Ruuhkavuosikupla

Ruuhkavuosikupla
Kuva: Marisa Howenstine

Teksti: Heini

Onko ruuhkavuosien ulkopuolella elämää? Vaikkei sitä aina muistaisikaan niin kyllä on. Ja tämä tosiasia kannattaa huomioda jo ruuhkavuosien aikana, jottei niiden helpotettua vastassa ole pelkkiä kuoppia ja risukoita.

Elän tällä hetkellä keskellä pahimpia ruuhkavuosia. Kotona häärää vauhdikkaat 2,5-vuotias ja 10kuinen. Vauhtia, ääntä ja vaarallisia tilanteita riittää eikä takapuoltaan kauaa ehdi päivän aikana sohvalla homehduttaa. Vanhempainvapaa on nyt taputeltu ja työt jatkuivat muutama viikko sitten. Lisäksi olen haalinut itselleni kaikkea muuta “pakollista”, kuten oma blogi ja Ruuhkavuosien kirjoittajan pesti. Kaiken kukkuraksi olen luonteeltani suorittaja, perfektionisti ja ikuinen stressaaja (vaikka aina yritän olla jotain ihan muuta ja harjoittelen menemään joskus hyvällä omallatunnolla siitä, missä ei ole aitaa ollenkaan).

Mutta mitä sitten tapahtuu, kun ruuhkavuodet vierivät ohi? Olen viime vuosina kuullut aivan liian monta tarinaa pariskunnista, jotka ovat ruuhkavuosista selviydyttyään tajunneet kasvaneensa aivan liian kauas toisistaan. Nämä tarinat tekevät minut ajoittain surulliseksi. Tämäkö on se todennäköisin tulevaisuuden skenaario? Se, että nämä suuret rakkauden hedelmät ajavat vain aikaansaajansa erilleen? Nyt kun tätä arkea tässä elellään, en enää yhtään ihmettele, miksi näin voi käydä. Jatkuva väsymys. Eriävät mielipiteet kasvatuksesta. Parisuhdeajan olemattomuus. Vain toisen virheiden huomiointi. Syyllisyyden tuntemukset jos lapset ovat hoidossa omien tarpeiden vuoksi. Muuttunut kroppa ja heikentynyt minäkuva. Ja niin edelleen. Moni asia muuttuu lasten tultua kuvioihin ja se tuo haastetta parisuhteeseen. Mutta vaikka kuinka väsyttäisi ja toisen naama vain ärsyttäisi, olisi silti elintärkeää osata ottaa aikaa parisuhteelle. Sen ei tarvitse olla kummoista, jokin pienikin juttu ihan vaan kaksistaan tekee hyvää. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin näin korona-aikana.

Toinen ilmiö ruuhkavuosikuplan puhjettua on se, että lasten kasvun myötä vanhempi voi alkaa tuntea itsensä merkityksettömiksi. Tilanne on outo ja epämiellyttävä. Eikö minua enää tarvitakaan? Tottakai tarvitaan! Mutta voin kuvitella, että jos vuosikaudet pitää yllä vain yhtä roolia, voi elämä tuntua tyhjältä sen roolin muutettua muotoaan. Ja se roolihan on tietysti vanhemman rooli. Itselläni äidin rooli on todella voimakas ja siitä on vaikea irrottautua. Kotona minulla ei muita rooleja olekaan, vaikka pitäisi tietysti olla. Nyt töiden alun myötä äidin rooli onneksi unohtuu työpäivän ajaksi. Kupla on alkanut pikkuhiljaa puhkeamaan. Tästä samasta syystä nämä kirjoitushommat ovat tulleet kuvioihin ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on taas alkanut kiinnostaa. Olisi kiva joskus taas katsoa itseään peilistä niin, että sieltä katsoisi takaisin jotain muuta kuin rasvainen kireä ponnari, puklulta haiseva neule ja lähes puhki kulahtaneet kolitsit.

Ja miksi kirjoittaminen? Olen tykännyt siitä aina. Ja koska elämä jatkuu ruuhkavuosien jälkeenkin, olen kokenut tarpeelliseksi miettiä tosissani, mitä haluan tehdä isona. Onko se nykyinen ammattini vai tulisiko tulevaisuudesta nykyisessä ammatissani vain yhtä ruusuinen kuin Popedan Tahdotko mut tosiaan -kappaleen kertosäkeessä lauletaan? Olen siis lähtenyt kokeilemaan siipiäni median saralla. Blogini on ehtinyt jo vajaan puolen vuoden elinikänsä aikana kokea useamman identiteettikriisin ja miettinyt jopa oman olemassaolonsa merkityksellisyyttä. Se on kuitenkin vähän kuin kolmas lapseni ja siksi olen jaksanut tehdä sen kanssa töitä. Pointtina siis, että kaiken tohinan keskellä älä unohda itseäsi! Omat jutut ja irtiotot, harrastukset ja muut kuin vanhemman roolit ovat tärkeitä jaksamisenkin kannalta.

Näin yhtenä päivänä telkkarista jonkun pätkän, jossa äiti-ihminen kertoi kuinka pahalta tuntuu, kun lapset lentävät pois pesästä eikä tavallaan ole enää edes oikeutta aina tietää, missä he menevät. Pelkkä ajatus alkoi rehellisesti sanottuna ahdistamaan. Vaikka sitä välillä on kuin mikäkin raivohullu tämän härdellin väsyttämänä, ei noista omista mussukoista haluaisi joutua luopumaan koskaan. Kun oikein ketuttaa, pitäisi muistuttaa itseään, kuinka ohimenevästä ajanjaksosta tässä on kyse. Pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä ja siitä, kun lapset ovat vielä niin pieniä, viattomia ja huolettomia. Jokainen päivä on ihmeitä täynnä. Voi kunpa kellon voisikin seisauttaa. Ehkä jäisinkin tähän ruuhkavuosikuplaan ikuisiksi ajoiksi.

Miten sinä pidät huolta itsestäsi ja parisuhteestasi ruuhkavuosikuplassa?

Heini

Heini

Olen keski-ikää lähestyvä mukamas ikinuori. Entinen maailmanmatkaaja ja nykyinen kotihiiri, jonka reissujalkaa kuitenkin aina vipattaa. Kerrostaloasuja, joka haaveilee omasta takasta, puulla lämmitettävästä saunasta ja isosta pihasta. Ikuinen stressaaja, jolle metsä, retkeily ja hygge ovat elinehtoja. Tykkään terveellisistä elämäntavoista, mutta sorrun aina herkutteluun. Mietin yhä, mitä teen isona. Ja kyllä, rakentelen mielelläni legoilla silloin, kun lapset nukkuvat. Kotonani häärää itseni lisäksi avomies ja vauhdikas vauvataapero-combo, joka on hurjaa vauhtia kasvamassa pikkulapsicomboksi.

One thought on “Ruuhkavuosikupla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *