lapset lähestulkoon aina tunnistavat groomingiksi.  

Miksi? 

 Kyselyssä kartoitettiin syitä, miksi lapset alkoivat jutella netissä vieraiden aikuisten kanssa. Yli puolet lapsista kertoi syyksi tylsyyden, 40% uteliaisuuden. Tämä on vallan helppo uskoa, sillä usein lapset ovatkin luonnostaan kiinnostuneita ja uteliaita ja kaipaavat ihailua sekä jännitystä. Lisäksi jotkut lapset ja nuoret kokevat paljon yksinäisyyttä ja toivovat löytävänsä netistä juttuseuraa tai seurustelukumppanin. Voi myös olla, etteivät kaikki lapset ymmärrä, kuinka vakavasta ja vaarallisesta asiasta todellisuudessa on kyse. Lisäksi osa lapsista ei kehtaa kieltäytyä, kun niin sanottu lumipallo on jo lähtenyt vierimään.  

Seksuaalisuudesta kiinnostuminen kuuluu lapsen kehitykseen ja lapsi voi ajatella, että netissä vieraan kanssa asiasta puhuminen tuntuu helpommalta kuin asioiden kyseleminen omilta vanhemmilta.  

Mitä voin tehdä suojellakseni lastani? 

Tärkeintä varmasti on olla kiinnostunut lapsen tekemisistä ja säännöllisesti kysellä mitä hän netissä puuhaa ja kenen kanssa on yhteydessä. Parasta suojelua on turvallinen vuorovaikutussuhde! On myös hyvä muistuttaa, ettei kaikki mitä netin syövereistä paljastuu, ole totta. Ihmiset saattavat esiintyä aivan toisenlaisina kuin oikeasti ovat. Sovellusten ikärajat on myös asetettu ihan syystä ja niitä on hyvä noudattaa. Kannattaa myös tarkistaa eri sovellusten yksityisyysasetukset, jotta ne ovat mahdollisimman turvallisia käyttää. Lapsille kannattaa jutella myös miten pitää toimia, jos joku tapahtuma tai asia jää mietityttämään, jos joku vieras ehdottaa tapaamista tai jos lapsi vastaanottaa sopimattomia kuvia. Painota, että vika ei koskaan ole lapsessa, eikä hänelle suututa, vaikka hän joutuisikin hankalaan tilanteeseen. Lapsia on syytä muistuttaa myös siitä, ettei omia henkilökohtaisia tietoja saa jakaa tuntemattomille eikä esimerkiksi sijantitietoa kannata pitää julkisena tietona. Hyvänä vinkkinä lapselle kannattaa sanoa, että on hyvä miettiä kaksikin kertaa ennen kuin meinaa julkaista kuvan tai tietoja itsestään. Mitä nettiin laittaa, se useimmiten sinne myös jää, vaikka itse kuvan tai tiedot poistaisikin.  

Miten toimia, jos lapseni kertoo kokeneensa netissä groomingia: 

1. Kiitä lasta siitä, että hän kertoi tapahtuneesta. Hillitse tunteesi, älä missään tapauksessa suutu, äläkä vähättele tai syyllistä lasta. Tekijällä on aina vastuu teosta!  

2. Nappaa talteen tekijän nimi, nimimerkki ja/tai puhelinnumero. Ota kuvakaappaukset viesteistä. Ilmianna ja estä tekijä.  

3. Keskustele rauhallisesti tapahtuneesta lapsen kanssa, useampaankin kertaan jos hän haluaa. Voi olla myös hyvä konsultoida ammattilaista, jos tilanne on ollut lapselle erityisen traumaattinen.  

4. Ole yhteydessä poliisiin, jos pelkään lapsen olevan välittömässä vaarassa, soita 112.  

Lisää Pelastakaa lapset -järjestön kyselystä täältä: 

https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007940931.html

Lisää tietoa groomingista sekä neuvoja mm. turvarajoista: 

https://www.pelastakaalapset.fi/kehittamis-ja-asiantuntijatyo/lasten-suojelu-ja-nettivihje/grooming/

https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/vakivallan-ehkaisy/seksuaalivakivalta/seksuaalikasvatus-seksuaalivakivallan-ehkaisyssa

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/hyvinvointia-digiajassa/turvallisesti-digitaalisissa-ymparistoissa/miten-puhua-lapselle-seksuaalisesta-houkuttelusta-ja-hairinnasta

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *