Kun pyydät mummoa paikkaamaan farkut: tulos on vähintään hellyyttävä!

Kun pyydät mummoa paikkaamaan farkut: tulos on vähintään hellyyttävä!
Kuva: Timothy Eberly

Vuosi toisensa jälkeen kulutetut ja revityt farkut pitävät pintansa muodin huipulla. Myös Raul Ristilä, 26 oli hankkinut taannoin kyseiset farkut, kunnes käytön johdosta ne tarvitsivat pientä huoltoa. Apua pyydettiin keneltäpä muulta, kun ompelutaitoiselta mummolta.

Vahvan ompelutaidon omaavan mummon mielestä muotifarkut saattavat näyttää yksinkertaisesti täysin käyttökelvottomilta. Tämän huomasi myös Tamperelainen Raul Ristilä, 31, joka toivoi farkuistaan korjattavan takaosassa olleen rei’än.

Raulin housuissa oli reisien ja säärien kohdalla useita, tarkoituksellisesti kulutettuja reikiä, joista käyttäjän iho ei kuitenkaan näkynyt läpi. Kulutetuissa kohdissa oli takana taustakangas. Kuten arvata saattaa, mummo oli tehnyt työtä käskettyä ja korjannut Raulin farkut kuntoon, kuten nuoren miehen toive oli.

Kuten arvata saattaa, mummo oli todennut koko vaatekappaleen niin rikkinäiseksi, että oli päättänyt korjata kaikki housujen kuluneet kohdat.

-Aamulla ennen töihin lähtöä nappasin housut kassista. Rupesin tutkimaan niitä ja totesin, että takapuolen reikä oli paikattu hyvin. Sitten vetäisin housut jalkaan ja huomasin, että myös housujen edessä oli paikat, Ristilä sanoo Me Naisille antamassaan haastattelussa.

Ristilän mukaan mummo tunnetaan lähipiirissä taitavana korjausompelijana, joten taito tulee varmalla otteella selkäytimestä.

– Mummo oli ajatellut, että niitä oli jo kokeiltu korjata, huonolla menestyksellä. Hän otti alalaput housuista irti ja laittoi päälle ”uudet” paikat, Ristilä nauraa.

Kurkkaa kuva farkuista TÄÄLTÄ!

– Mummo lupasi purkaa paikkaukset, mutta katsotaan nyt, mennäänkö kuitenkin näillä.

Ristilän mukaan mummo ei pahastunut, kun hän otti asian puheeksi. Mies tunnustaa, että olisi voinut ohjeistaa ompelijaa tarkemmin.

– Mummo kommentoi, että ainakin saimme tästä naurut, eikä pahoittanut mieltään, kertoi Ristilä.

Lue myös:

Päiväni taaperona

Itkuhuutoa ja hämmennystä – Näin tulevat isovanhemmat reagoivat vauvauutisiin

Mummin ja pappan merkitys perheissämme suuri – jotkut eivät ole koskaan nähneet suvun uutta jäsentä

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *