Mitä kävikään, kun lapsi sai ensimmäisen kännykkänsä?

Mitä kävikään, kun lapsi sai ensimmäisen kännykkänsä?
Kuva: Bruce Mars

Teksti: Nanna

Kännykkä hankitaan lapselle usein viimeistään siinä vaiheessa, kun koulu alkaa. Moni pieni koululainen joutuu viettämään ennen koulun alkua monta tuntia yksin kotona, jos vanhemmat lähtevät aikaisin töihin. Kaikilla paikkakunnilla ei ole aamupäiväkerhoja. Kännykkä tuo turvaa ja sillä saa yhteyden vanhempiin, jos tulee hätä. Tämän vuoksi mekin hommasimme hiljattain kännykän lapsellemme.

Kännykkä on lapselle uusi ja ihmeellinen asia, vaikka hän on aikaisemminkin käyttänyt kännykkää, toki valvotusti ja lähinnä soittamiseen. Oma PIN-koodi, säätietojen katsominen, googlaaminen, musiikin kuuntelu ja pelit ovat mielenkiintoisia. Ja kännykällä pystyy soittamaan mummuille ja kummeille ja lähettelemään viestejä. Emoji-kuvia on kiva lähettää jatkuvasti. Myös äidille voi soittaa ja pyytää jotakin, vaikka äiti olisikin viereisessä huoneessa.

Kännykkään on asennettu virustorjuntaohjelma, ja samalla on myös säädetty päivittäinen käyttöaika. Lapselle kerrotaan, että viestejä pystyy lähettämään ja kännykällä voi silti soittaa, vaikka aikarajoitus olisikin täyttynyt. Lapsi käyttää kännykkää niin kauan, että aikaraja, yksi tunti, on mennyt umpeen.

Tunti on toisaalta lyhyt aika. Vietämmehän me aikuisetkin kännykällä tuntikausia. Lisäksi katsomme TV:tä ja suurin osa käyttää myös työssään tietokoneita. En uskalla edes ajatella, mikä on oma päivittäin käyttämäni ruutuaika. Mutta tunti illassa pienelle lapselle kännykän käyttöä on aika paljon. Jos esimerkiksi kotona ollaan arkisin kello 16.30 ja nukkumaan mennään klo 20.30, iltaan jää neljä tuntia aikaa. Eli tällöin lapsi on 25 % illasta kännykällä. Jos hän lisäksi katsoo TV:tä, ruutuaika tulee pitkäksi.

Aikaisemmin kotimme täyttyi lapsen leikeistä, äänistä, melusta. Nyt lapsemme on selvästi rauhattomampi, eikä malta jättää kännykkää sivuun. Hän valittelee, ettei keksi tekemistä, että kaikki lelut ovat typeriä. Yritämme suunnata hänen huomionsa välillä muualle.

Lopulta olemme tilanteessa, että lapsi ei suostu laskemaan kännykkää kädestään. Kun hän tulee esikoulusta kotiin, hän ryntää suoraan kännykän luo. Kännykkä on ollut käytössä vasta muutaman päivän ja osa varmasti menee uutuudenviehätyksen piikkiin. Menetän silti hermoni ja minua ahdistaa, kun näen kännykän varastavan pienen lapseni koko huomion. Lopulta nostamme kännykän jäähylle. Lapsi paiskoo huoneensa oven kiinni kovaäänisesti huutaen. Kuluu muutama minuutti ja tulee hiljaista. Kun kurkistan ovesta, hän leikkii tyytyväisenä leluillaan, ihan kuten ennenkin.

Käymme lukemattomat keskustelut kännykän käytöstä. Lyhennämme kännykän päivittäisen käyttöajan 30 minuuttiin. Kännykkää säilytetään tästä lähtien lapsen ulottumattomissa, ja hän saa sen käyttöönsä korkeintaan kerran viikossa. Nopeasti lapsi unohtaa koko kännykän olemassaolon. Silloin tällöin hän kuitenkin saa sen käyttöönsä ja yllätykseksemme sammuttaa itse vapaaehtoisesti kännykän, kun 30 minuutin raja tulee täyteen.

Alamme kuitenkin pohtia tulevaa syksyä ja koulun alkua. Lapsen pitää kuitenkin tottua siihen, että kännykkä on käden ulottuvilla, mutta sitä ei silti saa jatkuvasti käyttää. Alamme harjoitella kännykän käyttöä uudelleen. Kännykkä säilytetään keittiön pöydällä. Silloin tällöin lapsi kysyy luvan sen ottamiseen, laittaa muutamat viestit ja soittaa kaverilleen, joka myös on saanut ensimmäisen kännykkänsä. Hän ei yhtäkkiä käytäkään kerralla koko 30 minuuttia vaan malttaa viedä kännykän pois, kun huomaa, ettei siihen ole tullut viestejä tai puheluita. Palkitsemme lapsen fiksusta kännykän käytöstä leimoilla, joita tietyn määrän keräämällä hän saa kauan toivomansa lelun.

Välillä kuluu jopa kokonainen päivä, ettei lapsi muistakaan kännykkää. Toisinaan hän kysyy, saako pelata kännykällä, mutta tyytyy kohtaloonsa, jos peliaikaa ei luvata. Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä hän ei ole erityisen koukuttunut kännykkään. Toki tilanne varmasti muuttuu lapsen kasvaessa, kun emme ole joka hetkeä vahtimassa.

Meillä valvotaan myös isomman lapsen kännykän käyttöä, ja hänellä on tietty käyttöaika päivässä. Kännykkää tarvitaan koulutöissä, ja se on tärkeä yhteydenpitoväline kavereiden kanssa. Yöksi kännykkä lähtee aina huoneesta. Jos hommat tulee tehtyä, emme pahemmin joudu rajoittamaan kännykän käyttöä. Mutta aina silloin tällöin hänenkin kännykkänsä lähtee tauolle.

Kännykän käyttö aiheuttaa monessa perheessä harmaita hiuksia. On vaikea vetää rajoja olematta liian epäreilu. Rajoista ja säännöistä sopiminen kannattaa tehdä heti, kun kännykkä hommataan. On haastavaa alkaa teini-ikäisen kanssa rajata käyttöä, jos sääntöjä ei ole aiemminkaan ollut. Vaikka kännykän käytöstä on paljon hyötyäkin, on kuitenkin muistettava, että se on erittäin koukuttava ajanviete. Itse toivoisin, että lapsi osaisi itse rajoittaa kännykän käyttöään, mutta se on toiveunta. Meitä aikuisia tarvitaan rajojen asettamiseen ja esimerkin antamiseen.

Kännykän käytöstä ja ruutuajasta löytyy hyviä vinkkejä MLL:n sivuilta.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Kännykän ruutuaika – äitille

Hei sinä! Meneekö ruutu lapsesi edelle?

ADHD, rutiinit ja lapsen kannustaminen omatoimisuuteen

Nanna

Olen tiukkapipoinen, mutta lempeä kahden lapsen äiti. Murehdin lasten kasvua ja maailman menoa. Stressaan kaikkea mahdollista ja etsin itseäni. En ole pilvissä liihottelija vaan realisti ja luotan järjen ääneen. Yritän elää hetkessä ja nauttia arjen pienistä asioista. Elän elämäni parasta aikaa joka päivä, vaikka ihan aina ei siltä tunnukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *