Näin äitiys muuttuu iän – ja lasten – myötä

Näin äitiys muuttuu iän – ja lasten – myötä
Kuva: Karsten Würth

Teksti: Laura

Tulin ensi kertaa äidiksi 24-vuotiaana, mutta nyt kolmen lapsen äitinä olen jo lähempänä neljääkymppiä. Joissakin asioissa olen vuosien myötä muuttunut rennommaksi, kun taas toisissa olen tarkempi. Isoin muutos on kuitenkin ollut se, että olen oppinut tarkastelemaan omia periaatteitani ja tarvittaessa muuttamaan tapaani olla äiti.

Imetys

Esikoisen kohdalla minulla ei ollut vahvaa mielipidettä imetyksestä, ja hän saikin rintamaitoa vain muutaman viikon, ennen kuin luovutin. Se oli vain yksinkertaisesti liikaa, kun kaikki oli niin uutta ja suoraan sanottuna haastavaakin. Ei vauvan takia, vaan itseni vuoksi. En myöskään kokenut imetystä niin tärkeäksi, että olisin tehnyt sen eteen töitä. Keskimmäisen ja kuopuksen kohdalla olen taas tehnyt kaikkeni, että imetys sujuu. 

Nukkuminen

Nyt 12-vuotias Puolipilvinen oli kohtuullisen hyvä nukkuja ja nukkuikin enimmäkseen ja lähes alusta alkaen omassa sängyssään. Hänen kanssaan ei juuri tarvittu unikouluja. Myrksy oli uniongelmainen ja nukkui perhepedissä pitkään. Hänelle on pidetty 3,5 vuoden ikään mennessä ehkä 13 unikoulua, osa lempeämpiä ja osa hieman tiukempia vääntöjä. Tuntui, että koko ajan piti opetella jotain nukkumiseen liittyvää. Vajaan vuoden ikäisen Poudan kanssa olen relannut ja antanut nukkua kainalossa, vaikka ajoittain tuntuukin, etten jaksaisi yöheräilyjä. 

Kiinteiden syöminen

Puolipilvisen vauva-aikana ei puhuttu sormiruokailusta eikä se ollut yhtä yleistä kuin nykyään. Silloin kova sana oli soseet – ja tietenkin itse tehtynä hedelmsäsoseita myöten. Puursin lieden ääressä ja purkitin ruokia ahkerasti.. Myrskyn kohdalla olin päättänyt onnistua sormiruokailussa. Stressasin sen onnistumisesta ihan liikaa ja kun se ei sujunutkaan, olin pettynyt itseeni. Ruoka-ainerajoitusten kanssa olin lähes hysteerinen. Pouta syö välillä sormiruokaa, välillä itse tehtyjä soseita ja välillä kaupan valmisruokia. Ei se ole niin justiinsa!

Kasvatus

Jollain tavalla olen kasvatuksen suhteen rennompi. Ainakaan en jaksa stressata niin paljon sohvalla pomppimisesta tai pyllykakkajutuista, kuin nuorempana. Oikeastaan voisin sanoa olevani kasvatuksen suhteen eri linjoilla kuin aiemmin. Olen päästänyt irti sellaisesta “lapsen pitää aina totella ja käyttäytyä hyvin” -tyylistä ja opetellut ajattelemaan, että lapsen pitää saada olla inhimillinen ja näyttää kaikenlaisia tunteita. Myrksyn kohdalla on ollut pakko päästää irti joistakin periaatteista, koska kaikkia taisteluita ei vain jaksa sotia. Aiempi autoritäärinen kasvatusmalli on vaihtunut lapsen kohtaamiseen ja empaattisempaan otteeseen. Tavallaan siis stressaan kasvatuksesta enemmän nykyään, kun olen lukenut ja oppinut aiheesta ja tajunnut, että aiempi tapani on ollut yksinkertaisesti huono.

Ylipäätään koko äitinä oleminen on nykyään helpompaa, kun osaa jo luottaa siihen, että kaikesta selviää ja tiukkanakin hetkenä on mahdollista pysyä hengissä. Vaikka olenkin tiedostavampi itseni suhteen, olen myös armollisempi, enkä mittaa onnistumistani äitinä ulkoisten tekijöiden tai muiden mielipiteiden kautta.

Miten sinä olet muuttunut äitinä iän myötä?

Laura

Laura

Olen yhden teinin ja kahden pikkutytön (uus)perheenäiti ja ammattikirjoittaja Oulusta. Harrastan laulamista, tuskailua, yöllisiä stressisessioita, liikuntaa ja erilaisia projekteja, jotka ovat välillä ihan järkeviä ja onnistuneitakin. Olen kotona viihtyvä ekstrovertti ja harmaaseen alueeseen valloitusretkiä tekevä jokotai-ihminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *