Vauvan kanssa kotona töitä tehden = mahdoton yhtälö?

Vauvan kanssa kotona töitä tehden = mahdoton yhtälö?
Kuva: Standsome Worklifestyle

Teksti: Laura

Kun vanhempainvapaa päättyy, monen äidin on pakko kehittää jotain tuloja, koska kotiäitiydestä maksetaan tunnetusti niin ruhtinaallisesti. Miten onnistuu työnteko ja vauvan hoitaminen kotona, kun yhtälöön lisätään vielä yksi teini ja yksi kolmevuotias ja kokopäivätöitä tekevä mies?

Istahdan olohuoneen sohvalle, jolta juuri löysin palasen kymmenkuisen sormiruokailijan linssipihviä, ja jonka – kyllä vain – nakkasin suuhuni, koska en jaksanut kuljettaa sitä keittiöön saakka. Kuopukseni, Pouta, on kitissyt koko päivän. Sen lisäksi hän herättelee edelleen useamman kerran yössä.

Kolmevuotiaamme, Myrsky, on puolipäiväisenä päiväkodissa ja sieltä palattuaan saanut megadraamaraivarit noin kolmetoista kertaa. Olen juuri lukenut Tiia Trogenin Positiivinen kasvatus -kirjaa, jossa korostetaan yhteyden tärkeyttä, vahvuuksien löytämistä ja empaattista ymmärrystä. Myrskyn raivotessa olen tehnyt kaikkeni, etten turvaudu uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan, vaan kohtaan hänen kiukkunsa ymmärtäen ja kuunnellen. Jossain yhdennentoista raivarin kohdalla murrun, enkä enää löydä pisaraakaan empatiaa. 

On kirjaimellisesti olo, että aivot sauhuavat. Tiedättehän sen tunteen, niin kuin päässä olisi liian monta sovellusta auki ja kaiken lisäksi kovalevyllä on haittaohjelma, joka kaataa järjestelmäsi uudelleen ja uudelleen? Sohvalla istuessani haluaisin todellisuudessa olla jossakin kaukana koko elämästäni, ainakin hetken, edes puoli tuntia. Mutta nyt ei ole sellaisen luksuksen aika. 

Tässä hetkessä, joka kestään noin yhden Pikku Kakkosen ajan, on minun “työpäiväni”. Kun ruoka on laitettu, mies on päässyt töistä ja koko perhe saatu syötettyä, on minun vuoroni tehdä töitä. Olen freelancer, jonka oma aika täyttyy useimmiten työstä. Päiväunet, pienet hetket kun Pouta viihtyykin itsekseen, muutamat tunnit viikossa, jolloin vetovastuun voi ottaa mieheni tai äitini, ne kaikki on käytettävä hyväksi. 

Yritän saada ajatuksen päästä kiinni, mutta sauhuavat aivoni eivät pysty pysäyttämään yhtäkään koherenttia mielenliikettä. Voisi auttaa, jos menisin toimistoon naputtelemaan, mutta eroahdistunut Pouta haluaa säilyttää katsekontaktin minuun. Myrskyllä on taas menossa äiti-vaihe, jonka tarkoittaa, että hänellä on asiaa minulle noin minuutin välein. Sohvalla istuessani voin kuitata Myrskyn keskustelut vain puoliksi keskittyen, toinen puoli aivokapasiteetistani työnteolle varattuna. Näin saan edes jotain aikaan.

Olen toki iloinen, että minun on mahdollista tehdä näin joustavasti töitä, ja silti olla Poudan kanssa kotona. Tiedän, että se ei ole monelle äidille vaihtoehto, vaan pitää valita kituutteleeko pelkällä kodinhoidontuella tai meneekö töihin. Silti tämäkin vaihtoehto on puutteellinen, sillä tällä tavalla töiden tekeminen on väkisinkin kuormittavaa. Oma aika valuu minimiin ja joskus myös nukkumaanmeno siirtyy turhan myöhäiseen eikä se tee hyvää jo muutenkin huonoille yöunille. Lisäksi on todella vaikeaa löytää yhteistä aikaa mieheni tai 12-vuotiaan esikoiseni Puolipilvisen kanssa.

Saanko myöntää, että ikävöin vanhempainvapaan ihanan rentoja aamupäiviä, jolloin käytin päiväuniajan joogaten, e-kirjoja lukien ja somea selaillen? Vaikka vanhempainvapaa ei mikään loma olekaan, täytyy sanoa, että tähän verrattuna se tuntui auvolta. Missä niitä lottovoittoja olikaan myynnissä? Ja jos ette tiedä, kertokaa miten tästä selviää?

Laura

Olen yhden teinin ja kahden pikkutytön (uus)perheenäiti ja ammattikirjoittaja Oulusta. Harrastan laulamista, tuskailua, yöllisiä stressisessioita, liikuntaa ja erilaisia projekteja, jotka ovat välillä ihan järkeviä ja onnistuneitakin. Olen kotona viihtyvä ekstrovertti ja harmaaseen alueeseen valloitusretkiä tekevä jokotai-ihminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *