Isä halusi enemmän aikaa lapsensa kanssa – kuinkas sitten kävikään?

Isä halusi enemmän aikaa lapsensa kanssa – kuinkas sitten kävikään?
Kuva: Valentina Conde

Teksti: Anonyymi kirjoittaja

Omien sanojen syöminen ja toisen henkilön rooliin asettuminen, tuntuu olevan hyvin vaikeaa joillekin ihmisille. Ihmisellä näyttää olevan tarve olla aina toista parempi, kykeneväisempi, tai muuten jollain tapaa pätevämpi tapaus hoitamaan sellaisiakin asioita, joista ei ole entuudestaan kokemusta.

Olemme ex-mieheni kanssa eroperhe, ja alle kouluikäisen tyttölapsen vanhemmat. Tyttö jäi eron jälkeen asumaan kanssani, ja isästä tuli etävanhempi vaikka hän lähellä asuukin. Järjestely tapahtui sovussa, koska isän työ vaatii sen verran aikaa, ettei lapsen hoito ole mahdollista. Sain tuntea tämän jo suhteen aikana: kodinhoito, lastenhoito, pihatyöt, auton katsastaminen, huolto, renkaiden vaihtaminen, lasten lääkäri- ja neuvolakäynnit, ruoanlaitto, kaupassa käynti ja harrastustoiminta kaikkine muine metatöineen oli minun vastuullani.

En valittanut rooliani, vaan hoidin sen mitä piti ja kunnioitin toisen ahkeraa työntekoa. Olihan se rahallisesti koko perheen etu. Parisuhde kariutui surkuhupaisaan tapahtumaan, ja epätoivoiseen terapiakompurointiin. Jokainen kivi käännettiin, ja vaikka kuinka yritti, käteen jäi vaan kasa paskaa ja paha mieli.

Uuteen kotiin muutettaessa ensin jännitti ja sydäntä jyskytti. Olisin oikeasti lapsen kanssa yksin kotona, eikä ketään ole turvana. Pelotti, että mitä jos vaikka saan itse sairaskohtauksen ja tyttö ei osaa hakea apua, vaan joutuu katselemaan kun äiti kouristelee lattialla ja tekee kuolemaa. Pelkäsin myös kamalasti tiputusta elintasosta, jossa leivän päälle sai valita juuston ja kinkun. Jo ajatuskin siitä, ettei uudessa kodissa ole kodinhoitohuonetta ahdisti, ja laskutkin täytyy kaikki maksaa ihan itse.

Pohdin hetken, ja olin että vitut. Olin jo parisuhteessa ollut yksin lapsen kanssa suurimman osan illoista, joten turvaa ei ollut silloinkaan. Kukaan ei olisi silloinkaan ollut soittamassa ambulanssia, jos olisin sätkinyt lattialla kohtauksen partaalla. Elintasosta tippuminen, ja pyykkien liputtaminen olohuoneessa olivat lopulta nekin aivan se ja sama. Tajusin, että olinhan maksanut omat laskuni itse koko suhteen ajan – so what is the difference?

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin

Vanhemmilla on oikeus lapseen ja lapsella oikeus molempiin vanhempiin. Olen aina kunnioittanut tätä, ja olin enemmän kuin mielissäni, kun tyttömme isä toivoi enemmän aikaa lapsensa kanssa. Mahtavaa, että hän oli saanut järjestettyä työnsä niin, että tyttö saa aikaa isänsä kanssa. Isän rooli lapsen elämässä on korvaamattoman arvokas.

Korvaani vähän särähti isän motiivit saada viettää enemmän aikaa lapsen kanssa, mutta pidin lujan uskon siinä, että tilanne olisi kaikille win-win. Olin mielissäni siitä, että sain omaa aikaa, ja keskittyä johonkin ihan muuhun. Voisi vaikka treffailla vapaammin, tehdä omia töitä enemmän, urheilla, siivoilla, hoitaa omaa kehoa ja sielua. Mielessä kutkutti ajatus myös siitä, että voisin halutessani vaikka räkiä kattoon – jos tahdon.

Ennen lapsi tapasi isää vain joka toinen viikonloppu. Otimme mukaan yhden arki-illan viikossa, joka kasvoi nopeasti kahteen arkipäivään. Kunnianhimoinen ja melko uhmakaskin “kyllä minä lapseni hoidan” aikakausi kesti aikansa, kunnes kunnianhimoisesta ajatuksesta muuttui farssi. Päivät, jotka tyttö viettää isällään ei suinkaan tarkoita sitä, että voin irroittaa arjen metatyöstä. Ehei, täytyy vähän kovemmin ahertaa, ennakoida, tiedottaa, infota, ja päivystää.

Eväät saa kaupasta ja ne voi laittaa rasiaan

Ensinnäkin, jos isä hakee lapsen päiväkodista pitää ottaa erityisesti huomioon lapsen pukeutumisessa sää. Jos seuraaville päiville luvataan poikkeavan kylmää, kuumaa tai märkää, tulee lapsella olla tarvittavat varusteet mukana pakattuna. Isällä näitä kamppeita ei ole, enkä aio asiasta enää sanoa. Jos en pakkaa kamoja mukaan, tulee soittoa, viestiä ja kyselyjä, että voivatko tulla ne äkkiä hakemaan. Kun asennoituu harvinaiseen lapsivapaaseen, ei todellakaan halua nähdä ovensa takana ex-miestä kyselemässä lapsen kumisaappaiden perään – eikä kyllä sitä omaa lastakaan.

Jos tytön kaverisynttärit ovat osuneet isän päiville, tulee kysely mitä ostetaan lahjaksi. Mitä laitetaan päälle. Miten tytön hiukset pistetään. Jos joku isän sukulainen kysyy lapsen vaatekokoa, kysyy isä sen ensin minulta. Saan isältä kuvia, kun lapseni mm. pyöräilee, piirtää, leikkii, hyppii, laulaa ja tanssii. Näen nuo kaikki asiat meidän arjessa, lähes jokainen päivä. En tarvitse niitä kuvia jumalauta.

Päiväkodin eväsretki vasta hauska tilanne olikin, kun päätin että isä hoitakoot ne eväät, koska on hänen päivä. Pelisilmän omaavat tarhatädit olivat isää ystävällisesti onneksi muistuttaneet. Isä ilmoittaa minulle viestillä että tarvittais eväsretkelle tarvikkeet. Vastaan, että niitä saa kaupasta. Isä sanoo, että pitäisi joku kippo niihin saada. Kerron että ne voi laittaa mihin tahansa rasiaan, tai vaikkapa pussiin. Isä kysyy, että mitä sinne kuuluu pakata mukaan. Vastaan, että tyttö voi neuvoa ja antaa vinkkiä.

Mistä noita ihmisiä sikiää, jotka ensin kovaan ääneen kuuluttavat että kyllä minä hoidan, ja sitten ollaan aivan uhrina ja perästä vedettävänä? Kysynpähän vaan.

Yhteenvetona voisi todeta, että jos koskaan lapseni isä haluaa viikko-viikko järjestelyn, en voi hyväksyä sitä. En itse jaksa sitä. Oma energia, ajatustyö ja muistaminen ei vaan riitä siihen, että minun pitäisi ennakoida, infota, pakata, miettiä ja konsultoida kokonainen viikko eteenpäin entiselle puolisolle. Ehei, hoidan mielummin ihan itse, ja elän lapseni kanssa elämäni onnellisena loppuun asti.

Lue myös:

Viini maistuu paremmalta jos luulee sen olevan kallista – vinkki seuraaviin aikuisten juhliin

Perheen arvot näkee jääkaapinovesta – arkifilosofiaa

Lapsuusmuistojen luomisen paineet

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *